Rautavaara mainittu

Minulla on ollut Rautavaaraan ennestään kaksi kosketusta. Opiskeluaikoina harjoittelin geomorfologisen kartan piirtämistä ja karttapohjani oli nimenomaan Rautavaaralta. Karttaa piirtäessäni kuulin tuutorini isän olevan sieltä kotoisin, heillä on myös mökki kyseisessä kunnassa. Kymmenisen vuotta asiaa haaveiltuani siirtyivät tähdet vihdoin kohdilleen ja pääsin visiitille. 

Suomea edestakaisin ajelleena, tällä kertaa ajoin yksin pohjoisesta kotiin, voin sanoa suomalaisten kuntakeskusten olevan melko ankeita. Rautavaarassa oli heti sitä jotakin. Kyläkeskuksessa ei ollut sen enempää kuin muuallakaan, pieni ruokakauppa ja yksi torimyyjä. Silti keskustan pihapiirit olivat huollettuja ja siistejä, pari ihmistäkin näkyi. Se on paljon jo se! :)

Satuin paikalle ehkä parhailla mahdollisilla keleillä. Oli tyyntä ja puolipilvistä, lämpöäkin oli riittävästi tämän kesän asteikolla mitattuna. 

Rautavaaran naapurissa on myös Tiilikkajärven kansallispuisto. Kansallispuisto on n. 34 neliökilometria ja perustettu vuonna 1982. Helppo päiväretkikohde on Uiton kierto (7km), lähtö Sammakkotammelta. Reitti oli hyvässä kunnossa. Reitti kulkee sekä suomaisemaa että pientä harjumaisemaa, mutta kaiken kruunaa kierroksen keskivaiheilla oleva Venäjänhiekka (josta luonnollisesti en ottanut kuvaa). Venäjänhiekka on kaunis kaartuva hiekkaranta, jolle metsähallitus on rakentanut tulistelupaikkoja sekä WC:n. Googlaamalla löytyy kivoja kuvia.

Venäjänhiekka nimi tulee puistossa olevasta Täyssinan rauhan rajakivestä. Hiekkaranta jäi luonnollisesti Venäjän puolelle vastarannan ollessa Ruotsia. Paikalla oli paljon Kuopiolaisia, eli suosittelen ainakin siellä päin asuvia käymään kyseisessä kansallispuistossa. Venäjänhiekalla voi hyvin leiriytyäkin, myös varausmaja löytyy. 

Kotimatkalla poikkesin hieman reitiltäni. Tämä kaunis autiotupa on Ypäjältä.

Elämä josta ei tarvitse lomaa

Tiedättekö mikä on mahtavaa? Se on hetki kun et oleta suuresti tuntevasi yhtään mitään ja sitten yhtäkkiä tunnetkin suunnatonta onnellisuuden tunnetta aivan tyhjästä. Itselleni kävi niin tänään kun ajelin lentokentältä kotio viikon lomailun jälkeen. 

Onnellisuuden tunne ei tullut siitä, että kaikki olisi täydellisesti kohdallaan. Ei, voisin kyllä asua jossain muualla, työskennellä jossain muualla, hoitaa ystävyssuhteitani vähän paremmin, olla sosiaalisempi, läheisenikin voisivat voida paremmin ja olisihan se positiivista jos tililläkin olisi rahaa tai edes pihan kukat kukkisivat kuten olin suunnitellut. ;) Mutta ei, ei kaikki koskaan ole kuitenkaan kohdillaan, sitä on turha jäädä murehtimaan. Tai jos toisin ajattelee, kaikki on aina kohdillaan. Niinhän se on että kuppi voi olla puoliksi tyhjä tai täynnä, ajattelutapa ratkaisee.

Onnellisuuden tunteeni tuli kuitenkin siitä, että tajusin eläväni elämää josta en tarvitse lomaa! Nautin kyllä reissussa olosta, mutta vielä enemmän nautin tästä ihan tavallisesta elämästä johon olen ihan omilla valinnoillani ajautunut. En muista koska olisin viimeksi tullut näin mielelläni takaisin kotiin, en ehkä koskaan. 

