Päivä kännykkäkuvin.

Synkkää on.

Mutta mukana myös positiivisia pilkahduksia.

Päivä alkoi päin seinää ja vielä sateessa...

Onneksi tumput lämmittivät...

Tuntuu että olen nykyään aina huoltoasemalla...

Meidän piti mennä syömään hyvin. Ööh... päädyimme kebabille! Mutta ei sillä mitään, meillä oli hauskaa.

Tili tuli, mutta ei onneksi vielä kokonaan mennyt... 

huomenna tiivistyy ikkunat ja ilmestyy lisää verhoja ikkunaan.

Sigyn salissa, Mona Koivusen tannsistudion joulunäytöksessä...

Mustaa jäätä...

Telkkaria ja viini...

Ja suunnaton väsymys, pettymys ja elämäntuska!

Mutta leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Ei vais. Ensinnäkin, haluan pyytää Heliltä anteeksi. Kommentti tuntui pahalle, mutta yhtä totta on, että voimakkaisiin kirjoituksiin voi oletusarvoisesti vastata yhtä voimakkaasti! En tiedä mikä minulla on... kai sitä vain on niin väsynyt tällä hetkellä vain kaikkeen. Nyt on siis aika keskittyä positiivisiin asioihin, kuten nukkumiseen!

Toivottavasti teillä on positiivisemmat fiilarit ja kaiken kaikkiaan parempi viikonloppu! Vaikka en voi valittaa, päiväni on ollut täynnä ihania asioita, ihania ihmisiä, ihania oppilaitakin. En minä ole ihan niin hirveä mitä tämä blogi välillä antaa ymmärtää! :D

Minulle tuli niin paha mieli Helin kommentista koskien eilistä firman piikkiin postausta, että päädyin yöllä poistamaan koko tekstin. Kirjoitin ensin pari tuntia ummet ja lammet perustellen asiaa, mutta totesin että olen todella kyllästynyt perustelemaan asioita. Eniten minua ärsytti se, että ei Helin (eikä teidän muidenkaan) tarvitse huolehtia siitä mitä ystäväni tuntevat tai mistä he loukkaantuvat. Me osaamme varmasti pitää keskenämme huolta omista suhteistamme. Ja Helille lohdutukseksi myös se, että sinun ei myöskään tarvitse olla ystäväni jos ajatusteni ja tunteideni sietäminen on noin vaikeaa.

Mietin tätä asiaa monta tuntia yöllä ja se vaivaa minua vielä nyt herättyänikin. Olen niin kyllästynyt tähän, että ei saa tuntea.  Tai saa tuntea, mutta tunteista ei saa puhua ääneen. Olen niin kyllästynyt siihen, että tunnen jatkuvasti olevani vääränlainen ihminen (pitkälle siksi että uskallan sanoa asioita suoraan ja siksi että tunteeni ovat aidosti häiritsevän voimakkaita). Jos sanoo tai kirjoittaa jotain suoraan, tulkitaan heti että ihmisellä ei olisi asiasta mitään toisenlaista ajatusta myös ja että ajatus koskisi kaikkia maailman ihmisiä. Ihme pelleilyä tämä ihmisten yhdessä olo... ja nämä blogithan vasta jeesustelun ja maailman kaunistelun ydinaluetta ovatkin. Välillä asiat ärsyttävät. Mielestäni se on ihan normaalia? Pitääkö minun oikeasti hävetä sitä? Noh, häpeän jo. Mutta tarvitseeko hävetä?

Olen lopen väsynyt ja kyllästynyt. Tekisi mieleni vain käpertyä sänkyyn ja itkeä.

Ihana kirja

Innostaa, naurattaa ja saa vain hyvälle tuulelle kaikessa yksinkertaisuudessaan. Hyvä lahjavinkki pikkutaiteilijoille, tai vaikka isommallekin.

