perjantai 30. marraskuuta 2012

Let the sun shine! And the culture bug to bite...

Ai miten niin oli vähän lumista ja liukasta tänään. Ei ole hetkiin ollut posket niin punaiset kotiin palatessa, ihan vain keskittymisestä. Mutta tiellä pysyttiin, onneksi oli isompi auto alla. Kalevi ois liukunut varmasti kauniisti kohti ojaa pahimmilla aavapaikoilla. Voi pientä. Nyt hän on lumen saartamana, koska Turussa ei tosiaan taideta aurata lumia ennen kuin lumisade on loppunut. Tämä on parin talven empiirinen tutkimustulokseni. Ihme kaupunki. Kunnon X:t vedin tuohon keskelle tietäkin tänään, nice! Mustelmia! Jee! 

Tämän päivän tärkein anti opiskeluissa oli se, että jos ääni on poissa niin ei saa missään nimessä rykiä, eikä kuiskia. Kyllä sen takia jo kannattikin ajaa. ;) Jos rehellisiä ollaan, olin skippaamassa koko päivän. Tiesin kuitenkin että ystävälläni oli yksi pakollinen homma hoidettavana, enkä rehellisesti sanoen enää halunnut päästää häntä rattiin aavistaessani kuinka väsynyt hän on. Ja kyllä, jos olisin antanut, hän olisi varmasti nukkunut koko paluumatkan. Voi häntä. Ihana hän. Olemme kuin yö ja päivä, mutta hän on opettanut minulle niin paljon, ymmärrystä.

Illalla kävin katsomassa Åbo Svenska Teaternissa Hair musikaalin, koska ihana äiti vei! Mahtis oli. Teatteri itsessään on niin söötti, ihana, pieni ja vanha. Ihan parasta Turkua! Suosittelen lämpimästi. Itse ajattelin heti mahdollisuuden tullen käydä katsomassa jonkun muunkin pätkän. Juu, tekstistys löytyy suomeksi. Vähän meni tavaillessa jo högeriä ja vänsteriä penkkiä etsiessä, ei tässä vielä ihan valmista saaristålaista olla. :) Aloin vakaasti harkitsemaan ruotsin puhekurssia. Sillä nyt mulla on jo kontaktikin, jonka kautta saattaa löytyä aikanaan asunto saariståsta. Enä puuttuu se työ. :) Ja tietenkin varmuus kalastajan mahdollisesta jatkokoulutuksesta ja työn jatkosta. Paljon kiehtovia avoimia kysymyksiä. Ei auta olla kuin kärsivällinen. Tunnetusti ei mun paras ominaisuuteni.



Menkää ja harrastakaa kulttuuria!


keskiviikko 28. marraskuuta 2012

PlupPlup

Oijoi. Elämme jännittäviä aikoja. Jännitykseen liittyy välillisesti alla olevat kuvat.







Minä en kyllä liity tähän jännitykseen mitenkään. Plää ääh. Toistanko, Plää ääh! Vaikka tähän jännittävään mahdolliseen mahdollisuuteen liittyy työpaikan sponsorointi, tietää tämä taloudellisesti meille kuitenkin sitä, että meikäläisen on pakko kammeta itseni töihin opiskeluiden oheksi, varsinkin kun valtion tuki loppuu osaltani alkuvuodesta. Suunnitelmissani oli hakea jo kokoaikaista sijaisuutta  kevätlukukaudeksi, mutta eipä se olekkaan mahdollista uusimpien opiskeluaikataulu uutisten perusteella. Joudun jatkamaan ihan omassa ankeassa koulussani koko pitkääkin pidemmän kevään... parin hullun kurssin takia. Onhan tämä ollutkin suupperuupper rentoa kerrankin opiskella ilman työntekoa, jotta eiköhän tästä jo jaksakin aktivoitua. Ihan sama, teen mitä vain että toisen unelmat toteutuisivat, ovathan omanikin jo toteutumassa. Olisi se niiiin hienoa. Tietäisi herralle myös jatkossa isompaa tilipussia, joka kelpaa meikäläiselle toki oikein mainiosti (sillä että siitä taloudellisesti mitenkään hyötyisin, sen verran tehokas kuluttaja osaa hän itsekin olla). 8) Alkaa ääni olemaan hänelläkin vihdoin sellainen mitä seurustelun alkuaikoina kaipasin, silloinhan hänen mielipiteensä työnteosta oli "sitä tehdään vain jotta saadaan rahaa", nyt hän on tajunnut että pakollisesta työstä voi nauttiakin. Good. Tosin itse olen alkanut jo toivomaan sitä lottovoittoa ja kissanpäiviä, aikaa DIY projekteille. 8) Mutta saas nähdä koska tämä jännittävä asia selviää ja miten päin ja minne herran nenä suuntaa tammikuussa. Se nyt on varmaa, että poispäin minusta tietenkin, mutta ollaanhan tähän jo totuttu. Jos sitä sitten ehkä ensi kesänä/syksynä oltaisiin jo saman katon alla suurin osa viikon öistä. Ehkä...

Kuvat ovat parin kesän takaa Jurmosta, juu ei, tänä vuonna ei tehnyt mieli paljoa sukellella. Toivottavasti ensi kesä on taas helteinen. Tai onhan se, koska koitan olla lomalla! Säät suosivat yleensä lomiani.


Valohoitoa





Kyllä kirkasvalolamppu on itselleni aivan ehdoton jo tässä marraskuun lopussa. Aivan eri on vireystaso sen valossa hengailtua kuin ilman. Tässä aika hauska esimerkki siitä miten valkotasapaino vaikuttaa kuvien väreihin. Tilanne kaikissa sama, valkotasapaino(ttomuus) eri. Kai sitä voisi harkita valokuvauskurssia, olisihan se hienoa oikeasti oppia ja tietää mitä tekee. Joskos vaikka isä tytär harrastuksena. Pitääkin ehdottaa. Näen jo ilmeen. 8) Jos jollekin näistä kuvista on jotain hyötyä, niin senkus käytätte vain...

Onnea etsimässä, uusi puolalainen televisiosarja Teemalla

Törmäsin sattumalta aivan uuteen sarjaan aamulla kun en jaksanut nousta ylös sängystä. Voi taivas miten näistä aamuista pitää nauttia nyt kun niitä on...

Olen kesästä asti ollut erityisen kiinnostunut itä euroopan maiden työsiirtolaisuudesta, sillä mieheni kautta olen saanut olla tekemisissä tällaisten ihmisten kanssa, ainakin välillisesti. Vähän on ollut puhetta, josko tuossa heidän talvilomansa aikana kävisimme heidän kotiseutujaan katsomassa. Miehelleni se varmasti olisi erityisen antoisaa ymmärtää paremmin työkavereitaan. Onhan se aika karua, että perhe on muualla ja näet heitä yhden viikon kuukaudessa, suunnilleen, jos sitäkään. Siinä viikonloppu yhdessä tuntuu jo ruhtinaalliselle, vaikka no, eipä mekään ensi viikonlopun jälkeen ehditä viettämään aikaa keskenämme vasta kuin jouluna. En tiedä pitkällä tähtäimellä kuinka kivaa se sitten olisi, jos olisi se perhe. On oikeasti aika mielenkiintoista näin meidän suomalaisten näkökulmasta tuo, että toisilla on asiat yhä vain maassaan niin, että elääkseen on pakko lähteä ulkomaille töihin. Niin ne valtiot toistavat toinen toistaan. Tai onhan se niin että historia muutenkin toistaa itse itseään. Näinhän se oli Suomessakin sotien jälkeen, että Ruotsiin oli lähdettävä. Tuolloin tosin muutettiin useimmiten kokonaan, nyt tämä Suomessa työskentely on enemmän tällaista pendelöintiä. Verot kyllä maksetaan Suomeen, mutta rahat kyllä käytetään kotimaassa. Enkä kyllä voi sanoa, että olisin siitä pahoillani, sillä minkäs he sille voivat. Ahkeria työmiehiähän monet muualta tulleet ovat. Se vain on huonoa, että tyytyessään vähän heikompaan palkkaan, syö se ehkä suomalaisten työllistymistä. Sitäpaitsi kun kaikki firmat on myyty ulkomaalaisille, niin tottakai he työllistävät mielellään oman maansa kansalaisia... Monimutkaisia juttuja... välillä tuntuu ettei meidän hallitus ja päättäjät ole mitenkään kiinnostuneita mistään tällaisista asioista. Mitä enemmän olen viimeaikoina politiikkaa uutisista seurannut, sitä enemmän on alkanut ahdistamaan. Joten olen päättänyt olla seuraamatta. :) Ei tämä suunta nyt mikään kovin hyvinvointivaltiomainen ole, kun ollaan niin riippuvaisia muista.

Lähti taas vähän lapasesta, mutta tässä siis se mikä piti linkata teille, jos jotakin sattuisi kiinnostamaan. Itse ainakin tykkäsin ensimmäisestä jaksosta kovasti, jonka voi katsoa täältä.


VARSOVA-LONTOO: ONNEN ETSIJÄT (12) (Londyñczycy, S1) Yle Teema 



Elämää sykkivästä Lontoosta onnea etsivien puolalaisten nuorten aikuisten elämä on karua, jopa vaarallista.
Yksi lähti Puolasta huonojen olojen tai työttömyyden vuoksi, toinen elätteli toivoa paremmasta elämästä tai etsi suurta rakkautta. Onnen saavuttamisen tiellä on esteitä, kellä kieli, kellä vieras kulttuuri tai joutuminen huonoon seuraan.
Myös nuori nainen, Asia, nousee lentokoneeseen suurin toivein. Lontoossa häntä odottaa poikaystävä, jolla on vakituinen työ rakennuksella. Tulevaisuus näyttää valoisalta. Tai näyttäisi, ellei Wojtek olisi sotkeutunut huumebisnekseen ja tehnyt tyttöystävästään kuriirin.
Koneessa Asia tapaa miellyttävän maanmiehen, jolla on hyvä työ Cityssa ja suhteita. Pawe³ tekee Asialle tarjouksen: haluatko ansaita helppoa rahaa vain yhdellä siistillä seuralaiskeikalla? Häkeltynyt nainen kieltäytyy, mutta kun tie onneen uudessa kotikaupungissa osoittautuu pelättyäkin kivikkoisemmaksi, hänen on pakko harkita tarjousta uudelleen. Keneen tyttö voi luottaa uudessa maassa kun seinä nousee vastaan?
Puolalaista draamaa nähdään meillä harvoin. Tätä sarjaa on tehty kaksi tuotantokautta ja nyt nähdään ensimmäisen tuotantokauden 13 jaksoa.
Päärooleissa: Natalia Rybicka, Marcin Bosak, Roma Gasiorowska, Przemysùav Sadowski, Rafal Mackowiak, Leslav Ýurek. Käsikirjoitus: Ewa Popiolek, Marek Kreutz. Käsikirjoitus: Ewa Popiolek, Marek Kreutz. Ohjaus: Greg Zglinski.
Tuotanto: Televizja Polska S.A., Puola 2008.

Suora viittaus otettu täältä: http://yle.fi/ulkomaiset/sarjat_ao2.php?id=1923

tiistai 27. marraskuuta 2012

maanantai 26. marraskuuta 2012

Luovutusvoitto

Musiikin tentti vs. luovutus. Luovutus voitti. Ei vaan yhdessä aamupäivässä oppinut tunnistamaan klassikkokappaleita. Eikä ehtinyt kyllä etsimään vastauksia tenttikysymyksiinkään - musiikin aikakaudet ja niiden säveltäjät ja tietenkin musiikin opettaminen. Koitetaan tammikuussa sitten uudelleen. Josko loppuvuosi keskityttäisiin sitten historiaan, fysiikkaan ja kemiaan, vähän paremmalla onnella.

Jos olisin ollut fiksu olisin keskittänyt koko tämän päivän tarmoni tuohon musiikkiin, mutta eihän se nyt käynyt päihinsä kun liikkuakkin pitää. Kävin salilla ja ystävän kanssa vesijuoksemassa, olipas virkistävää! Kävin hoitamassa taas vaihteeksi myös mieheni autoasioita. Tällä kertaa kyse oli murron yrityksestä. Sisään ei päästy, mutta jälki on silti sellainen että korjaushommiinhan sitä joudutaan. Vitsi noi narkkarit on rasittavia... (edellinen nukkuin naapuritalon varastossa ja unohti sinne lompakkonsa, pöljä.) Ja tietenkin nakki jäi mulle kun toinen ei ole koskaan arkisin paikalla. Ei tässä muuten mitään ole, mutta en oikein tykkään noista vanhoista dieseleistä - tai dieseleistä yleensä kun ne pitäisi aina jo pienelläkin pakkasella saada piuhan päähän. Tämä kottero ei käynnisty ollenkaan jos pakkasta on 10 astetta tai yli. Että pakkaset, pysykää kaukana seuraavan kuukauden. Tajuttiin tosiaan, että pystytään vaihtamaan autoja seuraavan kerran kuukauden päästä. Kuinka useasti me nähdään??! ;D No nähdään me, mutta nyt noi aikataulut ja työt menee vaan totaalisesti ristiin. Pakko kyllä soittaa sinne korjaamolle, josko sen sittenkin saisi ensi viikolla jo kuntoon.

Sunnuntaina lämmitin meille kukkakaalipastaa, jota tuli tehtyä ensimmäisellä kerralla taas koko komppanialle. Alkupalaksi tein jääkaapin aarteista alkupalalautasen. NamNam... laseihin sujahti tietenkin viiniä. Voi sunnuntai.




sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Mekkomarinen

Jos tililläni olisi 600 euroa ylimääräistä (kauhea summa muuten), ostaisin seuraavaa:


Mia-mekko 169€



Leivos-laukku 349€


Useamman metrin Kippis-kangasta, 39,40€/m

Harmi että siellä tilillä on kyllä sama kuutonen, mutta sen perässä on yksi nolla vähemmän. 8)

Jotenkin nämä kuosit ja muodot ja kaikki kuvaavat eniten minua tällä hetkellä. Siis jos minuutta heijastellaan marimekon kuoseihin. :D Psykologisoikaa siitä...

Tykkään että Marimekolla on nyt verkkokauppa, näkee suoraan tuotteiden hintoja. En oikein tajunnut ennen mihin perustui se, ettei tuotteiden hintoja mainittu nettisivuilla. Se oli suunnattoman ärsyttävää. Voi sitä päivää kun saisin toimivan suhteen Marimekon kanssa ja saisin kangas sponsoroinnin avulla kehittellä kankaista jotain kivaa. En voi sille mitään, että osa kankaista on yksinkertaisesti vain niin inspiroivia. Voi olla että jos ei olisi rahasta kiinni, olisi koko kotini vuorattu marilla. Ehkä se joskus vielä onkin, saas nähdä. Tai riippuu tietenkin siitä mihin suuntaan kuosit kehittyvät. Välillä tuntuu että olisi niin ihana suunnitella kuosejakin, sitä harjoittelimme opiskeluaikana. Kyllä se käsityökärpänen täältä herää. Pitäisi selvitellä missä seulojen valottaminen täällä Turussa onnistuu? Tietääkö joku lukijoista?

P.S. postaus ei ole sponsoroitu. Olisikin... ;)

Säännöt rakkaudelle

Oletteko kuulleet Anna Puun uudelta albumilta kappaleen säännöt rakkaudelle? Kappaletta ei löydy vielä Youtubesta, mutta spotifyn ja muiden musiikkiohjelmien kautta kappaleen voi toki kuulla ilman levyn ostoa. Levy itsessään oli kumma, en ensi kuulemalta tykännyt siitä yhtään, en siis yhtään. Kuulin kuitenkin radiosta, että toimittajankin oli pitänyt kuunnella se useampaan kertaan ennen kuin levy avautui. Joten niin tein minäkin... ja kyllähän se jo paremmalle kuulostaakin. :)