Katseltuani viikon urbaania kaupunkimenoa sekä Prahassa että Münchenissä tajusin taas kuinka tärkeää luonto ja luonnon läheisyys itselleni on. En ole viherpiiperö missään mittasuhteessa (tai sitten olen sitä kaikessa suhteessa), mutta on mahtavaa asua parin askeleen päässä metsästä ja merestä. Olen siis ehtinyt vastapainoksi haaveilemaan myös paluumuutoosta Helsinkiin tai johonkin Euroopan suurkaupungeista. Vaikka tuntuu hullulta käydä töissä 1,5h ajomatkan päässä, varsinkin kun ajaa pöndeltä pöndelle, niin itse olen tämänkin valintani tehnyt (jo toista vuotta peräkkäin). Se alkaa näin vuoden jälkeen tuntua jo todella koomiselle ratkaisulle, mutta mitä kaikkea mahtavaa uutta sekin ratkaisu on elämääni tuonut. En olisi moista osannut vuosi sitten villeimmissä ajatuksissanikaan kuvitella. Mukana oli paljon pakon sanelemaa, mutta onko pakko aina pahasta? Asiat menevät välillä pieleen, mutta tarviiko siihen takertua? Moni asia menee kuitenkin totaalisen oikein ja juuri siten kuten haluat. Eikä mikään ole ikuista. Tällä hetkellä voit nauttia tästä ja toisena hetkenä jostain muusta.

Minulla ei ole ollut suunnatonta matkustustarvetta pariin vuoteen, mikä on positiivista sillä rahat ovat menneet tehokkaasti taloon on sitä halunnut tai ei. Tämänkin reissun kimmokkeena olivat ystäväni jotka ovat lähteneet Keski-Euroopan maille omien mielenkiinnon kohteidensa perässä. Ja kyllä, mielestäni hekin elivät tahoillaan elämää josta eivät tarvitse lomaa. Se jos mikä on ihanaa katseltavaa.

Lomareissunikin ovat muuttuneet kovasti kuluneiden viiden vuoden aikana. Nykyään mielenkiintoisinta on vain olla ja möllöttää, haistella tunnelmaa, löytää uusia kulmia ja joskus myös uusia ihmisiä. Toki yhä haluan käydä vähintään pintapuolisesti katsomassa ne kuuluisimmat nähtävyydet, mutta hyvin pintapuoliseksi se usein nykyään jää. Sen sijaan istuin nytkin lähes kokonaisen päivän Prahan linnan puistossa, vain ja ainoastaan istumisen ilosta. Olen ollut hyvin multisosiaalinen nuori aikuinen ja olin jo pari vuotta hieman kyllästynyt ihmisiin. Viimeisen vuoden olen ollut pelottavan paljon omissa oloissani ja ajatuksissani, siksi blogikin uinui omaa untaan. Tämän vuoden aikana kuitenkin opin tajuamaan että kaikki kaunis on yleensä yllättävän lähellä, siksi kotiinpaluu ensi kerran tuntui ehkä niin ihanalle ja kotoisalle.

Toisaalta taas tämä reissu herätteli muistamaan kuinka kiehtovaa onkaan istua vaihteeksi jossakin uudessa puistossa lukemassa kirjaa (ja kuinka ihanaa on oikeasti lukea kirjoja). Tai kuinka kiehtovaa onkaan keskustella lentokoneessa ihmisen kanssa jota et ole koskaan ennen tavannut, ja jota et luultavasti koskaan enää tulekkaan tapaamaan. 

Ei muuta kuin kohti elämän mittaista lomaa, joko arkeen tai maailmalle!

