maanantai 7. elokuuta 2017

Rautavaara mainittu

Minulla on ollut Rautavaaraan ennestään kaksi kosketusta. Opiskeluaikoina harjoittelin geomorfologisen kartan piirtämistä ja karttapohjani oli nimenomaan Rautavaaralta. Karttaa piirtäessäni kuulin tuutorini isän olevan sieltä kotoisin, heillä on myös mökki kyseisessä kunnassa. Kymmenisen vuotta asiaa haaveiltuani siirtyivät tähdet vihdoin kohdilleen ja pääsin visiitille. 



Suomea edestakaisin ajelleena, tällä kertaa ajoin yksin pohjoisesta kotiin, voin sanoa suomalaisten kuntakeskusten olevan melko ankeita. Rautavaarassa oli heti sitä jotakin. Kyläkeskuksessa ei ollut sen enempää kuin muuallakaan, pieni ruokakauppa ja yksi torimyyjä. Silti keskustan pihapiirit olivat huollettuja ja siistejä, pari ihmistäkin näkyi. Se on paljon jo se! :)

Satuin paikalle ehkä parhailla mahdollisilla keleillä. Oli tyyntä ja puolipilvistä, lämpöäkin oli riittävästi tämän kesän asteikolla mitattuna. 





Rautavaaran naapurissa on myös Tiilikkajärven kansallispuisto. Kansallispuisto on n. 34 neliökilometria ja perustettu vuonna 1982. Helppo päiväretkikohde on Uiton kierto (7km), lähtö Sammakkotammelta. Reitti oli hyvässä kunnossa. Reitti kulkee sekä suomaisemaa että pientä harjumaisemaa, mutta kaiken kruunaa kierroksen keskivaiheilla oleva Venäjänhiekka (josta luonnollisesti en ottanut kuvaa). Venäjänhiekka on kaunis kaartuva hiekkaranta, jolle metsähallitus on rakentanut tulistelupaikkoja sekä WC:n. Googlaamalla löytyy kivoja kuvia.

Venäjänhiekka nimi tulee puistossa olevasta Täyssinan rauhan rajakivestä. Hiekkaranta jäi luonnollisesti Venäjän puolelle vastarannan ollessa Ruotsia. Paikalla oli paljon Kuopiolaisia, eli suosittelen ainakin siellä päin asuvia käymään kyseisessä kansallispuistossa. Venäjänhiekalla voi hyvin leiriytyäkin, myös varausmaja löytyy. 












Kotimatkalla poikkesin hieman reitiltäni. Tämä kaunis autiotupa on Ypäjältä.


Ei kommentteja: