lauantai 30. marraskuuta 2013

Minulle tuli niin paha mieli Helin kommentista koskien eilistä firman piikkiin postausta, että päädyin yöllä poistamaan koko tekstin. Kirjoitin ensin pari tuntia ummet ja lammet perustellen asiaa, mutta totesin että olen todella kyllästynyt perustelemaan asioita. Eniten minua ärsytti se, että ei Helin (eikä teidän muidenkaan) tarvitse huolehtia siitä mitä ystäväni tuntevat tai mistä he loukkaantuvat. Me osaamme varmasti pitää keskenämme huolta omista suhteistamme. Ja Helille lohdutukseksi myös se, että sinun ei myöskään tarvitse olla ystäväni jos ajatusteni ja tunteideni sietäminen on noin vaikeaa.

Mietin tätä asiaa monta tuntia yöllä ja se vaivaa minua vielä nyt herättyänikin. Olen niin kyllästynyt tähän, että ei saa tuntea.  Tai saa tuntea, mutta tunteista ei saa puhua ääneen. Olen niin kyllästynyt siihen, että tunnen jatkuvasti olevani vääränlainen ihminen (pitkälle siksi että uskallan sanoa asioita suoraan ja siksi että tunteeni ovat aidosti häiritsevän voimakkaita). Jos sanoo tai kirjoittaa jotain suoraan, tulkitaan heti että ihmisellä ei olisi asiasta mitään toisenlaista ajatusta myös ja että ajatus koskisi kaikkia maailman ihmisiä. Ihme pelleilyä tämä ihmisten yhdessä olo... ja nämä blogithan vasta jeesustelun ja maailman kaunistelun ydinaluetta ovatkin. Välillä asiat ärsyttävät. Mielestäni se on ihan normaalia? Pitääkö minun oikeasti hävetä sitä? Noh, häpeän jo. Mutta tarvitseeko hävetä?

Olen lopen väsynyt ja kyllästynyt. Tekisi mieleni vain käpertyä sänkyyn ja itkeä.




12 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Minusta olis kyllä ollut ihan reilua jättää se teksti ja kommentti näkyville... eihän nyt kukaan edes tiedä mistä on kysymys. Jos minun mielestä on ikävä kategorioitua "säälittäväksi" siitä syystä että kenties puhun joskus lapsistani, jopa silloin kun olen juhlimassa, niin onko se nyt noin ison murheen väärti? Pahoittelen jos kommenttini sua niin kovin loukkasi, olisi kai sitten pitänyt jättää se laittamatta. Mutta toisaalta onko väärin kommentoida asiaa, jonka taas sinä sitten ilmaisit tavalla joka kenties loukkasi minua? Voisin kuvitella sen olevan jonkun muunkin mielestä aika kärkevästi sanottu sinulta, ja tunteet ne on muillakin. Mutta sinun blogi, sinun sananvapaus, en puutu enää sanomisiisi, sorry.

Saariston kasvatti kirjoitti...

En tajua miksi loukkaantua kun en puhunut siinä kommentissa sinusta, enkä kohdistetusti kenestäkään. Olen kyllästynyt tähän blogimaaiman "mieti satakertaa mitä sanot, koska aina joku kuitenkin vetää herneen nenään" touhusta. Ja poistin sen siksi ettei kukaan toinen enää loukkaantuisi. En jaksa loukata ihmisiä tahtomattani.

Eiköhän se koske meitä molempia, ei sillä ole väliä mitä sanoo vaan miten sanoo.

P.S. Mursin pikkujouluissa paljon ennakkoluulojani. Oikein onnistuneet bileet.

Nanna kirjoitti...

Mä tiedän niin tuon tunteen, että omia sanojaan pitää puntaroida tarkkaan ennen kuin niitä julkaisee. Mutta jokaisella on oikeus omaan mielipiteeseen, veti siitä joku herneen nenään tai ei. Kaikkia ei kuitenkaan pysty tässä maailmassa miellyttämään tai olla loukkaamatta.

