tiistai 25. syyskuuta 2012

LUDE LUO KUORENSA

Kirjoituspöydälläni!


Terveisin nimimerkki uneton! Kello on neljä yöllä ja olen pirteä kuin peipponen. Ei hyvää yötä sentään. On kyllä rytmit niin ihanasti sekaisin, ettei milläskään. Annoin luovutusvoiton kolmen tunnin jälkeen. Olen siis ollut jo pari tuntia hereillä. Olin minä kai jossain vaiheessa nukahtanutkin, koska ajatukseni eivät siirtyneet ensimmäisestä ollenkaan eteenpäin. Tai siirtyivät ne toiseen, mutta koitin repiä niitä virheellisesti takaisin ensimmäiseen. Ja tässä sitä ollaan...


Olen nimittäin vihdoin siirtämässä parvekettani syyskuntoon (luovutin, ei se kesä tule takaisin) ja pohdiskelin mitä kivaa sinne keksisi, sellaista joka olisi jollain tapaa näyttävää läpi talven. Syysmyrkyt pyörittävät parveketta niin pahasti, että  astetta askeettisempaan on vain tottutava. Mutta kyllä sitä pari ideaa tuli mieleen. Josko viikonloppuna ehtisi toteuttamaankin.

Toinen asia mikä on selvästi alkanut aiheuttamaan unettomia öitä ja vaatii ryhtiliikettä, on stressi tulevaisuudesta. Tai oikeastaan töistä. On varmasti luonnollista tässä vaiheessa kun viimeisetkin opinnot lähestyvät maaliviivaa (no vielä on monta aitaa kyllä kompuroitavana) hieman stressata. Olen kuullut monen muunkin opettajaksi valmistuvan stressaavan siitä osaako hän tulevaa työtään ja onko hänestä siihen. Jos ihan rehellisiä ollaan, en ymmärrä mistä nämä tunteet tulevat. Tiedän että olen varmasti aivan yhtä hyvä opettaja kuin kuka tahansa opiskelijakavereistani (ellen parempikin - hah hah, jos ei lasketa oikeinkirjoitusta). Jokaisella on omat vahvuudet ja heikkoudet, niiden ja riittämättömyyden tunteiden kanssa saa painia varmasti jatkuvasti. Alku on pelkkää uuden oppimista koko ajan. Olen nämä asiat jo pohtinut moneen kertaan ja tiedän että kyllä minusta on siihen ja kyllä minä haluan sitä, olen parhaimmillani juuri siinä työssä. Tykkään haasteista ja luokassa on aina 24 haastetta, joka ikinen päivä. 

Nämä suunnattomat motivoitumisongelmat opintoihin vain laukaisevat väkisinkin tämän stressin... näinkö paljon minua nämä opetettavat asiat kiinnostavat? Tai no, kyse on puhtaasta turhautumisesta. Turhautumista seuraa motivoitumisongelma ja sitten ollaankin jo syöksykierteessä. Jotenkin sitä kai kuvitteli ennen noita opintoja, että kaikilla on perusopetuksen oppisisällöt jollakin tapaa hanskassa. Että opetus todella olisi vain sitä "miten opetetaan" ja mikä on millekin oppiaineelle ominaisinta jne. Nyt tuntuu että meille opetetaan hauki on kala tyyppistä perustietoa suurimmaksi osaksi. Karvaasti olen saanut pettyä. Tarkemmin kun olen miettinyt, niin kyllä näitä sisältöjä joka kurssilla on ollut, toisilla enemmän toisilla vähemmän. Kai tässä on pakko todeta, että olen vain tiennyt niistä suurimman osan ihan ilman kenenkään kertomista. Jotenkin kai kuvittelin, että opettajan luonteenpiirteeseen kuuluu yleissivistys tai halu olla yleissivistynyt. Daah, not. 

Kai siitä pitäisi olla riemuissaan, mutta itseä se turhauttaa. Jopa niin paljon, että jätin koko touhun väliin tänään... Ja voin rehellisesti sanoa, että tekisi mieli jättää kaikkina seuraavinakin päivinä ja mennä vain töihin. Mutta niin tyhmä en sentään minäkään ole että mitään kesken jättäisin, varsinkaan tällaista. :) Ihailen kuitenkin suuresti heitä, jotka jaksavat raahautua päivä toisensa jälkeen paikalle, suorittaa tehtävät ja olla ajattelematta asiaa. He suuntaavat katseensa vain eteenpäin ja näkevät tämän pakollisena pahana joka on pakko suorittaa. Minä taas huudan laadukkaampaa ja sisältörikkaampaa opetusta! Vaikka voisin samalla tavalla katsoa vain eteenpäin.

Ryhtiliike nro 1. Katso eteenpäin ja lopeta kitinä!

Hihii... tämän päivän pyhitin jollekin motivoivammalle. Tein nimittäin elämäni ensimmäiset omenamehut!! Ja huomenna teen lisää!!  

Me and my mehustin.

5 kommenttia:

jarna kirjoitti...

Uskon, että kaikilla on jonkinlainen pettymys opetukseen: toisille liian helppoa, toisille liian vaikeaa, toisille liian kurinalaista, toisille liian löysää...kuuluu prosessiin.

Itsellä meinaa pää räjähtää opparin kanssa. On kyllä perkeleellistä. Ja yksi verkkokurssikin pitäisi saada alta pois, ihan tekemällä.

Saariston Kasvatti kirjoitti...

Niinpä! Sen vain kun jaksaisi muistaa ja jättäisi tuhlaamatta energiaa turhaan mussutukseen. Se vaatii vähän itsekuria, joka tuntuu olevan itsellä juuri nyt totaalisen kadoksissa. :)

Olen tyystin ehtinyt unohtaa jo kaiken gradutuskani. Kaikista ärsyttävintä siinä on se, että sitten kun työ on valmis, tekisit helposti toisen samanmoisen (ja monta kertaa paremman). Ensimmäinen kerta on aina pahin. Siinä on kai sama mikä elämässä muutenkin, mitä pidempää ja lähempää katsoo, sitä sokeammaksi tulee. Ja sitten meneekin jo solmuun. Ja jos samaan aikaan vielä pitää tehdä jotain muuta antimotivoivaa niin halleluujaa. Iso tsemppihali siis Jarnalle!!

En tiedä missä vaiheessa olet, mutta jos luomisen into on tyssännyt luomisen tuskaan ja homma on totaalisen levällään ja räjähtämässä käsille (aihe ratkennut liitoksistaa), pyydä ohjaajalta konsultaatiota. Tai joltakin muulta joka on aiheesta kiinnostunut. Se on jännää miten ulkopuolinen osaa jäsentää viritelmäsi kasaan siten, että huomaatkin sen olevan jo lähes valmis. Itsellä kävi ainakin näin. Minua on ainakin alkanut jo kovasti kiinnostamaan mitä opparisi käsittelee ;)

jarna kirjoitti...

Kiitos vikeistä. eilen meillä oli ryhmäohjausta ja kyllä siinä melkein itku tuli, kun muilla oli niin helkkarin hienoja juttuja jo ihan viimeistä vaikke valmiina j minulla ihan alkutekijöissään. No, liioittelen, sillä oli kaksi muutakin alkutekijöissään ja heillä vaihtui täysin näkökulmakin ohjauksen aikana eli kaikki meni uusiksi.

Varmasti tuo on totta, että kun valmista on saanut, osaisi tehdä toisen paljon paremman perään. Kökköä.

En viitsi kertoa opparistani sen enempää yksityiskohtia, kun en ole blogissa julkisesti puhunut edes alasta, jota opiskelen, anteeksi. Ei ole henkilökohtaista. Olen vain päättänyt että opinnoistani en puhu muuta kuin ihan yleisellä tasolla.

jarna kirjoitti...

Ja anteeksi myös tuhannet kirj.virheet, olen ihan silmät ristissä väsymyksestä:(

Saariston Kasvatti kirjoitti...

Joo, minä kun olen tämä varsinainen oikeinkirjoituksen mestari. Erään anonyymin sanoja lainatakseni, sääli minun tulevia oppilaitani! Tukiopetus saattaa tulla tarpeeseen. Mutta ehkä korvaan tuon puutteen jollain toisella, tai vielä jopa opin kirjoittamaan oikein. ;D

Ei tarvitse pyydellä anteeksi. Jokainen saa ihan itse päättää mitä kertoo ja mitä ei. :)