lauantai 30. maaliskuuta 2013

Pääsiäisnoita kuutamolla

Olen henkisesti irtautunut kropastani. Tai sanotaanko, että järkeni on ulkoistanut itsensä. Olen jo toista päivää melko pihalla. Tiedätte sen tunteen, kun et saa oikein mistään kiinni. Teet koko ajan jotain, usein kolmea asiaa yhtä aikaa, mutta silti tuntuu ettet saa tehdyksi mitään. Pääni menee aina välillä (usein) tähän moodiin ja tila on vähän ahdistava. Onkohan olemassa levottoman pään oireyhtymää? Kai tuo teinin läsnäolo saa sen aikaiseksi, hui, vieras kodissamme. :) Mietin vain millaisena siivoushulluna hän minua mahtaa pitää. Ja ajattelee varmasti että taivas, mitä tuo puuhaa, kun ei täällä tule edes siistimpää...

Eilen nimittäin siivosin vaatekaappini, kirjoituspöydän laatikot, kylpyhuoneen kaapit, parvekkeen talvikoristeista ja pesin keittiön. Roskaa tuli yksi jätesäkillinen ja kirpputorille menevää tavaraa 2 pirkka kestokassia (niitä punaisia Suhosen kuvioimia, you know). Niin joo, ja pitihän se varastokoppikin sitten siivota, että mahtui tavaraa sinne taas lisää odottamaan kirppistelyä.

Onneksi ruoka tuotiin nenän eteen, kunhan ensin liikuttimme nenämme oikean pöydän ääreen. On ihanaa että vanhempani (äitini) jaksavat aina tehdä pyhinä ruokaa. Olen niin kateellinen tuosta heidän ruoanlaitostaan, tai lähinnä siitä että kaikkien vuosien jälkeen tuntuu kuin äitini yhä pitäisi siitä. Minusta tuntuu niin käsittämättömälle, että toiset ovat tehneet koko työuransa ruan parissa ja sitten vielä jaksavat laittaa sitä kotonakin. Ja yllättäen kokkien lapsella ei ole edes 1% tästä innosta. Mutta 110% syömisinto minulla on... kai sekin on jotain? Mutta herkkua oli, jälleen kerran. Varsinkin tuo salaatti... OMMMMM! (Nämä eivät ole mitään vuoden ruokakuvia, mutta tuli heti taas nälkä...)




Kahviherkut unohtui kuvata. Mutta suklaakeksi/rahka leivoksia ja kuppikakkuja... OMMMM!

Tänään haravoidaan, ja kyllä, etsitään vaikka väkisin kevään ensimmäinen leskenlehti!
Etelärinne on nimittäin jo ihan sula lumesta!
Mahtavaa!



torstai 28. maaliskuuta 2013

Mitään en kasvata...






En ainakaan tunnusta!

Viikko hujahti ihan silmissä. Olen siivonnut ja siivonnut, sitten vähän vielä siivonnut. Huomaako sen? No ei. Mutta kyllä on keittiönkaapit nyt ojennuksessa ja vähän muukin. Silti on vieläkin liikaa tavaraa. Mihin niitä tunkisi. Lähinnä noita kirjoja ja kankaita... kaikki ovat tarpeellisia, mutta eivät juuri nyt.
Kohtasinpa tällä viikolla myös luokan johon en saanut oikein mitään tatsia. Tervettä vaihtelua sekin. Mutta yllättävän uuvuttavaa ja turhauttavaa. Kysyivät tulenko uudelleen, vastasin rehellisesti että en tiedä jaksanko, kun ei ole pakko. 8)

Meille tuli pääsiäiseksi teini kylään. Ensimmäinen kysymys sisään astuttua oli "Mikä on teidä wlanin salasana?" Dah. Koska olemme tavallaan varamummula, niin pitäähän hemmottelukin olla kuin mummulassa. Voi tuota limpparin määrää, tekee oikein pahaa. Tunnen itseni vanhaksi. Vahvistaakseni tuota tunnetta, laitoin lenkkivaatteet kauniisti henkariin odottamaan aamua. Saa nähdä tuleeko käytettyä.