Itse olen tullut siihen tulokseen, että kirjotan just siitä mistä haluan ja juuri sillä tavalla kuin haluan. On toki asioita joita olen joskus halunnut kirjoittaa kärkkäämmin mutta lopulta tyytynyt hieman hillitympään sävyyn.

Toivon, että tästä kaikesta huolimatta sun teksteissä säilyisi se rehellisyys ja sinun mielipiteesi. Ne nimittäin ovat juuri niitä asioita joiden takia blogistasi niin kovasti pidän.
En minäkään ole läheskään aina samaa mieltä kanssasi, mutta juuri se antaa minulle jotain, uuden näkökulman asioihin.

Anonyymi kirjoitti...

Tietämättä yhtään asiaa totean yleisellä tasolla, että jos haluaa ilmaista avoimesti tunteensa, on hyväksyttävä, että tunteet herättävät aina vastatunteita, joiden ilmaisemiselle on tasan yhtä suuri oikeutus.

Tämä on asia, joka herättää minussa aina tunteita :) sillä olen yrittänyt opettaa tätä tosiseikkaa omalle pojalleni vuosia. Kerta toisensa jälkeen olemme käyneet keskustelun, jossa vuorosanani on mennyt aina kutakuinkin näin:"Sinulla on oikeus sanoa mielipiteesi, mutta jos sanot sen tuolla tavalla toiselle, niin sinun on oltava valmis hyväksymään se, että se toinen loukkaantuu ja suuttuu. Sinä et voi määrätä, miltä siitä toisesta tuntuu. Ja jos puhut noin, niin voin nyt taas kertoa sinulle, että enemmistö ihmisistä loukkaantuu tuollaisesta. Jos se ei haittaa sinua eivätkä sen loukkaantumisen seuraukset, esim. Että he pitävät sinua tylynä ja jättävät sinut pois, niin sitten tietysi voit puhua noin. Mutta jos suutut siitä, että he suuttuvat, niin sitten EI pidä puhua toisille noin"

Arvaa vaan, miten monta kertaa tämä keskustelu on käyty! Ja minunkin on aina ollut otettava etukäteen huomioon, että kun puhun näin pojalle, niin hän suuttuu minulle :) Mutta kun itse asiassa tiedän, että poika haluaisi, että HÄN saa laukoa totuuksia muille, mutta MUUT eivät saisi loukkaantua hänelle, niin jaksan jankuttaa ja toivoa, että oppi menisi päähän - sillä pojan menetelmä ei koskaan tule toimimaan tässä maailmassa.

Saariston kasvatti kirjoitti...

Näinhän se juuri on. En tiedä, jotenkin tuntui että kommentti meni vain turhan henkilökohtaiseksi suhteessa siihen mitä olin koko kirjoituksellani tarkoittanut. Enkä vain jaksanut ottaa sitä vastaan, enkä sillä hetkellä myöskään miettiä kuinka suuri osuus minulla itselläni lopulta oli myös hänen reaktioonsa.

Jotenkin vain tuntui että pohdinnat ystävieni reaktioista ei kuulu muille. Pitäkööt ihmiset huolta vain omista tunteistaan eikä turhaan murehtisi asiaa joka ei heille kuulu. En tiedä. Enkä edes enää jaksa miettiä miksi juuri tästä asiasta niin mieleni pahoitin. Liian monimutkaista.

Ehkä olin ja olen kyllästynyt siihen, että minua ei saa ärsyttää... ei varsinkaan äidit tai lapsiperheet. Jotenkin lapsettoman kolmekymppisen pitäisi väkisin olla kiinnostunut niistä, kaikki pitävät sitä normina. Ja mitä enemmän sitä oletetaan, sitä enemmän alan vastareaktiona vihaamaan ajatustakin aiheesta.

Ja siis niin. Osaan minä oikeasti ihmisten kanssa arkisessa elämässä kommunikoida. Välillä toki tulee ylilyöntejä ihmisten kanssa jotka alkavat oikeasti ärsyttämään. Ja kyllä minä välitän lapsista ja olen kiinnostunut ystävieni tunteista perhettään ja lapsiaan kohtaan... mutta mitään sen ja työn ulkopuolella en jaksaisi, en jaksa että perheet tuodaan töihin. Haluaisin että työpaikkalla keskityttäisiin töihin ja osattaisiin irtautua vähän edes sieltä kotoa. Tässä kai se pohjimmainen ajatus mistä yritin eilen kirjoittaa... mutta tunnustan että taisin epäonnistua siinä ja urakalla. :/

Kirsi kirjoitti...

