sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Heittäydyimme villeiksi!


Kävimme isolla kirkolla,

ja ulkona syömässä!

Woh!

Turkuun oli tullut hieno uusi siltakin.




Kannattikohan tuostakin kymmeniä vuosia juupas-eipäs tapella? Hyvin se siihen sopii, paikkakin lopulta ihan järkevä, vaikka alunperin kannatin itse vanhan pennisillan paikkaa (klik). Pisteet siis kaupunkisuunnittelijoille. Ja sille että yleensä saivat Turussa jotain aikaiseksi. Välillä tuntuu että menee kaikki rahat vain jahkaamiseen. Olen itse sitä mieltä, ettei se ole mikään kulttuurimaisema jos se ei elä ajassaan... näin meitä tosin taidettiin opiskeluaikana aivopestä, mutta taisivat opet oikeassa tietyllä tapaa myös olla. Voihan urban planning, välillä niin kaipaan juurilleni... siis opiskelullisesti.

Muuten meillä oli vieraiden täyteinen viikonloppu, kummipoika ja vielä ihania tyttövieraitakin. Ihana opiskelukaverini lapsineen ajoi tänne asti kehäkolmosen sisäpuolelta. Edellisista treffeistä olikin vierähtänyt vuosia, monia. Onneksi mikään ei ole muuttunut. Niin jänniä juttuja kaikilla menossa pääkaupunkiseudulla, monet toteuttavat kirjahaaveitaan. Niin ihanaa! Ja heillä oli mukana vielä varsinainen rrrakkauspakkauskin. Niin onnellinen tämän perheen puolesta. Ihanaa kuulla että ihmisillä on kaikki hyvin.



3 kommenttia:

Tuula's life kirjoitti...

Voi, miten hienot kuvat olet ottanut uudesta Kirjastosillasta! Paikkansa lienee silta jo ottanut turkulaisten sydämissä. Hyvää Uutta Vuotta!

Marja kirjoitti...

Uusia hienoja kuvakulmia tästä uudesta sillasta olet saanut. Ainakin siltaa näytetään käytettävän.
Joulurauhan julistuksen päätyttyä siltä oli hienon näköinen, kun sitä pitkin vaelsi valtavan pitkä sateenvarjojen jono. Kamera harmikseni oli kotona.

Saariston kasvatti kirjoitti...

Oli muuten hienoa, että sunnuntai illalla oli katusoittaja viihdyttämässä sillan päässä. Toi kyllä tunnelmaa!