Tuo säännöt rakkaudelle kertoo kyllä aivan erilaisen tarinan mihin se omat ajatukseni vei eilisellä radiokuuntelulla. Jäin puoliltapäivin autoa ajaessani ja kappaletta kuunnellesani miettimään yksinäisiä vanhuksia. Omista isoäideistäni opin kuinka tärkeää se pienikin seura heille oli (vaikka toinen heistä olikin varsinainen menohiiri), välitön välittäminen ja läsnäoleminen. Olen hyvin tyytyväinen että halusin lapsena viettää heidän kanssaan niin paljon aikaa kuin vietin, sillä aikuisena se ei enää ollut mahdollista. Olen aina surrut niitä ihmisiä jotka joutuvat elämään vanhuuttaan yksin (ellei se sitten ole oma valinta!) ja ehkä tästä syystä olen hyväntahtoisesti pitkään halunnut tehdä asialle omalta osaltani jotain. Helsingissähän kävinkin töissä bongaamieni vanhusten luona siivoamassa ja rupattelemassa, kunnes he yksitellen kuolivan. Nyt olisi toiveissa käydä vaikka vanhainkodissa lukemassa vanhuksille, järjestää viikottaista käsityökerhoa/jumppaa vanhuksille tai kaikkein rajuimpana vaihtoehtona kouluttautua saattohoitajaksi - siis sellaiseksi ihmiseksi joka käy juttelemassa ja pitämässä seuraa saattohoidossa oleville ihmisille. En kyllä tiedä olisinko siihen vielä henkisesti tarpeeksi kypsä, mutta noita lievempiä seuran muotoja olen halunnut pidempään toteuttaa, mutta en ole kuitenkaan toteuttanut. Kunhan ajatus tarpeeksi pitkään kytee ja joku osaisi jossain minun kaltaisia ihmisiä erikseen etsiä, lähtisin varmasti helpostikin mukaan. Toki voin itse ottaa yhteyttä vanhainkoteihin, mutta se tuntuu toistaiseksi isolle kynnykselle. En tiedä miksi. Ehkä tämä ajatus on oikeasti vasta kypsymisasteella. Jotenkin vain toivon, että jokainen ihminen saisi arvokkaan kuoleman, eikä hänen tarvitsisi elää viimeisiä vuosiaan yksin.

"Meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle, rakastaa niiden rajoissa, hiljentää risteykseen ajoissa,
meidän täytyy keksiä säännöt rakkaudelle, rakastaa niiden rajoissa, kääntyä kotiin ajoissa,
emme saa hylätä toisiamme..."

En muistakaan koska olisin viimeksi käynyt hautausmaalla. Nämä ajatukset kuitenkin lähes pakottivat minut illalla siirtymään siihen suuntaan. Kävin sytyttämässä kynttilät kaikkien isovanhempini haudoille, sekä muistolehtoon isoäidilleni ja edesmenneelle anopilleni. Pieniä eleitä, mutta aina yhtä rauhoittavia! Eihän niitä kynttilöitä vainajien takia haudoille viedä, vaan itsensä takia, siksi että muistaisi että muistaa.



Jotenkin vain nauratti kun mennäviikolla veljeni oli sanonut isälleni, että oli nähnyt jonkun mummon parvekkeellani, niin siis minut! Olin laittamassa "kukkia" parvekkeella, mutta olen silti vähän huolissani jos profiilini näytti jo tässä iässä mummomaiselle. ;) Tämä lauantai iltainen hautausmaakeikkani kyllä laittoi nauruhermot taas kutittelemaan, meneehän tämäkin aika mummomaiseen lauantai-ilta aktiviteettiin. Vaikka ei siellä hautausmaalla ollut silloin edes mummoja. Ei siellä ollut ketään. Kun tähän lisätään vielä ihana mieheni, joka nukahtaa viikonloppuisin aina viimeistään kahdeksalta, ja pukeutuu monesti sellaisiin ihaniin vaatteisiin mitä papat vielä parikymmentävuotta sitten käyttivät, niin kyllä tässä tulee monesti naurettua meille kutovana mummona ja kalastavana pappana. Mutta no, kaikesta huolimatta jaksan uskoa että olemme ihan dynaaminen pari. :) Aina muulloin paitsi näin marras-lokakuussa. On tämä aina yhtä ankeaa kautta.... yyh.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Todella herkkua, kukkakaalipasta

Testasin tänään Arvostele mun illallinen Suomessa ohjelmassa esiintynyttä ohjetta. Miten tämä ei ole koskaan ennen käynyt mielessä, että sieltähän niitä hyviä ruokaohjeita tippuu syliin ilman suurempaa vaivaa. Tämä tosin oli ensimmäinen joka tuntui sille, että nyt on pakko koittaa. Syynä tähän oli yksinkertaiset ja halvahkot ainekset, sekä kasvisruokaisuus. Noo, tosin jos ei tykkää sipulista, valkosipulista tai  kukkakaalista, niin ehkä sitten ei toimi :D Mutta kuka nyt ei niistä tykkäisi.

