Tahtoo töitä...

Sanoo ihminen, jolla on työsopimus voimassa heinäkuun loppuun. Siitä huolimatta olen ollut jotenkin lamaantunut, minulla on ollut ihan liikaa aikaa murehtia, ihan turhia asioita. Ja flunssan tapainenkin päätti vielä tulla vaivaksi, avantouinninkin jouduin jättämään väliin. Sen viikkojeni ilon.

Olen kärsimätön luonne. Haluaisin tietää jo syksystä. Olen muutamaan paikkaan soittanut ja kysellyt, mutta eihän kukaan nyt vielä syksystä tietenkään mitään voi tietää. Totesin että ehkä vielä aika hillitä itsensä. Eihän sitä tiedä, vaikka nykyinen työni vielä jatkuisi. Mutta haluaisin uutta, enemmän haastetta, tai ainakin enemmän tunteja (=täyden palkan). Ei ole eläkkeelle jääviä, raskaana olevatkin ovat vasta pamahtaneet paksuksi eivätkä itsekkään tiedä siitä vielä mitään. :D Pitäisi jaksaa pari kuukautta vielä odottaa. Hohhoijaa. Ja paljon pidempäänkin. Rahaa ei ole, uusia ei palkata... ole tässä nyt optimisti sitten. Ja tietyllä tapaa minä olenkin. Mutta...

Olen niin huono odottamaan. Haluan vakituisen (tai ainakin määrittämättömän ajan jatkuvan) työn, haluaisin päästä suunnittelemaan työtäni pitkäjännitteisesti. Haluan jotain pysyvyyttä, säännöllisyyttä.

Ensin olin monta vuotta hukassa sen kanssa, mitä haluan elämältäni, missä työssä olisin onnellinen ja hyvä. Nyt kun se työ on löytynyt, pelkään etten koskaan saa pysyvää työtä, vaan että joka kevät joudun hakemaan uutta paikkaa. Eihän se näin tietenkään loputtomiin mene, ei kenelläkään mene, mutta... Miksi ihminen pelkää niin paljon työttömyyttä? Rahattomuutta ja toimeliattomuutta. En ole koskaan ollut vielä työtön, paitsi omasta tahdosta. Miksi asiat yhtäkkiä muuttuisivat siten, että olisin työtön? Mitä ihmettä minä tässä murehdin?

Mutta murehdinpa kuitenkin. Olisi niin ihanaa olla relax, keskittyä työntekoon ja siihen että tekisin sen mahdollisimman hyvin, ilman että tarvitsisi miettiä onko sitä työtä taas syksyllä vai ei. Täytyy myöntää, että jos ei olisi tuota asuntolainaa, niin murhe olisi ehkä astetta pienempi. Tämä on ollut tietoinen riski, mutta ei tässä nyt ole voinut loputtomiin vaan odottaakaan uusien askelien ottamista. Ja kyllä talous on myös niin laskettu, että se työttömyyden kestää... heikosti, mutta kestää kuitenkin. Ainakin lyhytaikaisen. Ajatuskin jokaisen pennin laskemisesta ahdistaa. Sitä on tehty jo niin monta vuotta. Koen jo ansaitsevani pysyvämmän työn, niin kauan olen tarponut opiskelumaailmassa saavuttaakseni haluamani koulutuksen, tehnyt samalla töitä ja ollut niin ahkera kuin pieni ihminen on vain jaksanut. Ja nyt on taas tarvottava määräaikaisuuksien suossa... yhtä suota tämä nykyajan työelämään pääseminen. Henkisesti tuntuu välillä voimat loppuvan, vaikka tiedän että varsinaisen työnhaun kyllä jaksan ja työn varsinkin. Mutta tämä odottaminen... se ei ole minun juttuni.

Ja siis. Esimerkiksi lastentarhanopettajista on huutava pula, jatkuvasti. Niitä töitä saisin varmasti aina, nyt ehkä vakituisestikin. Mutta en enää haluaisi tehdä sitä, haluan tehdä vihdoin sitä mihin olen kouluttautunut, sitä työtä jota rakastan ja jossa koen olevani hyvä ja pystyväni kehittymään vielä paremmaksi. Ja haluaisin tehdä sitä pysyvästi jossakin työyhteisössä, kehittää itseäni juuri siihen suuntaan millaiselle ihmiselle ja millaisille taidoille kyseisessä työyhteisössä on tarvetta.

Miksi ihmisen pitää olla näin kärsimätön? Miten kärsimättömyys taltutetaan? Ja palkitaanko siitä koskaan?

Ja pliis... tule kevät pian. Anna minulle mahdollisuuksia! Haluan taas elämässä eteenpäin! Uusia haasteita, enemmän haasteita. Ja haluan töitä! Olen työnnälkäinen nuori (vaikken niin nuori enää olekaan)!

Kaksi edellistä viikonloppua on kulunut turhan lamaantuneissa tunnelmissa. Kumpanakin viikonloppuna olen herätellyt sisäistä jauhopeukaloani, vain tehdäkseni jotain, etten turhaan murehtisi asioita joiden murehtimisen aika ei ole vielä. Tämä juuri loppunut oli vain jotenkin pohjanoteeraus. Mutta sen ansiosta pakastin on täynnä sämpylöitä ja korvapuusteja. Ahdisti niin monet asiat, epävarmuus ja odottaminen. En voi jatkaa näin koko kevättä. Nyt pitää kehittää jotain parempaa puuhaa, miettiä vaikka jotain pieniä lisätienestimahdollisuuksia kun työnjanoinen kerran jatkuvasti tunnun olevan.

