sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Odottavan aika on pitkä

Käsiraha talosta on maksettu ja kohdekin on poistunut jo myynnistä. Kalastaja huinii kaksi viikko putkeen työmaalla ja viikonlopun harrastuksissaan samoilla suunnilla, joten yhteisiä suunnitelmia ei oikein päästä hiomaan. Pankkiasioiden selkeytyminenkin vie vielä viikon, kunnes ukkelikin pääsee pankkiin asti.

Itsellä on kova tarve suunnitella muutoksia, jotta päästäisiin sitten rahojen ja avainten luovutusten jälkeen mahdollisimman nopeasti hommiin. Tuntuu kuitenkin että on suunnittelu ähky. En oikein saa tartuttua kunnolla mihinkään kohteeseen, vaan mietin kaikkia vähän sekaisin. Ja huonointa on tietenkin se, että vaikka mittoja olenkin ottanut, niin en aivan voi luottaa niihin. Eli mitään ostoksia en uskalla vielä tehdä.

Tämän suuntaista alkujärjestystä olen ajatellut:

Olohuonealuuen tapetit alas ja seinien tasoitus. Tapettien alla on ilmeisesti vaneriseinä. Tässä nyt pähkäilen olisiko helpointa vain laittaa tasoitustapetti ja maalata sitten sen päälle, vai olisiko järkevintä ottaa mahdollisimman puhdas pohja. Jotenkin käännyn jälkimmäiseen, inhottaa ajatus monista kerroksista seinällä... Tapettien valinta on osoittautunut paljon kinkkisemmäksi mitä ajattelin (ja sitä on tarkoitus laittaakin vain tehosteeksi). Joten totesin, että helpointa pohjustaa kaikki seinät valkoiseksi ja miettiä sitten sen jälkeen mahdollisia tapetteja (tai jos vaikkapa vain maalaisi).


Katto laitetaan vasta sitten kun tulee iso kattoremontti. Olen silti miettinyt, että voisin ehkä koittaa tasoittaa tuonkin katon (saumat) ja maalata. Kattoremonttiin menee kuitenkin muutama vuosi. En tykkää yhtään tuon ajan katosta, vaikka onkin siitä hyvä, että siinä näkyisi heti mahdolliset vesien läpitulot! En kyllä tykkää ihan hirveästi paneelikatostakaan... joten eipä tällä testauksella mitään tule menettämäänkään. :D Tietää sitten millaisen katon laittaa kun aika on. Vai tarviiko sille tehdä enää mitään kokeiluni jälkeen.

En myöskään hirveästi pidä noista verholaudoista, mutta niihin on upotettu himmennettävät valot, joten eipä niitä kannata poiskaan ottaa. :) Eikä ne niin pahalta enää näytä, sitten kun ovat vähän freshimmän väriset. Tuo ikkunalauta patterin yläpuolella on aika hieno, tai hieno ajassaan... Kunhan sisustus joskus selkenee, saattaa olla että sekin saa uutta sävyä päälleen, samoin kuin ikkunat sitten muutenkin. En koe tuota tammen/männyn sävyä kovin omakseni. Olohuoneessa on tehty remonttia 90-luvulla ja täytyy myöntää että se on tehty laadukkaasti. Mikään sauma eri repsota missään.


On vähän koomista, että tulevan olohuoneemme sivuloossi on lähes meidän nykyisen olohuoneen kokoinen. Pituudeltaan tosin vähän lyhyempi. Olen myös miettinyt, että tuosta seinästä voisi ehkä joskus puhkaista uloskäynnin tulevalle terassille... sitten joskus...

Tavoitteenani on ostaa (jos hinnasta päästään sopuun) myös talon edellisen emännän (tai isännän) piano. Se siirtynee olohuoneeseen myös. Pianoa on pidetty vireessä ja se soi taivaallisen hyvin. Pientä kunnostusta sekin vaatii, ulkoisesti, mutta kovin herkästi en kyllä antiikkipianoon uskalla itse kajota. Pari puuttuvaa nuppia pitäisi veistää ja tietenkin kynttiläpidikkeet jostain löytää takaisin paikoilleen! Myös tyyliin sopiva pianojakkara tietenkin pitää jostain etsiä. Huomatkaa kuvan tapetti!! Näin alkuun se saa jäädä paikoilleen, mutta valitettavasti sekin varmasti jossain vaiheessa katoaa. Vähän liian likaisen näköinen tähän päivään. Valokuvatapettia aiomme ajan henkeen kuitenkin taloon jossain vaiheessa ostaa, emme kyllä vielä tiedä minne!