2 isoa annosta 2:lle nälkäiselle, tai 4 normaalia annosta vähemmän nälkäisille.

Tarvitset:

1 pieni kukkakaali
simpukanmallista pastaa esim. pirkka Gnocchi kuviopasta.
suolaa

1 iso sipuli
4 valkosipulin kynttä
Santa Maria red hot chili flakes
1 dl hyvää oliiviöljyä (no itse käytin ihan rainbow:ta)
2 rkl voita

Pilko kukkakaalit pieniksi paloiksi ja laita runsaaseen kiehuvaan veteen, mausta suolalla. Keitä 5 minuuttia ja lisää pastat kukkakaalien joukkoon, keitä vielä pastan keittoajan mukainen aika. Kaada tämän jälkeen lävikköön valumaan.



Pilko sipuli ja valkosipulin kynnet. Laita öljy ja voi isolle pannulle lämpenemään, kuullota sipulit ja lisää joukkoon hyppysellinen chiliä. 



Lisää valutettu pasta/kukkakaaliseos kuullotettujen sipulien joukkoon. Anna hautua vielä hetki kannen alla.



Slurps slurps. Ja eikun suuhun. Hassua tässä on se, että omasta mielestäni tämä maistuu oikeasti myös simpukalle. Alkuperäinen nimihän kun olikin simpukkapastaa kukkakaalikastikkeessa, Conchiglie Al Cavolfiore. Itsekin luulin ohjelman alussa, että tulossa on pastaa simpukoilla. ;) Alkuperäinen ohje löytyy yllä olevan linkin alta. :)

---

Viime viikolla söin myös todella helpon herkkuruoan. Fetasalaattia (joukossa myös aurinkokuivattua tomaattia) sekä ihan pirkka riistakäristystä paketista (tai siis no paistoin sen tietenkin ensin). Päälle ihan käsittelemättömiä puolikoita pakkasesta. Namnam. 


Että sellaista tänään.

perjantai 23. marraskuuta 2012

The History of Climate Change Negotiations in 83 seconds

Ihan huippu!


Osaisiko joku kertoa onko vanha youtuben upotuskoodi lakannut toimimasta kokonaan?
Vai olenko unohtanut miten sitä käytetään?
Bloggerin kautta videon haku näkyy aina tälläisenä pikkuisena, mikä on ihan mälsää. :(
Help!

Perjantainen aamupäivä kamerakännykän linssin läpi

Jos joka aamu olisi näin aktiivinen, liikunnallisesti, olisin varmasti hieman eri kunnossa. Eilen illalla kävin sadetta uhmaten reippaalla kävelylenkillä, mutta puolessa välissä reittiä kävi jotain mitä ei ole tapahtunut pitkään aikaan, nimittäin totaalinen väsähtäminen. Jos minulla olisi ollut puhelin tai edes rahaa, olisin soittanut jonkun hakemaan tai hypännyt bussiin. Mutta ei, jaksoin minä kotiin kävellä, vaikka lopussa olisi tehnyt mieli jo kontata. Todella hassua. Syynä oli varmasti puhdas väsymys, miten niin en ole taaskaan ehtinyt nukkumaan? "Ehtinyt".

Noo, tänään aamulla tein lähes tunnin kävelylenkin päämääränäni tunnin fysioterapia (joka sisälsi onneksi reippaasti makoilua), ja olihan sieltä pakko takaisinkin kävellä vielä pidemmän lenkin kautta. Eli 3h enemmän tai vähemmän aktiivista liikkumista heti aamutuimaan herättyäni, eikä tänään tullut konttausfiilistä kertaakaan. Voi kunpa tälläiseen olisi joka aamu aikaa (ai miten niin voi herätä vähän aikaisemmin?).