Nemo kustannus

Adlibris 13, 60€, joutuu ehkä klikkaamaan punkinkonttiin, itselle. Taidan klikata samalla pari muutakin kivannäköistä kirjaa. En olekkaan pitkään aikaan kirjoja ostellut.

Joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa.

Meidän tontilla katajat on kyllä kuusia korkeampia, joten ehkä meillä sanonta menisi toisin. Joka katajaan kurkottaa, se kanervaan kapsahtaa. 

Kaivoin pitkästä aikaa kunnon kameran esiin. Huomasin että muutossa on kadonnut toinen akku. Huonompi homma, sillä talvella kävelyreissussa pitää olla aina kaksi akkua mukana tai akku loppuu aina juuri silloin kun sitä tarvitaan. Täytyy toivoa että se vielä jostain löytyisi, osaa niilläkin varmasti hintaa olla...

Meillä on sisääntulossa tuollaiset ankeat laatat, taloon piti ennen päästä pyörätuolilla. Keväällä ensitöikseni kyllä napsin ne pois... mutta mitä tilalle?

Meillä on etupihan terassin jatkeena tuollainen kiinteä kukkapenkki (joka kyllä joudutaan myös tekemään uudeelleen). Nyt syksyn iloksi istutin siihenkin callunoita, kanervia, mitä noi nyt lie. Koristeeksi laitoin vanhat takkakivet. Mutta sanoisin, että ihan mukavalle näyttää.

Tätä taas en ymmärrä yhtään. Miten tuolla kasvilla voi olla vielä vihreät lehdet? Elääkö se jossain vanhassa kompostissa? 

Todella mielenkiinnolla odotan mitä tuolta pihalta löytyy kun vähän pääsee kaivamaan. Toitaiseksi on löytynyt katajasta sisäkäyttöiset jouluvalot, jotka on yhdistetty pistorasiaan maadoittamattomilla sisäkäyttöisillä jatkojohdoilla. Koska hieman hulluja olemme, niin pakkohan sitä oli testata toimiiko ne kahden täysin käyttämättömän vuoden jälkeen. Ja siis hei kyllä, ne todellakin toimi. Pelottavaa... Valot ovat olleet katajassa kyllä pidempään, sillä kataja on ainakin neljä metriä korkea ja valot kulkivat runkoa pitkin ihan latvaan. Eli valot ovat sopeutuneet puun kasvuun. Sisäkäyttöiset valot, mitä ilmeisemmin jo 30-vuotta ulkona, ja hyvin toimii.

Tilataidetta...

Ja vihdoin jäätä...

Joskin vain meidän kuution kokoisessa sadevesiämpärissä. :D Riittää kesällä mistä kastella. Nyt palju on tyhjä, pakkohan sekin oli tyhjentää parin kolmen vuoden lietteistä. Haju oli ihana! Kumma juttu että kaikki paskan hajuiset jutut vetoaa muhun ihan kympillä! :)

Kalastajan veli oli tyttöystävänsä kanssa kylässä koko viikonlopun, aika kosteita iltoja oli. Tämä tiesi sitä, että olin kiltisti ennen puoltayötä nukkumassa ja vieraat heräsivät kiltisti vasta puolenpäivän jälkeen. Onneksi itsellä tuo alkoholi aiheuttaa enemmän uneliaisuutta, kuin riemumieltä. Pysyy elämäntavat kohtuullisina. Toivon kyllä, ettei kukaan nauttinut tuota ikkunanpesunestettä. ;) Muuten viikonloppu synnytti paljon ajatuksia. Sitä jäi miettimään miksi ihmiset toimivat kuten toimivat, miksi itse olen toiminut kuten olen toiminut. Miksi on olemassa ihmisiä, joilla käy aina vähän huono tuuri, tai joita kohdellaan oikeasti väärin. Voiko ihminen oikeasti vaikuttaa tuohon toimintaan, toimimalla itse toisin... vai onko maailmassa aina vain kiintiömäärä kusipäitä, jotka eivät välitä toisista ja toisten oikeuksista? Itse olen sitä mieltä, ettei kaikista tarvitse välittää, mutta on tiettyjä asioita jotka pitää kaikille sallia... kuten oikeus tavata omaa lastaan. En tajua mikä naisia vaivaa. Olen kohdannut näitä tapauksia viimeaikoina monia. Eikä niissä missään ole näin ulkopuolisen silmin mitään järkeä. Koskakohan yhteiskunta oikeasti puuttuu tähän epäkohtaan, siis ihan oikeasti puuttumalla puuttuu? Koska tämä yhteiskunta on oikeasti tasa-arvoinen?