Olohuoneen lisäksi prioriteettilistan kärjessä on pikkuvessojen päivitys ja kylpyhuoneen kalusteiden vaihto vähän enemmän itseämme miellyttäviksi. Kylppäri ei paljoa tarvitse, paremman näköiset kalusteet vain.


Kylppäri on kokonaisuudessaan remontoitu ja tuo valkoharmaa on ihan ok. En oikein pidä tuosta Ikean lavuaarihärdellistä tuossa kohtaa, joten kokonaisuus siirtyy jompaan kumpaan pikkuvessaan. Tämän tilalle olen ajatellut (korostan että vasta minä olen ajatellut) täyspuista tummaa tasoa, jonka alle myös edestä täytettävä pesukoneemme jäisi. Tuo Ikean lavuaari on ihan ok ja se voisi jäädä uudelle tasolle. Ainoa tenkkapoo onkin nyt sitten se, mistä löytyisi sopiva allaskaappi edukkaasti. Toivon että Ikean leveät mallit olisivat sopivia tai vaihtoehtoisesti joku bauhaussin malleista. Tason ostamme bauhaussista.

Seinää pitääkin sitten taas miettiä erikseen. Mielestäni vähän tyhmästi nuo lattialämpö/pistorasia suhteessa kaakeleihin. Ehkä iso peilikaappi johon sitten vain tehdään aukot noita varten ja juoksutetaan siististi pesukoneen johto sinne... En tiedä. Asiaa pitää pohtia, ennen kuin tekee mitään.

Lopputulos olisi vähän niin kuin näin, mutta  paljon tyylikkäämmin ja toisin päin. :) Ja pesukoneen eteenkin tulisi ehkä jotain, ovi tai luultavammin verho, jolla voisi sitten muunnella tunnelmaa vuodenajasta riippuen. (=minun on henkisesti vaikea luopua suihkuverhosta, joten joku verho pitää saada!!! :D


Saunan paneelit saavat yksinkertaisesti tumman sävyn. Lauteet suurenevat sitten joskus. Mutta näillä on hyvä aloittaa.





Mutta ne pikkuvessat sitten... niissä onkin vähän enemmän tekemistä.

 

Jonkin sortin tee se itse - tasoja pintavetoputkien peitoksi ehkä, kaakelia lattiaan, alkuun ehkä vain maalia seiniin. Luulen että kylpyhuoneen kalusteet siirtyvät tähän oikeanpuolimmaiseen vessaan ja allaskaappia voisi laittaa koko seinän leveydeltä (näyttää olevan sopivan oloisia avolokerikkomalleja tuonne nurkkaan samassa sarjassa), päälle taas samaa massiivipuutasoa kuin kylppäriin, tai sitten ei. Toiseen huussiin sitten jokin ihan oma maailmansa... Tähän projektiin pitäisi nyt keskittyä, mutta ajatukset harhailevat...

mm. keittiöön. Ikean keittiö näyttää hyvälle ja sitä on tarkoitus jatkaa vielä yhdelle seinän pätkälle, jotta saamme keittiökoneille laskutason. Olen myös miettinyt, että pitäisi varmasti ostaa valmiiksi samaa sarjaa oleva ovi. Sitten ja kun tuo jääkaappi (vanha) poksahtaa, niin jääkaapin saisi integroitua sitten kaappiin. En oikein luota noiden ikean sarjojenkan pysyvyyteen. Onneksi tuohon kalustukseen sopisi myös rosterijääkaappi, vaikka en sanottavasti pidä niistä.


Sellaisia pikku puhteita tiedossa.  Eikä tässä ole vasta kuin kärpäsen kakka kaikesta mitä haluaisin tehdä... nyt pitää vain aloittaa järkevästä päästä, eli jokapäiväisessä käytössä olevaista tiloista.

Näiden jälkeen on vuorossa takkahuoneen ja keittiön lattia, takkahuone muuten ja sitten vasta makuuhuone (joka on siisti) ja työhuone. Kun nämä ja kattoremontti on kolmen neljän vuoden aikana laitettu, on vuorossa alakerta. Siis sisällä...

Pihamaa on asia erikseen :D

Tällä hetkellä takapihamme ja siitä avautuva puisto (lue metsä) näyttää tälle. Pari puuta tuosta pitää kaataa koska varisuttavat kaikki roskat talon katolle. Ajattelinkin käyttää Jovelan emännän suosittelemia puumiehiä. Voisitko Jovelan emäntä vinkata kommenttiboxiin vielä mikä firma olikaan kyseessä.


Mutta kyllä tässä päiväpäivältä ollaan vakuuttuneempia, että hyvä siitä tulee! :D Kunhan vain pääsee hommiin!