Kiertelin vähän uusia polkuja ja löysin paljon mielenkiintoista kuvattavaa. Voi voi kun tulisi nyt edes yksi kirkas päivä silloin kun itsellä olisi vapaata, että pääsisi kuvailemaan näitä ihania turkulaisia puutaloalueita. Jos tässä kaupungissa jotain on hienoa, niin tämä valtava kerroksellisuus joka tulee esiin aivan eri tavalla kuin esim. Helsingissä. Helsinki on kokonaisuudessaan jotenkin modernimpi, kaavoitetumpi. Turussahan esimerkiksi Raunistula on rakennettu aikanaan 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa ilman minkään näköistä kaavoitusta, jokainen rakennuttaja on rakentanut aivan oman mielensä mukaan ja se jos mikä on kiehtovaa yhä tänäkin päivänä. Toivon että pääsen tämän vielä teille esittelemään jonain päivänä visuaalisesti.

Mutta nyt kävelyreittini varrelle...


Kohtuullisen uusi opiskelija-asunto Tku-Hki moottoritien alussa. Monet eivät tykkää, mutta minä tykkään. Turkulaisethan nyt tuntuvat ihan periaatteessa vastustavan kaikkea uutta, luin tänään jostain kyltistä että olivat vastustaneet tätä siltaakin josta moottoritie käytännössä alkaa. Huh huh.


Kolli katolla. Hänellä oli kauniit silmät.






Kirkko ja hautausmaa keskellä yo-kylää.




Ihanaa modernin ja menneen sekoitusta. Nautin myös tuosta kontrastista, hautoja ja nuoria opiskelijoita. Uusi ja mennyt elämä vastakkain.




Ja kaiken kruunaa ränsistynyt minigolf kenttä.



Sekä Auran ruskeat rannat. :)



Vitsi mikä taideteos, repesin naurusta. En ole koskaan ennen huomannut.




Love locks.
&
Love train.


Parvekekin pääsi tuossa mennä viikolla vähän talvisempaan kuosiin. Vielä valot tuohon havuun, niin valmista on. Ajattelin kyllä odottaa ensimmäiseen adventtiin, joka on... koskas se nyt on... 2.12.?Siivosin parveketta 2,5h, siis 2,5h pikkuparveketta!! huh. Mutta sotku olikin sen näköinen, miksen koskaan muista kuvata tätä välillä täällä vallitsevaa totaalista kaaosta? Nyt olo on onnellinen, kun nuo keväällä laittamani muovit on laitettu kunnolla kiinni mustalla jeesusteipillä. Eihän se kaksipuolinen teippi nimittäin todellakaan pitänyt ulkoparvekkeella näin sateisena kesänä mitään kiinni.


Joulutähdet ovat luonnollisesti keinokukkia. Periaatteessa ehkä vastustan muovisia kukkia varsinkin ulkokäytössä, sillä aurinkohan pilaa ne nopeasti ja roskaa syntyy. Nämä maksoivat plantagenissa tarjouksessa vain 4€ kpl (mielestäni ihan mielettömän halpoja!) ja päätin tehdä testin ja katsoa miten ne kestävät. Ehkä jotain UV-suojasuihketta pitäisi niihin suihkuttaa, jottei värit pääsisi haalistumaan. Mutta ainahan ne voi spreijata sitten uudelleen vihreällä ja punaisella ensi vuonna jos niikseen. :) Mielestäni kyllä ihan hauskan näköinen kokonaisuus, vaikka itse sanonkin! ;)


Viikonlopun suunnitelmani ovat vielä hieman auki. Joko suuntaa on kohti eteläpohjanmaata tai sitten suunnitelmassa on edellisviikonlopun toisinta, joskin ehkä vähän tehokkaammalla opiskelulla. Olen ollut todella laiskana sen suhteen koko tämän viikon ja sehän tarkoittaa vain sitä, että hommaa on taas kasaantunut. :(






Elage hästi!


Ja toivokaamme että sääkartta näyttäisi jo kohta joltakin muulta kuin tältä!