P.S. En takaa että olen samaa mieltä enää lokakuussa. Mutta yritetään. :)

Föglö - aito saaristolaiskunta Etelä-Ahvenanmaalla

Loma on aina hyvä aloittaa pienellä reissulla. On mukavampaa saavuttaa viikon välikuolematila sen jälkeen kun on jo käynyt jossain (=hirveä päänsärky ja väsymys). Tällä kertaa se suuntautui jälleen Ahvenanmaalle, tarkemmin Föglön saarelle, jossa ei muistaakseni ole ennen tullut käytyä. Isäni on saarta laivojen ikkunasta kaihoiten katsellut, joten toteutimme hänen toiveensa vierailla saarella.

Jos haluaa päästä osalliseksi aidosta saaristolaistunnelmasta, suosittelen vierailemaan siellä juuri näin kesäkuun alussa kun kaikki paikat ovat juuri auenneet. Tai vaihtoehtoisesti syyskuussa, jos pitävät vielä oviaan auki. Siis se kuolemanhiljaisuushan on saariston todellisuutta, ei ne hymyilevät ihmislaumat ja täpötäydet ravintolat. Myönnettäkööt, että minua sellainen tyhjyys ahdistaa (turistina). On koomista kun ravintolassa on hieno kalapöytä eikä yhtään asiakasta (olimme illan ainoat, emmekä tietenkään koskeneet kalapöytään). Noh, eiköhän siellä ole jo nyt vähän parempi hulina päällä, toivottavasti.

Saari on todellinen saaritolaiskunta siinäkin mielessä, että siellä on mm. kalanviljelytoimintaa. Puhutaan kalanviljelystä mitä tahansa Itämeren saastuttajana, niin antakaa ainakin te lukijani asian jo olla. Kyllä Itämeren suurin ongelma on peltojen ravinteet ja Venäjältä valuvat ongelmat. Syökää mieluummin kotimaista kasvatettua kalaa kuin Norjalaista. Näin työllistätte ainakin muutamia saariston alkuperäisasukkaita, vaikka toki joukossa on jo paljon virolaisia, koska karu duuni ei monelle suomalaiselle enää kelpaa. Se on jännää, että jokainen urputtaja on kyllä hyvin tyytyväisenä syönyt kotimaista kasvattettua savustettua siikaa ja kirjolohta. :)

Täytyy myöntää, että itsellä alkaa saaristo tulemaan jo hieman korvista. Kyllä saariston kylät toistavat toinen toistaan, kauneudessaan kylläkin. Se mikä erottaa ne toisistaan on ihmiset!

GÄSTHEM ENIGHETEN

Tämän reissun kohokohta oli päästä majoittautumaan vanhaan kestikievari- ja käräjätaloon, Enigheteniin. Talossa on tarjottu ruokaa ja yösijaa jo yli 300 vuotta. Ruotsin ja Suomen välinen purjehdusreitti kulki Degerbyn kautta ja Enighetenin laituriin kiinnittyi aluksia koko Itämeren alueelta. Onpa Ruotsin kuningaskin vieraillut siellä 1754.

Enigheten toimi myös käräjätalona aina vuoteen 1944 asti. Laajimmillaan siellä käräjöitiin Föglön, Sottungan, Kökarin, Utön, Jurmon ja Österskärin saarelaisten riitoja. Kuten kai nykyäänkin, käsiteltävät asiat olivat useimmiten naapurien välisiä riitoja, erimielisyyksiä rajalinjojen vedosta sekä lasten elatusapujuttuja. Olen aina haaveillut siitä, että pääsisin ajassa taaksepäin ja kärpäseksi kattoon käräjille. Tosin ehkä ne eivät ihan sellaista nujakointia olleet, mitä mielikuvissani hekumoin.

Nykyisin pystyssä olevat talot rakennettiin 1700-luvun loppupuolella, tulipalon jälkeen. Kestikievari lopetti toimintansa 1911, jonka jälkeen se toimi tavallisena maatilana v.1929 asti. Föglön kotiseutuyhdistys sai rakennukset lahjoituksena silloiselta omistajalta ja kunnosti ne uudelleen majataloksi v. 1985. Yhä edelleen Föglön kotiseutuyhdisty ylläpitää rakennuksia, mutta yksityinen yrittäjä huolehtii majoitustoiminnasta ja ravintolasta.

