Loma on aina hyvä aloittaa pienellä reissulla. On mukavampaa saavuttaa viikon välikuolematila sen jälkeen kun on jo käynyt jossain (=hirveä päänsärky ja väsymys). Tällä kertaa se suuntautui jälleen Ahvenanmaalle, tarkemmin Föglön saarelle, jossa ei muistaakseni ole ennen tullut käytyä. Isäni on saarta laivojen ikkunasta kaihoiten katsellut, joten toteutimme hänen toiveensa vierailla saarella.
Jos haluaa päästä osalliseksi aidosta saaristolaistunnelmasta, suosittelen vierailemaan siellä juuri näin kesäkuun alussa kun kaikki paikat ovat juuri auenneet. Tai vaihtoehtoisesti syyskuussa, jos pitävät vielä oviaan auki. Siis se kuolemanhiljaisuushan on saariston todellisuutta, ei ne hymyilevät ihmislaumat ja täpötäydet ravintolat. Myönnettäkööt, että minua sellainen tyhjyys ahdistaa (turistina). On koomista kun ravintolassa on hieno kalapöytä eikä yhtään asiakasta (olimme illan ainoat, emmekä tietenkään koskeneet kalapöytään). Noh, eiköhän siellä ole jo nyt vähän parempi hulina päällä, toivottavasti.
Saari on todellinen saaritolaiskunta siinäkin mielessä, että siellä on mm. kalanviljelytoimintaa. Puhutaan kalanviljelystä mitä tahansa Itämeren saastuttajana, niin antakaa ainakin te lukijani asian jo olla. Kyllä Itämeren suurin ongelma on peltojen ravinteet ja Venäjältä valuvat ongelmat. Syökää mieluummin kotimaista kasvatettua kalaa kuin Norjalaista. Näin työllistätte ainakin muutamia saariston alkuperäisasukkaita, vaikka toki joukossa on jo paljon virolaisia, koska karu duuni ei monelle suomalaiselle enää kelpaa. Se on jännää, että jokainen urputtaja on kyllä hyvin tyytyväisenä syönyt kotimaista kasvattettua savustettua siikaa ja kirjolohta. :)
Täytyy myöntää, että itsellä alkaa saaristo tulemaan jo hieman korvista. Kyllä saariston kylät toistavat toinen toistaan, kauneudessaan kylläkin. Se mikä erottaa ne toisistaan on ihmiset!
GÄSTHEM ENIGHETEN
Tämän reissun kohokohta oli päästä majoittautumaan vanhaan kestikievari- ja käräjätaloon, Enigheteniin. Talossa on tarjottu ruokaa ja yösijaa jo yli 300 vuotta. Ruotsin ja Suomen välinen purjehdusreitti kulki Degerbyn kautta ja Enighetenin laituriin kiinnittyi aluksia koko Itämeren alueelta. Onpa Ruotsin kuningaskin vieraillut siellä 1754.
Enigheten toimi myös käräjätalona aina vuoteen 1944 asti. Laajimmillaan siellä käräjöitiin Föglön, Sottungan, Kökarin, Utön, Jurmon ja Österskärin saarelaisten riitoja. Kuten kai nykyäänkin, käsiteltävät asiat olivat useimmiten naapurien välisiä riitoja, erimielisyyksiä rajalinjojen vedosta sekä lasten elatusapujuttuja. Olen aina haaveillut siitä, että pääsisin ajassa taaksepäin ja kärpäseksi kattoon käräjille. Tosin ehkä ne eivät ihan sellaista nujakointia olleet, mitä mielikuvissani hekumoin.
Nykyisin pystyssä olevat talot rakennettiin 1700-luvun loppupuolella, tulipalon jälkeen. Kestikievari lopetti toimintansa 1911, jonka jälkeen se toimi tavallisena maatilana v.1929 asti. Föglön kotiseutuyhdistys sai rakennukset lahjoituksena silloiselta omistajalta ja kunnosti ne uudelleen majataloksi v. 1985. Yhä edelleen Föglön kotiseutuyhdisty ylläpitää rakennuksia, mutta yksityinen yrittäjä huolehtii majoitustoiminnasta ja ravintolasta.