Tervetuloa kaikki hassut uudet lukijat. :)

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Ei pidä kadehtia sen ihmisen iloja, jonka suruja ei tunne

Salkkarit on ihan paras sarja ja Siwa on todellakin lähellä. Voin tunnustaa, olen koukussa molempiin. Jotenkin on vain hienoa, että tämän kokoisessa maassa tehdään omaa saippuaoopperaa. Kun sarjaa katsoo siitä näkökulmasta, oivaltaa nopeasti sen mahtavuuden. Ja siwa on vaan paras, ehdin juoksemaan sinne ja takaisin mainostauon aikana. :D

Viikonloppu oli kyllä yhtä hullunmyllyä, tunteet meni kuin vuoristorata pohjamudista ihan huipulle. Mutta jätetään ne negatiiviset asiat, ne on käsitelty ja elämä jatkuu. Joukkoon mahtui nimittäin positiivistakin.

Ystäväni täytti 40, järjesti kunnon bileet! Bändit ja kaikki. Pisteet niille jotka jaksavat ja viitsivät! Heidän takiaan maailma on parempi paikka elää.



Toinen ystäväni oli varannut itselleen sviitin. Pääsin nauttimaan siitäkin ja kunnon sunnuntain aamiasbrunssista myös. Välillä sitä vain on niin onnellinen ihmisistä joita on kohdannut. Nämä kaksi tarttuivat elämääni Thaimaan rannalla ja mukana pysyvät, se on varmaa.

Kävipä sitten niinkin, että ostin itselleni menopaluu-lipun Ateenaan. Kreikan saaret kutsuvat kesäkuussa. Oijoi. Tämän samaisen sviittileidin kanssa. :D

Tänään minulla soi kaksi kertaa puhelin. Toisen ansiosta koko loppuviikko töitä ja toinen takasi työt myös pääsiäisen jälkeiselle viikolle, ehkä jopa pidemmällekin. Voiko tässä olla muuta kuin onnellinen ja iloinen? Ei voi.

Siihen viitaten Kirsi tuossa kirjoitti kommentin: "En voi mitään sille, että aina kun luen sun kirjoituksia niin mulle tulee sellainen olo, että sun elämä on tosi ihanaa. Silloinkin kun sanot, ettei se ole." Se on hienoa kuulla. Sillä olen samaa mieltä. Ja jotenkin toivon, että kaikki muutkin ajattelisivat samoin, siis omasta elämästään. Ja jotenkin uskon, että näin ei ole vain siksi, että ihmiset ovat taipuvaisia uskomaan että muilla on asiat niin paljon paremmin. Ei ole. Tai vaikka olisikin, mitä väliä? Itse olen joutunut kohtaamaan paljon surua ja lopulta menetyksiä, läheisten hätää ja sairautta, ihmisten pahoinvointia, salailua ja kyräilyä, siis paljon suhteessa ikääni (en paljon suhteessa muihin). Osa näistä jatkuu yhä, jotkut jopa loppuelämäni. Olen itsekin voinut ajoittain henkisesti todella huonosti, koska asioilla on tapana uuvuttaa juuri ne, jotka haluaisivat eniten auttaa, mutta käytännössä eivät voi tehdä asioille paljoa mitään. Lopulta sitä tuntee itsensä huonoksi kun ei pysty auttamaan tai muuttamaan asioita, ja sitten ärsyttää, isolla kädellä! Toisaalta olen aina tiennyt, että olen syntynyt aika onnellisten ja hyvien tähtien alla, hyvään perheeseen. Olen saavuttanut ja saanut kaiken sen mitä olen halunnut tai vähintään sen mitä olen tarvinnut. Olen kuullut jonkun joskus sanovan, että vasta surun ja hädän koettuaan ihminen oppii olemaan onnellinen siihen mitä on. Ehkä se on näin, tai sitten kyse on vain siitä, että kaikki ymmärtäisivät vähintään nämä kaksi asiaa.

" Ei pidä kadehtia sen ihmisen iloja, jonka suruja ei tunne."

" Itseään on helpompi muuttaa kuin muita."

Itse en halua ajatella, että ihmisen tarvitsisi olla onnetton ollakseen onnellinen.

Siinä vähän ajateltavaa alkavalle viikolle.

Ja niin... elämä on välillä perseestä ja se on ihan ok! 

Tsin Tsin!


lauantai 23. maaliskuuta 2013

Päiväni paviaanina

No ei, ihmisenä on pysytty. Jovelan emäntä haastoi minut kertomaan päivästäni. Koska arkeni ei ole taas kahteen vuoteen ollut mitenkään tasapainoista, kerronpa tässä nyt menneiden parin päivän tapahtumat, jotta saatte todistusta siitä että rytmiä ei tod. ole. ;) Kuvituksena jotain mitä olen tällä viikolla kamerakännykällä napsinut, eli ei mitään ihan huippuotoksia ole luvassa.