Itse en muita majoitusvaihtoehtoja harkinnutkaan, enkä suosittele sinuakaan muita harkitsemaan. Ihanan alkuperäistä, askeettista ja vilpitöntä. Henkilökunta oli oikein mukavaa (ei ahdistavaa, vaikka olimme luonnollisesti ainoat vieraat). Vessat ja pesutilat ovat ulkorakennuksessa, joten jos se on liikaa, niin ehkä sitten kannattaa jättää väliin. Mutta käy edes syömässä ja haistelemassa tunnelmaa, jos saarella vierailet.  http://www.enigheten.ax/ata.html 

  

Saari sopii hyvin myös päiväretkikohteeksi. Lauttoja kulkee mantereelta oikein hyvin. Jos näyttää ettei lauttaan mahdu autolla (22€ meno-paluu), voi auton jättää myös mantereelle ja tutustua Degerbyhyn kävellen (en tiedä maksaako autoton matkustaminen). Lautat suhaavaat mantereen ja saaren väliä oman mittapuun mukaan jatkuvasti. :) Saari on suuri, siinä saa kyllä päivän kulumaan kun ajelee ympäri saarta, se on toinen asia onko siinä mitään järkeä. Rannat ovat pitkälle yksityisten omistuksessa, mutta mukavia uimarantoja on siellä täällä myös turistien käyttöön. Vene on toki paras liikkumisväline tai jos sellaista ei ole, suosittelen kauniin päivänä vuokraamaan kanootin tai pyörän. Nauti vain rauhallisesta tunnelmasta ja puhtaasta ilmasta. Pelkässä Degerbyssäkin riittää tunnelman haistelua päiväksi.

Minä krooninen kirkosta eroaja en saa varmasti koskaan irtisanottua seurakunnan jäsenyyttä, koska kirkot itsessään ovat niin mahtavia rakennuksia. Enpä paljoa seurakunnan rahapolitiikoista tiedä, mutta tiedän kuitenkin että hyvää työtä tekevät ja osa varoista varmasti menee näiden hienojen rakennusten ylläpitämiseen. Odotan mielenkiinnolla sitä aikaa, kun kirkotkin tulevat myyntiin yksityisille (kuten Britanniassa). Ei siihen varmasti enää kauaa mene.

Föglössäkin on toki kirkko, ei aivan Degerbyssä mutta vanhan merireitin varrella kuitenkin. Nyt tuosta salmesta ei kovin isolla prutkulla pääse siltojen vuoksi.

Föglön keskiaikainen kirkko eroaa muista Ahvenanmaan kirkoista, sillä se on rakennettu harmaasta graniitista punaisen graniitin sijaan. Kirkkoa on rakennettu useammassa vaiheessa 1400-luvulta alkaen, mikä näkyy hienosti kirkon ulkopinnalla. Kirkkoa kiertää jykevä kivimuuri, johon on kaiverettu kivä toimittaneiden tilojen puumerkkejä. Kyllä siinä pihalla seisoessa jaksoi taas ihmetellä kristinuskon voimaa, kyllä itsekin Jumalaa pelkääväksi varmasti olisi kasvanut kun keskelle ei mitään rakennettiin näin upeitä rakennuksia aikana jolloin katto itsessään oli mukavaa luksusta. :D

Sellaista. Kyllä Ahvenanmaa on aina Ahvenanmaa. Kyllä Turun saaristo on aina Turun saaristo. Yksi parhaista osista maailmaa. Ei sille vain mitään voi. Silti, tällä hetkellä mieleni halajaa Keski-Suomen järvimaisemiin. Se on itselleni niin paljon vieraampaa ympäristöä. Tarkoituksena oli käydä Savonlinnassa nyt kesällä kylässä, mutta ajanpuutteen vuoksi savonlinnalainen taitaakin tulla meille. Ei sillä, on kyllä hieman tarvetta pysyä täällä kotonakin välillä. Johan tässä ollaan kohta 2,5 vuotta oltu reissun päällä. :D