Toivottavasti joskus.

Onneksi taivaalta leijuvat lumihiutaleet antavat uskoa, että joskus asiat ovat kaikilla hyvin! 

Kauniita unia ja toivottavasti aurinkoista viikkoa!

Maisemia, kynttilöitä, orkideaihme (kasvatusvinkki?) ...

Vietän remonttivapaata viikkoa. Kuinka paljon sitä kerkeääkään. Maanantaina kävin ystävän luona. Ajattelemme molemmat, että asumme yhä Turussa (asumme ympäristökunnissa), mutta n. 1h ajomatka talolta toiselle laittoi kyllä asiat realistisempiin mittakaavoihin. Olen myös vasta nyt ymmärtänyt ymmärtänyt, että Turussa todellakin on kehäteitä ja että ne on aika käteviä! :D

Tiistaina ehdin vihdoin moikkaamaan kummityttöäkin perheineen. Kyllä se sosialisoituminen vain on mukavaa ja tekee hyvää! Lauantainakin kävi ystävä kylässä. Tästä innostuneena koitan saada fondue-illanistujaisiakin vielä tälle vuodelle, toivottavasti onnistuvat.

Sosialisoitumisen lisäksi olen vihdoin ehtinyt lenkille lähimaastoon (lähes sateettomana päivänä). Flunssan takia sekin on ollut ihan mahdoton ajatus. Lauantaina rohjettiin kalastajan kanssa yhdessä ja eilen uskaltauduin uusille huudeille ihan yksin. :) Ja kas kas, ei tarvitse kauas kävellä kun pääsee katsomaan aakeelle laakeelle. En malta odottaa kesää, kirjaa ja eväitä. Tätä samaista reittiä löytyy tie myös mökille veneellä. Ommm...

Talolta ei ihan noin makeita maisemia ole, mutta vettä näkyy sentään parvekkeelta täälläkin!

Ja lähteenkin löysin reitiltäni. Tuo on ilmeisesti ollut joskus ihan aktiivikäytössä. Viimeisimmät näytteenotot tosin oli tehty 7.7.2008. Miksi? Ihan kirkasta vettä lorotti tuota alaränniä pitkin. Miksei sitä johdeta siten, että sitä voisi pullottaa? Vai onko ylärinteen uudet talot pilanneet jotenkin veden? Kuinka ihana olisikaan pullottaa vesipullo lähdevedellä? Pitää vähän tutkia mitä tälle lähteen käytölle oikein on tapahtunut.

Tarjoustalossa oli bolsiuksen kynttilät tarjouksessa. Pitkiä sai kaksi vitosella. Pakko oli ostaa. Kynttilöitä ei ole koskaan liikaa! Nyt on aktiivikäytössä vasta 17 kynttilää. Eihän se nyt riitä mihinkään. Arkisin tosin polttelen vain keittiössä ja olohuonenurkkauksessa, mutta viikonloppuna sitten vähän siellä sun täällä. Jos en rajoittaisi itseäni, joutuisin vararikkoon. :)

Aivan mielettömiä harmaita sävyjä!