12 kommenttia:

petrabar kirjoitti...

uj uj, vaikuttaa lupaavalta, ihanan freshinä jo nyt tuo köökki ja pesuhuone, pikkuvessatkin on varmasti helppo toteuttaa....

kiva seurata teidän projektia!

Johanna kirjoitti...

Onneksi olkoon :)
Ihana talo - aivan upeat ikkunat olkkarissa. Aikalailla sama lähtötilanne kuin meillä aikoinaan: 70-lukulainen, 80-luvun lopulla rempattu. Ulkokaton uusimme ja saunaosaston. Keittiö on palvellut kasarina ja vessa alkuperäisenä. Alkuun sitä jaksoi hulluna puurtaa ja värkätä. Viime vuodet ovat olleet aika hiljaisia remonttipuolella...

Viime yönä minulle tuli ahaa-elämys siitä kymmenen vuotta suunnitteilla olleesta uudesta keittiöstä. Tajusin yhtäkkiä että en taida halutakaan uutta keittiötä - katoaisi lähes kahdenkymmenen vuoden historia... Kaikki ristiäiset ja joulut ja synttärit ja tuhannet arkipöperöt. Kaikki elämän jäljet ja keittiössä käydyt keskustelut ja lehtien lukemiset ja läksyt.
Alanko tulla vanhaksi ja laiskaksi vai vanhaksi ja sentimentaaliseksi...

Olen tosi iloinen puolestanne - innolla jään seurailemaan tulevia remontteja ja uutta elämänvaihetta :)

Anonyymi kirjoitti...

Jee, saitte siis sen talon! Onnea ihan hirmuisen paljon! Nyt pääset sitten toteuttamaan kaikkia sun visioita.

-Niina

Heli kirjoitti...

Onnea talokaupoista! Ihanaa kun pääsee kaikkea suunnittelemaan ja laittelemaan!

Mun tuli mieleen, että Ikeahan on nyt uusinut koko keittiösysteeminsä. Käsitin ainakin, että rungotkin on jatkossa erilaiset. Siihen kannattaa siis varautua... pitäkää kiirettä, jos haluatte samaa sarjaa lisää! (Varma en tästä asiasta kylläkään ole, mutta tällaisessa käsityksessä kuitenkin.) Just nuo Ikean keittiön ovet on mun suosikit siellä ja tahtoisin samat itellenikin!

Ja sellanen tuli kans mieleeni, että puiden kaatoon vissiin tarvitaan joku lupa.

Innolla odotan minäkin kaikkia jatkojuttuja talostanne!

Jovelan Johanna kirjoitti...

Voi vitsi, miten kiva tuo teidän oleva/tuleva/uusi koti on! Oikeesti! Tosi kiva! En yleensä piittaa 70-luvun rakennuksista, mutta tuo on avara, valoisa ja kaunis.

Onnittelut täältä kovasti hienosta löydöstä ja tsemppiä tulevaan remppaan!

Ne superhyperihmepuutarhurit ovat IS Vihertekniikka puh 050 487 6695. Kerropa multa terveisiä ;)

Anonyymi kirjoitti...

Hei onnea! Ja terveiset Hampurista!

Ikean keittiöistä. Suunnittelin ja tilasin sieltä Jyväskylään uuden keittiön elokuussa. Silloin keittiömallisto oli tuo uusi Method. Vanhaa piti muistaakseni olla saatavilla kesän loppuun, joten act now :)

Karoliina

Saariston kasvatti kirjoitti...

Kiitos! Juu ei ollut 70-luvun talo minullakaan alunperin prioriteettilistan kärjessä. Voisi sanoa, että tämä retroilu lähti vähän lapasesta!!!!!!! Tosin koitamme nyt tehdä sisustasta ehkä vähän modernimpaa. Tai modernin ja retron sekoitusta.

Alkuun talo näytti netissä jopa vähän kammottavalle, mutta joku siinä houkutteli ja paikalle oli pakko mennä (menin kyllä alunperin sinne, jotta saisin kyseltyä eräästä toisesta talosta). Nopeasti talo paljastui yksilöksi, isot ikkunat ja avarat ratkaisut... mitään näistä ei nähnyt myyntikuvista. Sisäpinnat olivat todella hyvässä kunnossa, joten se kertoi että talosta on pidetty huolta, tai että talo on niin terve, ettei siinä ole 30 vuoteen paljoa huolta tarvinnut pitää.

Aito 70-luvun laatikkomalli, jota ei vielä ole tuhottu millään muutoksilla. En oikein pidä itse noista hypriditaloista, jossa on monta aikakautta sekaisin (ulkoisesti). NYt voimme itse miettiä miten toteutamme kattoremontin, pieniä muutoksia on pakko tehdä. Emme varmasti olisi lähtenee kaupoille jos talossa olisi ollut tasakatto, tai jos kattomateriaali oli huopaa. Mutta katto on loiva harjakatto ja alunperinkin peltiä. Vaikuttaa että talo on rakennettu niin hyvin, kuin tuona aikana on voitu yleensä rakentaa.

Toiveemme on, että saisimme myös muuttaa hieman talon julkisivun väritystä jossain vaiheessa. Mutta koska alueen talot talot ovat valmiiksi heterogeenisiä, niin eiköhän se tule onnistumaan. Ja tottakai meidän talo on paljon kauniimpi kuin naapuritalot :D Enkä usko että puunkaato ongelmiakaan tulee, koska puut ovat liian lähellä taloa. Tokihan niihin pitää nykyään kaikkeen lupa hakea.

Iso plussa on tietenkin se iso kellari, josta ainakin osan saa muutettua asumiskäyttöön. Tilanpuutteen takia meidän ei tarvitse tuosta pitkään aikaan mihinkään muuttaa. Ja talvellakin on tilaa omassa kotona oikeasti tuunailla asioita...

Tuo keittiö on koottu nyt kesällä, ihan käyttämätön, joten toivon, tai uskon, että mallia vielä on. Ainakin näytti vielä ikeassa olevan. :) Mutta se onkin listalla ensimmäisenä, ihan jo käytännöllisyydenkin vuoksi.

Mutta avaruus, oma piha, remontoitu kylppäri/sauna ja keittiö, maalämpö... siinäpä ne pääasialliset tekijät miksi kohde on mielestämme nappiostos. Vaikka hinta hipookin meidän lainanottorajaa, niin emme me tällä samalla hinnalla olisi saaneet kuin ehkä kolmion nykyisiltä asuinsijoitamme.

Ja rehellisesti sanottuna, kyllä minua kiehtoo ajatus, että saan joka päivä ajaa kahden sillan yli että pääsen töihin. ;) Minkäs sitä saariston kasvatti juurilleen voi... vaikkei nyt ihan meren rantaan muuttamaan pääsekkään. Siksi on mökki, ja kohta jossain laiturissa myös venepaikka. :)

Ja joissakin taloissa on vain sielu... Uskon kyllä kavereiden ymmärtävän heti miksi ostamme juuri tämän talon, kun pääsevät paikalle. Vaikka onhan tässä tietenkin omat riskissä... mutta sellaista se elämä on. Ilman riskinottoa ei voi saavuttaa mitään.

Nyt potemaan päänsärkyä ja toivomaan että aamulla maailma näyttäisi vähemmän kipeälle!

Kiitos kommenteista. Varsinkin kun ne ovat positiivisia! :D

Saariston kasvatti kirjoitti...

Pitääkin sitten toimia, heti huomenna! :D

Saariston kasvatti kirjoitti...

tai onneksi me tarvitaan vain samanlaiset ovet, ja niitä näytti siellä olevan vielä. Sama se mitkä rungot on. Mutta toimin silti...

Saariston kasvatti kirjoitti...

Tai siis niin, tämä on metod- keittiö :) nyt kun tarkemmin asiaa tutkin ;)

Nanna kirjoitti...

Onnea!
Mäkin ihastuin kyllä noihin olkkarin ikkunoihin. Aivan upeat! Ja muutenkin tuossa talossa on kyllä paljon potentiaalia.

Käy kyllä hieman kateeksi, mulla on nimittäin hirveä asuntokuume. Mutta vielä pitäisi odottaa ensi kevääseen, että oltaisiin asuttu tässä kämpässä kaksi vuotta.

Käytiin tosin jo viime viikonloppuna katsomassa yhtä rintamiestaloa.
Mä olin kuvien perusteella ihan rakastunut siihen, mutta onneksi ei ollut niin kiva sitten livenä. Ei siis harmita, vaikka ei voitaisikaan sitä ostaa.
Mies taas ihastu siihen ihan täysin, mutta ehkä maltamme vielä ensi vuoteen. Ja sitten voikin jo olla muutto-ja remppahalut tiessään, kun jaloissa pyörii yksi vauva.

Saariston kasvatti kirjoitti...

Eiköhän se ole jo todettu, että suurimmalla osalla vanhemmista loppuu kaikenlainen normaaliksi ja mielenkiintoiseksi kutsuttu elämä lapsen synnyttyä. :)
Niin nähty juttu... ja vähän surullistakin.

Mutta elämä on valintoja, toivottavasti te ette hukkaa kaikkia muita unelmianne lapsen myötä. :)