Nyt täytyy kyllä sanoa (kyseistä tekstiä tai kommenttia näkemättä ja yleisellä tasolla), että komppaan sua Tiina ihan täysillä. Lapsettoman ihmisen oletetaan olevan aina kiinnostunut muiden lapsista ja lapsiperheiden elämästä vaikka suoraan sanottunut olen itse se joka juhlissa katoaa miesten seuraan nanosekunnissa mikäli puhe kääntyy lapsiin. (Miesten seurassa harvemmin joutuu niitä juttuja kuuntelemaan.) Olen kiinnostunut lähimpien ystävieni lapsista, mutta siihen kiinnostukseni loppuu enkä todellakaan ole kiinnostunut esim. kaikkien työkavereideni lapsista. Tätähän ei tietenkään saa ääneen sanoa. Moniko työkaveri on kiinnostunut kuulemaan koko illan minun perhe-elämästäni tai harrastuksistani? Tuskin yksikään, mutta sitä harvemmin pidetään mitenkään pahana. Onhan vain luonnollista ettei meillä lapsettomilla rääpäleillä mitään kiinnostavaa elämää voi ollakaan. Eikä ole kauaa kun olin illanistujaisissa, joissa tätä asiaa minulle teroitettiin niin kauan, että lähes itkin kun vastapuoli ei vaan suostunut käsittämään, ettei lapsettomuus tarkoita ettei elämässäni ole mitään tärkeää tai minulle rakasta. Joten kyllä, ihan ajoittain saattaa ihan pikkusen nyppiä se että minun oletetaan olevan kiinnostunut kenen tahansa lapsesta, kun kiinnostusta minun elämääni kohtaan sitten vastapuolelta kuitenkaan harvemmin löytyy. Ja kun ihan oikeasti maailmassa on niiiiiin paljon muitakin kiinnostavia aiheita kuin lapset niin miksi olisi jotenkin paha asia haluta keskustella niistä muista aiheista?

Mitä taas tulee siihen että omassa blogissaan joutuisi miettimään mitä sanoo... Älä mieti! Tämä on ihana blogi juuri siksi että uskallat sanoa ajatuksesi ääneen. Olen aina ajatellut blogit eräänlaisina "päiväkirjoina", joita minulla on etuoikeus päästä lukemaan. Kirjoittajan ei todellakaan tarvitse ajatuksiaan sensuroida, jotta minulla olisi parempi mieli.

Lopuksi vielä todettakoon, että onni on lapsettomat ystävät, joiden kanssa keskustelemalla huomaa joskus, ettei ole ajatuksineen ja tunteineen yksin. :)

Anonyymi kirjoitti...

Minulle tulee tästä keskustelusta mieleen eräät syntymäpäiväjuhlat, joissa koko pöytäkunta kertoi ja keskusteli koko illan matkoistaan. Niitä oli tehty kauas ja kalliisti ja ilmeisesti koko eliniän ja tottuneesti. Kyllä oli kamalat juhlat! Minä en terveydellisistä syistä voi oikein turvallisesti matkustaa mihinkään Suomen sairaalapalvelujen ulottumattomiin enkä millään menopelillä, josta ei tarvittaessa muutamassa tunnissa pääse hoitoon. Haluaisin kovin mielelläni matkustaa, mutta en voi. Myös työpaikalla puhutaan jatkuvasti ennen ja jälkeen lomien matkoista, matkoista ja matkoista. Se on minulle hyvin ahdistavaa. Jopa viimeksi kun olin uudella kampaajalla, tämä ensimmäiseksi rupesi utelemaan suunnitteilla olevista matkoista! En todellakaan halua ruveta tilittämään sairaudestani tuntemattomille, joten saan vain aina jotenkin kiemurrella, kun kysytään matkoista, menneistä tai tulevista.

Kirsi kirjoitti...

Jos muiden matkoista kuuleminenkin voi olla noin raskasta niin voin vain kuvitella miten raskasta esim. tahattomasti lapsettoman on kuunnella jatkuvasti juttuja lapsista tai pahimmassa tapauksessa uteluita siitä milloin tästä lapsettomasta yksilöstä tulee yhteiskuntakelpoinen lastensaannin muodossa.

Jotenkin silti tuntuu että on huomattavasti hyväksyttävämpää sanoa ettei ole kiinnostunut matkustelusta kuin ettei ole kiinnostunut lapsista. "En voi saada lapsia"-lause vielä menettelee, mutta "en halua lapsia" on jo sellainen jonka sanomista pitää oikeasti harkita, koska se tuntuu olevan henkilökohtainen loukkaus kaikkia lapsen saaneita kohtaan.

Saariston kasvatti kirjoitti...

Minä ymmärrän kyllä anonyymin tilannetta. Sillä tavallaan se on aivan sama, joutuu olemaan tahtomattaa matkustelematta.

Mutta ehkä tämä kaikki on sitten sitä ihmisenä kasvamista, pitää vain kestää.

Kai jokaisen pitäisi välillä muistaa ja havainnoida ympäristöään, miettiä vähän vastapuolen reaktioita. Toisaalta suoraan sanominen aina auttaa asiaan, jotta toiset ymmärtävät. Mutta ymmärrän kyllä juuri senkin, ettei omasta terveyden tilastakaan halua välttämättä kertoa kaikille.

Ja täytyy myöntää, että eipä mua paljoan kyllä ihmisten matkatkaan kiinosta :D Matkustelukin on niin yksilöllistä. Enpä minäkään pahemmin kellekkään reissuistani selitä, paitsi tietenkin blogissa nyt pitää kertoa, koska silloin voi valita lukeeko vaiko ei.

Ehkä tässä kaikessa korpeaa eniten se, että uskallan sanoa, etten ole ventovieraiden lapsista hirveästi kiinnostunut... mutta ei, niin EI saa ajatella...

Minusta vähän tuntuu että yksi koulullinen lapsia ja ystävien lapset saava riittää kiinnostuksen kohteekseni. Myös sen jälkeen jos minulla joskus on oma lapsi.

Tsemppiä silti anonyymille. Mutta kasvetaan kaikki ihmisinä!! :D

Anonyymi kirjoitti...


Joopa. Enpä tiedä mistä puhutte, mutta se on kyllä niin totta että sellaiset ihmiset ja yleinsä ne vaan sattuu olemaan naisihmisiä, ei puhu muusta kuin lapsista ja mitä teki perheen kanssa ja missä. Mitä Maija tai Matti söi ja mitä ne taas teki tai jätti tekemättä. EVVK. Mäkin pidän lapsista, mutta en tiedä haluanko silti itse niitä ja olen ylittänyt tämän maagisen 30v. iän ja sitä jaksetaan ihmetellä joka paikassa ja eniten töissä, joka on kovin naisvaltainen. Ai, eikö teillä ole lapsia, ai ettekö ole naimissa, no koskas niitä lapsia tulee ding ding. Mikä naisia vaivaa. Mun ei tulisi mieleenikään udella tuollaisia asioita tai ihmetellä. Mulle on ainakin ihan yhden tekevää onko jollain lapsia tai ei, ei kuulu minulle ja joo, olisi ihan mukava jutella joskus muustakin kuin kakan koostumuksesta tai Matin tai Maijan touhuista. Ei muuta, BLOGISI TOIMII.

kässänmaikka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Saariston kasvatti kirjoitti...

Ah, ihanaa että joku ymmärtää!!! :)

Joudun palaamaan tähän asiaan joskus uudelleen, sitten kun jaksan kirjoittaa postauksen niin, ettei kukaan voi pahoittaa mieltään siitä. Haluan lapsettoman, NAIMATTOMANKiN VIELÄ :D, kolmekymppisen äänen kuulumaan... tai tunteet...

Nih.

Siitähän alunperinkin oli kysymys, mutta pieleen meni.