Seuraavaksi on pakko esitellä vähän suttuisilla kuvilla mun orkidea! Sain tämän lahjaksi keväällä koulujen loppuessa yhdeltä oppilaalta. Orkidea kukki kauniisti muistaakseni elokuulle asti, tai ainakin heinäkuulle. Sitten katkoin siitä varret ja heitin parvekkeelle. Unohdin sen totaalisesti sinne ja otin sisälle vasta kun yölämpötilat olivat käyneet viidessä asteessa, ehkä alempanakin. Ajattelin että nyt on kasvilta henki veks, mutta ei. Pian sisälle nostamisen jälkeen alkoi uutta vartta kasvaa lähes silmillä havaittavaa tahtia. Ja nyt puolentoista kuukauden päästä orkidea on taas tässä loistossaan! Koskaan ennen en ole onnistunut orkidean uudelleen kasvattamisessa, mutta nyt minulla pukkaa kukkaa kaikkiin muihinkin orkideoihini. Mitä tästä opimme? Orkidea kaipaa mitä ilmeisemmin kylmän kauden virkistyäkseen uudelleen kasvuun? Kylmäksi kaudeksi kai riittää kyllä se 10 astetta.

Keittiön ikkunalautakin pääsi vihdoin paikoilleen.

Tein sen, ihan ite!

Kaksi viikkoa siinä meni, vai meniköhän kolme. Tapettien repimiset, pohjatyöt - saamarin paklaaminen ja hiominen, maalaukset (pohjat ja pinnat) sekä kruununa päälle vielä tapetti. Ja siis ihan itse, minä vain omin pikku kätösineni. Ei ollut Kalastajasta paljoa tässä urakassa apua. Ehkä olisi ollut, jos olisin jaksanut odottaa, mutta en jaksanut. En jaksa tarttua tähän aiheeseen juuri nyt, sillä haluan koittaa pysyä hyvällä tuulella ja olla pirun ylpeä itsestäni. Ihan ensimmäiset remontointini ikinä, tässä mittakaavassa. Tuota tapettia jännitin kovasti, mutta ihan hyvin se sujui. Eihän se täydellinen ole, mutta ensimmäiseksi kerraksi todella hyvin (olen selvästi oppinut tämän itseni kehumisen).

Mutta on se hienoa kun onnistuu. Ja olisinko voinut onnistua jos en olisi yrittänyt? Olen vähän allerginen lauseelle "en mä osaa"... no et varmasti osaa, jos et edes yritä. Itse en epäillyt niinkään osaamista, mutta keskittymiskykyä epäilin. Olen niin hätäinen etten yleensä jaksa tehdä asioita kunnolla. Olisihan tässäkin projektissa voinut monta asiaa vielä korjata, mutta osasin myös pistää rajan johonkin. Listat vielä puuttuu katosta, ovista ja osin lattiastakin. Saa nähdä millaiset kattolistat laitetaan, vanhat eivät mene takaisin.

Olisi ollut kyllä kiva laittaa katto samalla, mutta kun ei tiedä kattorempan laajuutta, niin ehkä se on järkevää jättää odottamaan vielä. Pääseepähän vihdoin sisustamaan.

Sen vinkin voin kuitenkin ensikertalaisille remontoijille antaa, että ÄLKÄÄ aloittako asunnon paraatihuoneesta. Aloittakaan jostain sivukopista! :D Mutta takapuoli edellä pitää itse mennä, aina.

Koska tykkään itse paljon ennen ja jälkeen kuvista, niin laitanpa tähänkin väliin muistutuksen siitä miltä näytti ennen (tai lienenkö koskaan näyttäneenkään?).

Noin muuten olen ollut vähän allapäin viimeaikoina, flunssat toisensa perään myös vaivaavat. Toivottavasti ne tästä, kun ehtii taas ulos lenkille.  Ai että olen kaivannut raitista ilmaa. Ei ole vain tullut lähdettyä. Pitää ottaa niskalenkki, ettei oikeasti erakoidu tänne korpeen (no ei tämä ole korpea). 