Itse en muita majoitusvaihtoehtoja harkinnutkaan, enkä suosittele sinuakaan muita harkitsemaan. Ihanan alkuperäistä, askeettista ja vilpitöntä. Henkilökunta oli oikein mukavaa (ei ahdistavaa, vaikka olimme luonnollisesti ainoat vieraat). Vessat ja pesutilat ovat ulkorakennuksessa, joten jos se on liikaa, niin ehkä sitten kannattaa jättää väliin. Mutta käy edes syömässä ja haistelemassa tunnelmaa, jos saarella vierailet. http://www.enigheten.ax/ata.html
Saari sopii hyvin myös päiväretkikohteeksi. Lauttoja kulkee mantereelta oikein hyvin. Jos näyttää ettei lauttaan mahdu autolla (22€ meno-paluu), voi auton jättää myös mantereelle ja tutustua Degerbyhyn kävellen (en tiedä maksaako autoton matkustaminen). Lautat suhaavaat mantereen ja saaren väliä oman mittapuun mukaan jatkuvasti. :) Saari on suuri, siinä saa kyllä päivän kulumaan kun ajelee ympäri saarta, se on toinen asia onko siinä mitään järkeä. Rannat ovat pitkälle yksityisten omistuksessa, mutta mukavia uimarantoja on siellä täällä myös turistien käyttöön. Vene on toki paras liikkumisväline tai jos sellaista ei ole, suosittelen kauniin päivänä vuokraamaan kanootin tai pyörän. Nauti vain rauhallisesta tunnelmasta ja puhtaasta ilmasta. Pelkässä Degerbyssäkin riittää tunnelman haistelua päiväksi.
Minä krooninen kirkosta eroaja en saa varmasti koskaan irtisanottua seurakunnan jäsenyyttä, koska kirkot itsessään ovat niin mahtavia rakennuksia. Enpä paljoa seurakunnan rahapolitiikoista tiedä, mutta tiedän kuitenkin että hyvää työtä tekevät ja osa varoista varmasti menee näiden hienojen rakennusten ylläpitämiseen. Odotan mielenkiinnolla sitä aikaa, kun kirkotkin tulevat myyntiin yksityisille (kuten Britanniassa). Ei siihen varmasti enää kauaa mene.
Föglössäkin on toki kirkko, ei aivan Degerbyssä mutta vanhan merireitin varrella kuitenkin. Nyt tuosta salmesta ei kovin isolla prutkulla pääse siltojen vuoksi.
Föglön keskiaikainen kirkko eroaa muista Ahvenanmaan kirkoista, sillä se on rakennettu harmaasta graniitista punaisen graniitin sijaan. Kirkkoa on rakennettu useammassa vaiheessa 1400-luvulta alkaen, mikä näkyy hienosti kirkon ulkopinnalla. Kirkkoa kiertää jykevä kivimuuri, johon on kaiverettu kivä toimittaneiden tilojen puumerkkejä. Kyllä siinä pihalla seisoessa jaksoi taas ihmetellä kristinuskon voimaa, kyllä itsekin Jumalaa pelkääväksi varmasti olisi kasvanut kun keskelle ei mitään rakennettiin näin upeitä rakennuksia aikana jolloin katto itsessään oli mukavaa luksusta. :D
Sellaista. Kyllä Ahvenanmaa on aina Ahvenanmaa. Kyllä Turun saaristo on aina Turun saaristo. Yksi parhaista osista maailmaa. Ei sille vain mitään voi. Silti, tällä hetkellä mieleni halajaa Keski-Suomen järvimaisemiin. Se on itselleni niin paljon vieraampaa ympäristöä. Tarkoituksena oli käydä Savonlinnassa nyt kesällä kylässä, mutta ajanpuutteen vuoksi savonlinnalainen taitaakin tulla meille. Ei sillä, on kyllä hieman tarvetta pysyä täällä kotonakin välillä. Johan tässä ollaan kohta 2,5 vuotta oltu reissun päällä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti