tiistai 11. joulukuuta 2012

Yllätys yläkerrasta

Kyllä kaikki on niin suhteellista. Ei tässä rehellisesti sanoan voi kyllä väittää tai valittaa olevansa köyhä eikä kipeä. Tässä sitä syödään iltapalaksi herkullista kanamozarellatomaattipastaa, joka on maustettu mustapekkajuustolla. On muuten namnam! Kyytipojaksi vielä pahaksi tavaksi tullut punaviinilasillinen. Tai pienempi paha se kai on kun koko pullo. ;) Hyvää tämä kuvan viini, ei makea, mutta maukas. Ja alahyllyltä (eli siis "halpaa"). 


Kyllä se vain on niin, että kaikista ahdistavista asioista huolimatta pitäisi jaksaa liikkua ja syödä hyvin, kiinnittää huomio niihin hyviin asioihin. Sen vain kun muistaisi silloin kun eniten potuttaa, itkettää ja väsyttää ja kun tuntuu ettei mikään toimi ja kaiken eteen joutuu näkemään kaksinkertaisen vaivan.

Vaikka tentiin luku jäin paljon vähemmälle mitä ajattelin, artikkelikin on vielä kesken, eikä taulukaan ole päässyt seinälle, niin mitäs se nyt sitten haittaa. Parin tunnin reipas lenkki ja parit lumen kolaukset tuntuvat elämän kannalta tällä hetkellä mielekkäämmiltä, joten ehkä oli fiksua nauttia niistä.

Tässä vielä se eilen ostamani taulu. Huonossa valaistuksessa, eikä tosiaan vieläkään siellä seinällä. Kutsuin sitä "taiteeksi", sillä en voi hyvällä tahdollakan määritellä mitään mikä on ostettu ketjuliikkestä (kodin ykkönen) taiteeksi. Vaikka jokuhan tämänkin kai on tehnyt, kyllä se ihan öljyvärille (tms) vaikuttaa tuota aines kohopintoineen. Mutta että prikulleen samanlaisia, monta... joku siinä haiskahtaa. Tämä oli siellä poisto puolella alennettuun hintaan koska oli ollut jonkun mielestä vähän vino. Kokoa tällä on n. 1m x 1m. Muutama vuosi sitten en olisi osannut arvostaa tämän kaltaista kuvaa yhtään, mutta niin se maku vain muuttuu. Nyt löydän siitä paljon katsottavaa ja kerroksia. Jotenkin se vain huusi siellä nurkassa "ota minut mukaan". Pakkohan se oli ottaa.



Ja tiedättekö mitä tapahtui. Eilisen harjalla kolistelun jälkeen yläkerran ihmiset kävivät tänään pyytämässä anteeksi metelöintiään. Ihan oikeasti. Olin yhtäaikaa sekä nolo että todella iloinen (miten sitä voi muka hävetä sitä, että kaipaa unirauhaa?). Olivat pyytäneet jonkun suomentamaan korttini jossa esitin ystävällisen toiveeni hiljentymisestä viimeistään klo 23, mieluusti jo klo 22. En minä sitten uskaltanut mennä soittamaan sitä ovikelloa (viikon yritin, mutta en saanut aikaiseksi). Mutta asia on nyt hoidettu ja pitkä tovi siinä menikin jutellessa. Todella ihania ihmisiä Manner-Euroopasta. Jos ihan rehellisiä ollaan niin uskon kipittäväni sinne joku ilta viinipullon kanssa iltaa viettämään. Ihan itse asiaa ehdotin ja myötämielisiä olivat. Kalastaja heti puhelimessa kysyi, että muistinko kysyä mitä he siellä kaikki illat kolistelevat... se jäi kysymättä ja sitä tässä nyt kyllä ihmettelen kun sitä kolinaa taas kuuntelen. Ehkä tosiaan pitää mennä sinne ylös käymään. :) Mutta eipä tuo asia enää niin ärsytä kun tietää ketä siellä metelöi, itseni ikäinen pariskunta. Minkäs ne Eurooppalaiset sille voivat, että me olemme tälläinen hiljaisuutta janoava kansa ja häiriinnymme kaikesta (tai siis minä häiriinnyn, kalastaja nukkuu sikeästi vaikka pommi räjähtäisi korvan juuressa). :) Olen pidempään pohtinut pitäisikö tässäkin talonyhtiössä alkaa harrastamaan jotain yhteistoiminnallista (meillä ei ole edes talkoita!). Täällä on käyttämättömänä kokonainen entinen pesutupa, siellä voisi olla vaikka mikä askartelu/puutyö/pelihuone. Olisi niin ihanaa tuntea ihmisiä joiden kanssa asustaa, ei pääsisi tällaisetkaan asiat kasaantumaan todellisuutta suuremmiksi ongelmiksi.

Mutta nyt tenttipapereiden äärelle. 3 päivää ja alkaa loma!

4 kommenttia:

Jovelan emäntä kirjoitti...

Tuossa taulussahan on ihan ilmiselvästi siltoja! Hieno!

Hauska juttu tuo naapurihomma. Hyvä noin. Kurjaa se on asua välikaton verran erotettuna jos elintavat eivät osu yksiin. Suomessa on tapana välittää yörauhasta ja hyvä niin. Tosin joskun on ollut sellaisiakin naapureita, joiden kohdalla olisi toivonut sitä päivärauhaakin ;D

Taidan pistää muistiin tuon viinipullon hauskan etikettimallin tuleva ajatellen. Aikoinaan mun vanhemmat tekivät aivan taivaallisen hyvää seurusteluviiniä, jollaista vielä meinaan meilläkin pistää tulemaan. Se oli NIIN hyvää, todella aivan mainion maistuvaa! Etiketit pitää sitten tietysti olla ja tuossa tuo muoto kolahti heti.

Vino de Jovela ja eläköön elämä! ;D

Saariston kasvatti kirjoitti...

Oijoi, kotiviini! Ikinä en ole hyvää maistanut, mutta kerta se olisi ensimmäinenkin! harrastuksena miehen mieleen. Välineetkin on, mutta omenat unohtuu herralla joka vuosi poimia ;) jaa ohje joskus kun teet!

Lady of the Mess kirjoitti...

Taulu on hieno - oli sitten "oikeaa taidetta" tai ei. Taidekokemus on aina subjektiivinen ja jos sä tykkäät, niin mitäs siihen on muilla sanomista. Mäkin tykkäisin - vaikka olen oikeaksi taiteilijaksi opiskelevan nuoren naisen äiti;)
Tuota - kotiviini: me saatiin aikoinaan joka helkutin joulu ja juhlapäivä ja tapaamiskerta eräältä vanhalta ihanalta herrasmieheltää kotiviinipullo. Ylpeänä sen meille antoi ja kiitollisina otimme vastaan. Oli ihan pirun pahaa. Kunnes keksin, että jumalattoman hyvän marinaadin siitä sai;)

Saariston kasvatti kirjoitti...

Niin en minä näillä budjeteilla voi tehdä oikein valintoja. Tykkäsin tuosta kovasti ja siksipä se tuossa odotteleekin seinälle pääsyä. :) Mutta ai että sitä tilipussia mistä jonkun suomalaisen taiteilijan teoksen joskus vielä ostan. Jonkun ison ja värikkään!

Oi mikä herra! Itsellä on koko marinoinninkin jalo taito vielä oppimatta. :)