torstai 21. marraskuuta 2013

Maisemia, kynttilöitä, orkideaihme (kasvatusvinkki?) ...

Vietän remonttivapaata viikkoa. Kuinka paljon sitä kerkeääkään. Maanantaina kävin ystävän luona. Ajattelemme molemmat, että asumme yhä Turussa (asumme ympäristökunnissa), mutta n. 1h ajomatka talolta toiselle laittoi kyllä asiat realistisempiin mittakaavoihin. Olen myös vasta nyt ymmärtänyt ymmärtänyt, että Turussa todellakin on kehäteitä ja että ne on aika käteviä! :D

Tiistaina ehdin vihdoin moikkaamaan kummityttöäkin perheineen. Kyllä se sosialisoituminen vain on mukavaa ja tekee hyvää! Lauantainakin kävi ystävä kylässä. Tästä innostuneena koitan saada fondue-illanistujaisiakin vielä tälle vuodelle, toivottavasti onnistuvat.

Sosialisoitumisen lisäksi olen vihdoin ehtinyt lenkille lähimaastoon (lähes sateettomana päivänä). Flunssan takia sekin on ollut ihan mahdoton ajatus. Lauantaina rohjettiin kalastajan kanssa yhdessä ja eilen uskaltauduin uusille huudeille ihan yksin. :) Ja kas kas, ei tarvitse kauas kävellä kun pääsee katsomaan aakeelle laakeelle. En malta odottaa kesää, kirjaa ja eväitä. Tätä samaista reittiä löytyy tie myös mökille veneellä. Ommm...


Talolta ei ihan noin makeita maisemia ole, mutta vettä näkyy sentään parvekkeelta täälläkin!


Ja lähteenkin löysin reitiltäni. Tuo on ilmeisesti ollut joskus ihan aktiivikäytössä. Viimeisimmät näytteenotot tosin oli tehty 7.7.2008. Miksi? Ihan kirkasta vettä lorotti tuota alaränniä pitkin. Miksei sitä johdeta siten, että sitä voisi pullottaa? Vai onko ylärinteen uudet talot pilanneet jotenkin veden? Kuinka ihana olisikaan pullottaa vesipullo lähdevedellä? Pitää vähän tutkia mitä tälle lähteen käytölle oikein on tapahtunut.



Tarjoustalossa oli bolsiuksen kynttilät tarjouksessa. Pitkiä sai kaksi vitosella. Pakko oli ostaa. Kynttilöitä ei ole koskaan liikaa! Nyt on aktiivikäytössä vasta 17 kynttilää. Eihän se nyt riitä mihinkään. Arkisin tosin polttelen vain keittiössä ja olohuonenurkkauksessa, mutta viikonloppuna sitten vähän siellä sun täällä. Jos en rajoittaisi itseäni, joutuisin vararikkoon. :)


Aivan mielettömiä harmaita sävyjä!

Seuraavaksi on pakko esitellä vähän suttuisilla kuvilla mun orkidea! Sain tämän lahjaksi keväällä koulujen loppuessa yhdeltä oppilaalta. Orkidea kukki kauniisti muistaakseni elokuulle asti, tai ainakin heinäkuulle. Sitten katkoin siitä varret ja heitin parvekkeelle. Unohdin sen totaalisesti sinne ja otin sisälle vasta kun yölämpötilat olivat käyneet viidessä asteessa, ehkä alempanakin. Ajattelin että nyt on kasvilta henki veks, mutta ei. Pian sisälle nostamisen jälkeen alkoi uutta vartta kasvaa lähes silmillä havaittavaa tahtia. Ja nyt puolentoista kuukauden päästä orkidea on taas tässä loistossaan! Koskaan ennen en ole onnistunut orkidean uudelleen kasvattamisessa, mutta nyt minulla pukkaa kukkaa kaikkiin muihinkin orkideoihini. Mitä tästä opimme? Orkidea kaipaa mitä ilmeisemmin kylmän kauden virkistyäkseen uudelleen kasvuun? Kylmäksi kaudeksi kai riittää kyllä se 10 astetta.



Keittiön ikkunalautakin pääsi vihdoin paikoilleen.


2 kommenttia:

petrabar kirjoitti...

heips!

yritin kommentoida tänne jo eilen, mutta Blogger antoi jonkun virheilmoituksen...

jouduin hakemaan kans noita ihania harmaita kynttilöitä tänään!

ihanat maisemat ja upea orkidea!

Saariston kasvatti kirjoitti...

Voihan blogger! Olin menossa hakemaan pelkkiä valkoisia hinnan takia, mutta ylläri olikin suuri kun moisia trendisävyjä löytyi. :) ois pitäny ostaa enemmän. :)