Mutta tiedättekö mistä olen hirveän onnellinen! Esimiehestäni. Olen viimeaikoina herännyt psykoterapiassa pohtimaan omaa herkkyyttäni. Taidan olla kovin tunneherkkä, siis omien tunteiden kanssa, mutta myös muiden tunteiden aistimisessa. Se on muuten tajuttoman raskasta kun aistii enemmän kuin ihminen sanoilla sanoo (toki nämä aistimukset voivat olla myös erheellisiä, mutta se ei auta asiaan, että niitä aistimuksia tulee). Mutta tämä esimieheni. Minulla on tunne että hän on oikeasti hyvä ihminen ja välittää myös minusta työntekijänä, haluaa minulle hyvää. Se tuntuu kuulkaas hienolta. Muuten tämä niin hieno työyhteisöni on alkanut vaikuttamaan hieman tylsältä. Pitää ehkä joskus pohtia opettajien syvintä olemusta. Mutta se on varmaa, että minun mielestä mielenkiintoiset ihmiset löytyvät poikkeuksetta muualta kuin luokanopettajista. Aineenopettajatkin ovat jo kiehtovampia, koska heillä on joku fokusoitunut kiinnostuksen kohde. Mutta palaan tähän enemmän... olen ehtinyt asiaa pohtimaan paljon maalia seiniin telatessa. :D

Keittiö alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan... ainakin ajatuksissa

Siis ihan oikeasti, ulkona on pimeää jo klo 17. Murh. Ja tuo veden määrä täällä saaristokaupungissa, hohhoijaa! Viime yönä heräsin yhtäkkiä omituiseen ääneen, kuuntelin ja ihmettelin mikä minut herätti. Ränni ei kollissut yhtään, joten päättelin ettei se voi olla sadetta... mutta kohtahan se ränni sitten kolisi (vaimeasti tosin, koska minun tee se itse - vaimennusviritys toimii!). Taivas taisi jälleen kerran vain revetä, niin rytinällä sitä sieltä taivaalta alas tuli. Ja niinhän sitä tulee taas tälläkin hetkellä. Alkaa syömään naista tämä pimeys ja ainainen sade (vaikka sateesta pidänkin). Tämä on toinen syksy peräjälkeen, kun syksy tuntuu aidosti hieman masentavalta vuodenajalta. Täytyy toivoa viikonlopulle edes pilkahdus siitä auringosta, kirmaan kyllä maalipensselit lattialle lentäen heti pihalle (köh, ikkunanpesuun), lupaan!!

Kalastajalla on vuoden rankin työjakso juuri alkanut, joten olen koittanut omien työpäivieni päälle jaksaa remppailla olohuonetta (koska en luota viikonloppujen tehokkuuteen). Viime viikonloppuna revin vihdoin kaikki ison olohuonetilan tapetit alas. Tällä viikolla olen pohjustanut ja maalannut isojen ikkunoiden seinustaa ja vähän muutakin. Järki tuli käteen ja hylkäsin tasoitustapettiajatuksen ja kiikutinkin yhden rullan takaisin kauppaan. Laita(n)mme sitä vain sinne minne pakko. Aika hyvä tuntuu tulevan pelkällä maalillakin, kun pohjat on hyvät, ja onhan sitä myös helpompi paikata jos uudet tai vanhat lastulevysaumat alkavat jostain syystä elämään. Hyvin on kyllä saumat pysyneet, kun miettii että edellinen remontti on tehty 90-luvulla ja vain pari ulkoseinän vastaista saumaa oli lähtenyt aukeamaan. Niille seinustoille laitoimmekin ne saneerauslevyt.

Yllä kuva viime viikonlopulta. Sunnuntaina saan toivottavasti näytettyä astetta valmiimman olkkarin! :) Tämä kuvan halusin näyttää noiden valojen takia. Aika kivat, eikö? On ne ainakin mukavammat kuin se varmasti satavuotias humala joka siinä ennen kiemurteli (juuret on vielä paikoillaan, humalaa ei ole siis vielä täysin kuopattu). Olen ajastanut valot toimimaan siten että ne ovat päällä aina kun herään ja illalla myös sammuvat nukkumaanmenon aikaan. Ihana herätä kun valoa pilkottaa edes jostain, ja mukavaa että jokin muistuttaa että nyt on nukkumaanmeno aika. Näppäriä nuo ajastimet! Jouluvalojen ripustaminen lokakuun lopussa oli kyllä periaatteitani vastaan... mutta kun... nythän se pimein aika vuodesta on! :)

--

Mutta siis se keittiö. Miten voikaan olla niin vaikeaa sopeutua uuteen keittiöön? Vanha keittiömme oli kaikessa 60-lukulaisuudessaan todella toimiva L-muotoinen keittiö. Tämän keittiön suunnittelussa on käynyt pieni moka, sillä yläkaapit avautuvat eri suuntiin ja tiskikaapista tavaroiden pois ottaminen ja toiseen kaappiin siirtäminen vaatii inhottavan kaapinoven väistön. Tämä toki helpottuu kun hankimme tiskikoneen, joten nyt on vain kestettävä, sillä eipä sen oven kätisyyttäkään voi vaihtaa. Muuten Ikea keittiö vaikuttaa kyllä hyvälle! Ihanat nuo hitaasti sulkeutuvat ovet ja vetolaatikot. Saa nähdä miten kestävät käyttöä.

Tällä viikolla sain ommeltua verhokapan. Ikkunalautahärpäke on maalauksessa puutyöhuoneessa ja pääsee toivottavasti paikoilleen lähiaikoina. Olisin itse laittanut vanhat keittiön verhot, mutta kalastaja ei jostain syystä halunnut niitä. Marimekon uusi mustavalkoinen kuusi-kuosi olisi ollut ihan suosikkini, mutta printti olikin niin iso, että kohdistamisesta olisi tullut liian hankalaa. Törmäsin onneksi Jätti-Rätissä tähän pilvikankaaseen ja se sopi hyvin ajatukseeni mustavalkoisesta keittiöstä. Haaveilen hieman marimekon ruutukaavatapetista tms. tuohon keittiön ikkunaseinustalle. Tällöin ei tarvitsisi sivuverhoja ollenkaan, vaan tapetti toimisi verhoina. Näin pääsisin maalaamaan myös patterin mustaksi (pakkomielle). Jään makustelemaan ajatusta... nyt keittiössä on ihan liikaa valkoista... ja tuo vanha lamppukin... plääh...

  

Toimme olohuoneen vitriinit keittiöön evakkoon. Vitriinin tilalle on jossain vaiheessa tulossa kapea taso , jonka tarkoitus on syödä sisäänsä käyttöastioita. Sen yläpuolelle haluan avohyllyjä, joihin voin laittaa valmiiksi lasipurkeissa olevat päivittäiskäytössä olevat elintarvikkeet. Toivottavasti saisimme jo joululahjaksi ostettua se kokonaisuuden!

Kyllä se tästä... onneksi en ole miljonääri... ehtii (joutuu) ottamaan aikalisää ennen kuin pääsee shoppailemaan. Mutta ihanaa kun edes yksi huone alkaa olemaan edes visiona päässä valmiina! :) Keittiö on kuitenkin kodin sydän, vaikka ruokailutilamme tuleekin muualle. Keittiöön jää vain  aamupala/arkiruokapöytä.

Sellaista. Jos ensi kerralla päivittäisin joskus muulloin kuin perjantai illalla silmät ristissä!  Kauniita unia ja rauhaisaa viikonloppua! Muistakaa isiä! Minä kudoin tässä kaiken kiireen keskellä isukille villasukat (roikkuvat tuossa kuvalla penkillä).