Eilen:

Kiitos viimeaikaisten sijaisuuksien olen päässyt taas rytmiin jossa heräilen luonnollisesti siinä seitsämän pintaan koska simahtelen nykyään kymmeneltä (noh, liukumaa voi toki olla pari tuntia eteenkin päin). Aina unta ei suoda edes näin pitkään, tänään herätys oli 5:30 mökillä. Kuten jokaisena aamuna kissan kanssa, aamun näky on ensimmäisenä tämä (ihan kuin joku unohtaisi että hän on olemassa):


Seitsämältä oltiin jo kasitien päällä. Aamulähtö mökiltä oli ihana. Kävin suihkussa, ruokin kissan, silittelin häntä hieman että toisen läheisyyden kaipuu tulisi täytettyä edes osaksi päivää ja tein eväät automatkalle (kahvia ja kaksi leipää - aina samat ajoeväät). Ajomatkalla keskustelimme taas henkeviä, en edes muista mistä...



Opiskelu sisälsi pelkästään kuvataidetta. Uusi kurssipuolikas alkoi. Pelkkää höpölöpötystä koko päivä. Ei paljoa menetelmiä tullut niidenkään neljän tunnin aikana (oletan että keskustelu menetelmänä olisi itsestään selvää kaikille opettajille?!). Jokin päivässä kutenkin viehätti (ehkä ne oli vain ne saavutetut läsnäolomerkinnät), tai sitten aktiivinen osallistuminen vaan toi päivään edes jotain järkeä. Kaikki konkreettiset tehtävät jäivät kuitenkin kotiin, kuinkas muuten. Sitähän tuo opiskelu on, paikanpäällä jauhetaan oikeasti paskaa ja kaikki homma tehdään itse kotona... sori vaan... mutta niin se vain on.

Puoli kahden tai kahden maissa olin taas jo mökillä. Mieli halaji hiihtämään, mutta viima oli niin viiltävä ja olo sairas että en uskaltanut. Terasille paistoi aurinko ja omituisesti se oli myös tuulensuojassa. Siinä sitten köllöttelin untuvatakki päällä viinilasin kanssa reilusti yli tunnin. 





Siivoilin mökin (imuroin ja tiskasin tiskit, siivosin kissan hiekkalaatikon ja muut perinteiset). Olin ajatellut olla mökillä ainakin siihen asti että vanhempani ilmoittaisivat saapuneensa Helsinki-Vantaalle, vielä oli paljon aikaa. Suunta siis aarrejahtiin. Saaliini tässä:










Löytyi pari kirjasarjaa jotka haluan pelastaa, erityisesti tuo Turun Kaupungin erittäin massiivinen yli kymmenen kirjan historiikki kivikaudesta tähän päivään kiehtoo. Myös hopeiset kauhat pelastin ihastuttamaan omaa keittiötäni...

Viiden jälkeen pakkailin tavarani ja vein kissan vanhemmilleni. Koska vanhukselle nuo paikan vaihtelut eivät ole enää ihan niin yksinkertaisia (ihan selvä dementia - pääsee tiistaina lääkäriin) niin jäin kisun kanssa hetkeksi hengailemaan, jotta toinen rauhoittuisi unten maille. Siinä ohessa tein yhden pienen kouluhomman ja tietenkin otin pikku päikkärit kissan kanssa. Kotona olin joskus puoli seitsemän aikaan... äkkiä tähteistä jonkin sortin pasta sekä jo viikonloppuna paistettuja possunpihvejä. Oli todella herkkua. Pastassa oli tomaattia, fetaa, valkosipulia, avokadoa sekä päälle vähän sitruunamehua (+mausteet tietenkin). Söin samalla kun katselin salkkarit. Sitten saikin taas juosta autolle ja mennä vanhempia vastaan. He heittivät minut kotiin koska pääni särki, alkuperäiseen suunnitelmaani kuului pieni lenkki kotiin. Taisin olla niin töttöröö aikaisen heräämisen takia, että olin jo ysiltä sängyssä. Hetken luin Riikka Pulkkisen kirjaa Totta... etenee jostain syystä todella hitaasti vaikka pidän kirjasta, ehkä.


