maanantai 26. marraskuuta 2012

Luovutusvoitto

Musiikin tentti vs. luovutus. Luovutus voitti. Ei vaan yhdessä aamupäivässä oppinut tunnistamaan klassikkokappaleita. Eikä ehtinyt kyllä etsimään vastauksia tenttikysymyksiinkään - musiikin aikakaudet ja niiden säveltäjät ja tietenkin musiikin opettaminen. Koitetaan tammikuussa sitten uudelleen. Josko loppuvuosi keskityttäisiin sitten historiaan, fysiikkaan ja kemiaan, vähän paremmalla onnella.

Jos olisin ollut fiksu olisin keskittänyt koko tämän päivän tarmoni tuohon musiikkiin, mutta eihän se nyt käynyt päihinsä kun liikkuakkin pitää. Kävin salilla ja ystävän kanssa vesijuoksemassa, olipas virkistävää! Kävin hoitamassa taas vaihteeksi myös mieheni autoasioita. Tällä kertaa kyse oli murron yrityksestä. Sisään ei päästy, mutta jälki on silti sellainen että korjaushommiinhan sitä joudutaan. Vitsi noi narkkarit on rasittavia... (edellinen nukkuin naapuritalon varastossa ja unohti sinne lompakkonsa, pöljä.) Ja tietenkin nakki jäi mulle kun toinen ei ole koskaan arkisin paikalla. Ei tässä muuten mitään ole, mutta en oikein tykkään noista vanhoista dieseleistä - tai dieseleistä yleensä kun ne pitäisi aina jo pienelläkin pakkasella saada piuhan päähän. Tämä kottero ei käynnisty ollenkaan jos pakkasta on 10 astetta tai yli. Että pakkaset, pysykää kaukana seuraavan kuukauden. Tajuttiin tosiaan, että pystytään vaihtamaan autoja seuraavan kerran kuukauden päästä. Kuinka useasti me nähdään??! ;D No nähdään me, mutta nyt noi aikataulut ja työt menee vaan totaalisesti ristiin. Pakko kyllä soittaa sinne korjaamolle, josko sen sittenkin saisi ensi viikolla jo kuntoon.

Sunnuntaina lämmitin meille kukkakaalipastaa, jota tuli tehtyä ensimmäisellä kerralla taas koko komppanialle. Alkupalaksi tein jääkaapin aarteista alkupalalautasen. NamNam... laseihin sujahti tietenkin viiniä. Voi sunnuntai.




1 kommentti:

Nanna kirjoitti...

Tuli nälkä, niin namin näköstä. Nyt äkkiä jääkaapille katsomaan löytyiskö meiltä samanlaisia herkkuja :)