Ja nyt kun katsotaan tarkemmin menneeseen tyhjän viinilasin läpi, voin todeta että tuo kuvailemani päivähän oli keskiviikko :D Ei siis torstai josta minun piti kirjoittaa... Torstai piti sisällään tiivistetysti 8-tien, raumalla kirppareilla hengailua, terveydenhoitajalla vierailua, kebabbia, siivousta, telkkaria, päivystykseen soittoa, yksityisen ajanvaraukseen soittoa (kyllä oli tietämätön vastaaja! Ei tiennyt niin mistään mitään) ja sen sekalaista. Hypätään nyt tähän päivään kuitenkin.


Tänään:

Heräsin jo kuudelta, ihan virkeänä. Outoa. Nousin puoli seiskalta, söin aamiaisen rauhassa, katselin aamutv:tä ja möllötin. :D Laitoin myös rakkaalle miehelleni puhelinnumeroni tekstiviestinä, jos vaikka olisi sattunut unohtamaan. ;D Herraa ei ollut saanut taas kiinni pariin päivään. Me ollaan vähän tällaisia molemmat. ;)

Koska eilinen poskiontelokokeeni näytti edelleen kaikua ja pääni on särkenyt taas joka ilta (ja päivä) tällä viikolla, päätin ottaa ohjat omiin käsiini. Olin saanut ajan lääkärille siinä yhden maissa, mutta ajattelin että jos edessä on punkteeraus ei minulla ole millään toivoa päästä tyksiin enä siihen aikaan (yhden jälk.). Siksi halusin mahdollisen lähetteen heti aamulla. Tomerana naisena kävelin (kyllä jo aidosti väsyneenä, kyllästyneenä ja lamaantuneena) asemalle heti kahdeksalta ja yksinkertaisesti vaadin päästä (perustellusti) lääkärin juttusille heti. Ja tutulle tohtorille pääsinkin, ONNEKSI. Hän epäili heti jotta tokkoko minulla mitään poskiontelotulehdusta on ja antoi lähetteen röntegiin. Tämähän ei tietenkään sijainnut samassa rakennuksessa vaan ajoin sitten ydinkeskustaan (onneksi on auto). Röntgenistä paperit ja kuvat kourassa takaisin lääkärille. Ei ollut nestettä onteloissa ei, vaan kysta ja ilmeisesti allergiaan/astmaan liittyvää turvotusta vain. Selvisipä sekin että omaan poikkeuksellisen pienet otsaontelot, mikä selittää herkän päänsärkytaipumukseni nenän tukkoisuustilanteissa. Tämä kipu tulee siis tuohon otsalle ja niskahartia päänsärky tasaisemmin koko päähän. :D Onhan se hyvä että edes vaihtelee välillä... vai mitä sanotte. Tosin niskahan ei enä vaivaa koska olen sitä jumpannut.

Ulkoistin itseni lääkäriltä hieman ennen kymmentä kortisoni + muut reseptit taskussani. Seuraavaan lääkäriaika oli vasta 11:15 (kyllä, varsinainen teemapäivä). Päätin piipahtaa Skanssissa kahvilla ja ostamassa lääkkeet. Tuli sitä ostettua vähän kasvatuspurkkejakin (vaikka mitään en muka tänä vuonna kasvata) ja muutakin pientä. Palailen niihin sitten aikanani. Kahviossa eräs mamma ihmetteli kuinka avoimesti nuoren nykyään vetäväh aineita... niinpä niin... aineita nimenomaan. Vaikka vähän epäilyttävälle tuo ehkä näyttää? ;D


Sitten ajelinkin kirurgin pakeille ja ilahduin kun löysin yhden 2h kiekkopaikan enkä joutunut maksamaan parkkeerauksesta. Kirurgi oli 45 min aikataulusta myöhässä (ainahan ne on). Saimme loppuajasta  (minä ja vanhukset) jo odotushuone jutteluakin aikaan, ensimmäisen puoli tuntia kaikki puhisivat yksinään. Visiitti oli melko turha, kuulin samat tarinat kuin aina ennenkin, mutta pakko se kontrolli oli käydä (koitin livistää siitä jo monta kertaa). Fysioterapialla jatketaan ja jos ongelmia ilmenee niin voin jatkossa olla suoraan yhteydessä kirurgiseen. Kyllä sekin jokin saavutus on, tarpeen tullen pääsen kirurgin puheille nopeammin ja ilman terveyskeskusta!! OHHOH 20 vuoden tahkoamisen jälkeen. Toivon kuitenkin ettei leikkausta koskaan tarvita vaan jumppa oikeasti auttaisi. Nykytietämyksen mukaan minua ei olisi alunperinkään pitänyt leikata. Kivat sille vaan sitten, ne olkapääleikkaukset kun tunnetusti on tosi "kivoja"! :)

Ilahtuneena "terveen" papereistani päätin piipahtaa kirpparilla. Mukaan tarttui kaksi todella ihanaa vaatetta. Keltainen tunika sekä musta mekko. Sitten kotiin lämmittämään edellisen päivän ruoka  ja siivoamaan koti siihen kuntoon että mies kehtaa tulla kotiin, mm. vessa/kylpyhuone jäi pesemättä eilen ja tiskiäkin oli taas vinopino. :) Syödessä katselin Suomen huutokauppakeisarin uusimman jakson (jotenkin olen koukuttunut tähänkin hörhöön sarjaan). Nippanappa kerkesin siivoamaan kun kalastaja  sitten jo tulikin pizzalaatikon kanssa. Olin siis luvannut tehdä hänelle ruoan, mutta enhän minä ollut vielä kerennyt edes sinne ruokakauppaan (näin järkevästi minä priorisoin tekemisiäni).

Olin päättänyt jo aiemmin että käyn tänään vahnemmillani kuuntelemassa matkakertomusta ja hakemassa kalastajalle tilaamani viskipullon. Sinne siis. Vanhemmilla vierähti reilusti yli tunti jutustellen. Neuvottelin myös jo syntymäpäivälahjastani... ;) Ruokakaupan kautta kotiin.

Ensimmäiset mopoilijat/moottoripyöräilijätkin ovat heränneet koloistaan. Ihan putkeen ei tällä mennyt, ajoi vilkkupäällä suoraa tietä. Voi voi... niin ja kiilasi tietenkin liian pieneen väliin tuohon eteen. Huoh. Miten noita jaksaa taas koko kesän? :)


Kotiin tultuani herra oli untenmailla ja minulla tuli hirveä himo ostaa lentoliput Kreikkaan. Olin jo painamassa osta nappulaa kunnes älysin mennä tarkistamaan onko asia Kalastajalle ihan ok. Opetus nro.10954666 älä herätä nukkuvaa karhua! Olin melko yllättynyt kun vastaus oli melko kiukkuinen. "No olet sitten puolestani nähtävästi päättänyt että lomailemme itseksemme"... siis HÄH! Perjantait ovat oikeasti todella huonoja päiviä raskaan viikon jälkeen tämän sortin keskusteluihin. Suutuspäissäni meinasin silti ostaa liput, sillä onko hänen nyt pakko haluta loma juuri niiksi viikoiksi kun kerrankin pääsisin taas jonnekkin. Tulin kuitenkin järkiini ja päätin odottaa huomiseen. Jos vaakakupissa on Kreikka ja Lappi, niin valitettavasti Lappi voittaa. :D Mutta toivon että saisimme huomenna asiaan yhteisymmärryksen. Jos emme, pidän kiinni omista suunnitelmistani ja ostan lippuni kuten ajattelin. En oikein pitänyt tuosta tämän päivän asenteesta, sillä koska minä olen mitään mutissut hänen reissuistaan, yhtälailla ilmoittaen ne on aina minullekin kerrottu. Tiedä noista, ehkä vika oli vain päivässä. Luulin että asia oli jo puhuttu... onneksi tarkistin siis. :D Loukata kun en todellakaan halua. Kyllä minä hänen kanssaan lappiin haluan ja yhteistä lomaakin, kun muuten nähdään niin vähän. Tässä on oikeastaan "parisuhteen" huonoin puoli, ei voi tehdä kaikkea just niin kuin haluaa. Tai voi, mutta olisihan se melko törkeää.

Ilta onkin sujunut sitten pientä iltapalaa tehden ja telkkaria toljotellen. Aika uupunut on ollut olo, mutta heti henkisesti terveempi kun kuuli ettei poskionteloissa olekkaan mitään. :D Särkylääkeannostakin olen jo vähentänyt. Tuon alakuvan vaasin kannoin kanssa aarrevarastostani. Törkkäsin kukan siihen juomaan vettä, mutta ehkä se pitää ihan purkkiin asti kuitenkin istuttaa. ;)


Tästä on siis hyvä jatkaa kohti viikonloppua, jolloin ohjelmassa on ainakin yhden 40v. pirskeet! Huh, alkaa ystävät olemaan vanhoja. ;) Loput siemenetkin pitää kylvää. Chili näyttää näin hyvälle jo.


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ihana kevät















Kevät tule pian ja nopeasti. Olen nimimittäin koko viikonlopun kuunnellut jäärataa kiertäviä mönkijöitä. Ei millään pahalla naapureita kohtaan, mutta pitäisikö lapsille keksiä viikonlopuksi jotain muutakin tekemistä? Häh? (Ja kesäksi sitten jotain muuta kuin vesiskootterit, please) Ja jos lapsi ei aja, niin sitten ajaa isä... (ja kun näitä perheitä on kaksi niin... huoh) Onneksi sentään poistuvat kun menemme saunaan (ja nukkuvat aamulla pitkän), muuten ois voinut alkaa jo ärsyttämään. ;) Mutta toisaalta, ovatpahan ainakin ulkoilleet koko viikonlopun. :D Naivisti tuossa uuden vuoden kynnyksellä kuvittelin naapurin auraavan jäälle lapsille luisteruradan, olisipa tämän pitänyt arvata että ei nykypäivän nuoret enää luistele. No joo, tottakai osa luistelee! :)


Tässä sijaistamisessa on se negatiivinen puoli että et voi oikeasti kieltäytyä keikoista. Kerran kieltäytyessäsi ei puhelin välttämättä enää ko. koulusta soi. Tai itsellä ei ole varaa tätä testata ellei ko. päivälle ole jo töitä. Olin niin jo hekumoinut ajatuksesta viettää seuraavat pari päivää näissä maisemissa... mutta eih. Olisihan se pitänyt arvata. :D Mutta en valita, tilipusiin on keväällä paljon mukavampi kurkkia jos tätä rataa jatkuu. Huomiselle on vielä tiedossa muutakin kuin perus pulpetissa istumista, tämä on aina plussaa kun on valmista suunniteltua ohjelmaa! Saas nähdä jaksaisiko illalla vielä lämmittää itselle saunan? On ollut niin ihanaa saunoa ja pulpahtaa avannossa pitkästä aikaa!

Mutta taidan suunnatata tästä sänkyyn lueskelemaan kirjaa huomionkipeän kissan kanssa! Tuossa se tassuttelee juuri selän päällä, kun läppärin päälle ei uskaltanut tulla pomppimaan (lehden päälle olisi rojahtanut).


Ei muuta kuin uusia polkuja päin sanoi kettu lumessa! Aurinkoista alkuviikkoa!


perjantai 15. maaliskuuta 2013

Villi pohjola


Asumme mahtavassa maassa. Katsokaa vaikka tämä viime lauantaina ylellä esitetty Villi pohjola jakso: http://areena.yle.fi/tv/1827446





Skool Suomen luonnolle!
Ja erityisesti saaristolle.



Kuvat Jurmosta 5/2011

Jäiden lähtöä odotellessa voimme ihastella lasitöistä.

Studio hippoglass (http://www.hippoglass.com/) sijaitsee Nauvossa ja pajaan voi vapaasti kävellä sisään ovien ollessa auki. Itse en ole kovastikaan taidelasin perään (vielä), mutta näistä ikkunalla roikotettavista härpäkkeistä olen tykännyt siitä asti kun ne ensi kerran näin. Olen ostanutkin noita pisaran mallisia 3-4kpl, jossain mökillä ne odottavat toista vuotta ripustamista. Josko tänä viikonloppuna ne jo esille tiensä löytäisivät. :)


Suuntana siis mökki siitä huolimatta että olen taas potilas. Poskiontelot eivät ota parantuakseen ja päänsärky on jäätävä. Sain uuden antibioottikuurin. Jos se ei auta, niin sitten on pukteeraus edessä. Eipähän ole sitäkään ennen joutunut kokemaan, jotta tiedä sitten ottaako tämä mahdollisuus vastaan tyynesti uutena kokemuksena vai kauhunsekaisin ajatuksin. Mutta onneksi tätä tarvitsee miettiä vasta 8 päivän päästä. :D

Mutta syy mökkeilyyn potilaana on vanhempieni etelän reissu. Minun pitää viihdyttää kissaa lähes viikko. Ajattelin sen tapahtuvan helpoiten mökillä. Samalla voin vähän siivoilla paikkoja kevätkuntoon. :) Kalastaja toki on seuranani viikonlopun, mutta sitten saan nauttia maaseudun rauhallisuudesta ihan itsekseni.

Nice!