Ryhdistäydy saariston kasvatti! Ei elämä ole turhaa murehtimista varten. Ei ole! Halaa itseäsi! Koita jaksaa!

Ja hei, jälleen uusi orkidea puhjennut kukkaan! Kiitos sille! :)

Uusi virkistävä harrastus

Tai eihän se mikään uusi harrastus varsinaisesti ole. On sinne hyytävään veteen joskus ennenkin tämä pulu pulahtanut, mutta vain mökillä ja harvakseltaan. Ystävän pyynnöstä piipahdin parin viikkoa sitten ensimmäisen kerran julkisella maksullisella avannolla, ja se oli koukuttumista ensi kerrasta. Olen sellainen fiilistelijä ja avantopaikalla pääsin oikein fiilistelyn ytimeen. Isossa saunassa paljon ihmisiä ja puheensorinaa. Erilaisia, eri-ikäisiä ihmisiä, kaikki paikalla vain yhden asian takia: lämpimän saunan ja kylmän veden. Sinne sitä sitten käveltiin laiturille peräkanaa kuin köyhän talon porsaat, ja kaikilla oli niin mukavaa. Tunsin niin kuuluvani siihen porukkaan. Ja siitä tulee vielä niin hyvä olo! Kaikki kivut katoavat ja olo on kotiin ajaessa ihanan raukea.

Ystäväni pääsee niin myöhään töistä, että teemme treffit avannolle vain kerran viikossa. Se ei kuitenkaan tunnu minulle riittävän, yhtä hauskaa se tuntuu olevan yksinkin. Kyllä sieltä eläkeläisistä aina juttuseuraa löytyy!

Ajattelin kiertää läpi kaikki Turun seudun avantopaikat. Niihin on joku passikin, pääsee ilmaiseksi kerran kun on käynyt kaikissa neljässä. :)

Ei ihan identtiset kaksoset ja lisäneliöt

Minulla on aina ollut villasukkien teon kanssa se ongelma, etten jaksa tehdä kahta samanlaista sukkaa. Ja sitten sukat jäävät tekemättä yleensä kokonaan. Tähän on toki ratkaisuna se, että tekisin kahta sukkaa yhtä aikaa ja aina saman pätkän yhdellä kerrella molempiin sukkiin. Tätä ajattelin kokeilla jatkossa. Puikkoja varmasti löytyy tuplamäärä varastosta.

Tällä kertaa kävi kuitenkin näin. Eikös tämä eriparisuus ole nyt in? :) Kuten huomaatte, päätinkin tehdä joulusukankin valmiiksi...

Kummitytön pakettiin jaksoin sentään tehdä samapariset perussukat (ai mikä prinsessakausi?).

Muuten viikonloppu on kulunut naapurin kissavahtina. Juu, ei oikein onnistunut tämä yritykseni olla antisosiaalinen naapurien suhteen. Ei sellainen omissa nurkissa pyöriminen taida sopia luonteelleni. Toivon kuitenkin että naapurit antavat olla myös omissa oloissaan. On nimittäin ärsyttävää, jos aina tavatessa pitää jäädä kaikkien kanssa juttelemaan pitkäksi toviksi. Aina ihmisillä ei ole taitoa aistia, milloin toiset ovat juttupäällä ja milloin eivät. Mutta nämä naapurit vaikuttavat kyllä mukaville, ja johan tässä pari kuukautta saikin olla ihan omissa oloissa. ;D

Ollaan pienin askelin laiteltu alakerran työhuonettakin kuntoon. Nyt odottelen verhoja saapuvaksi ja sitä että ikeaan ilmestyisi taas sitä tarvitsemaani verhotankoa. En ymmärrä miten sieltä voi aina olla juuri se verhotanko loppu minkä haluaisin ostaa?

Eilen aloimme miettimään talon neliöitä. Olemme alusta asti vähän ihmetelleet myynti-ilmoituksen neliömäärää ja nimenomaan se "pienuutta". Talon kokonaisneliömääräksi ilmoitettiin n. 200 neliötä, josta 120 neliötä oli asuinpinta-alaa ja 80 varastotilaa. Tilat tuntuvat paljon avarammille. Talomme on kaksikerroksinen, josta vain yläkerta on virallisen asumiskorkeuden täyttävää tilaa. Alakerran korkeus on n. 2,20m. Korkeus riittää kuitenkin hyvin lähes mihin tahansa toimintaa. Meillä alakertaan on tulossa työskentelytiloja ja joskus ehkä kodinhoitohuonetta ja leffateatteria? Vierashuoneen meinaamme sinne myös rakentaa, musahuoneeseen. Mutta takaisin niihin neliöihin.

Eilen siis otimme mitan kauniiseen käteen ja aloimme laskemaan. Ja kyllä. Yläkerran pinta-ala on tuo 120 neliötä, mutta niin on myös alakerran. Ja tähän päälle kun vielä lisätään autotalli, niin lopputulos on lähes 270 neliötä. En oikein tiedä miten nuo neliöt noihin ilmoituksiin yleensä lasketaan, mutta kaiken järjen mukaan ilmoituksessa kuitenkin kuuluisi ilmoittaa kaikki lämpimät neliöt (ja meillä koko talo on lämmin autotallia myöden, koska sinnekin tulee vesi)? No, on miten on. Meillä on nyt sitten kahdestaan 270 lämmintä neliötä. :D Ei siis ihme, että talo on tuntunut tilavalta. Ei kyllä harmita yhtään! Varsinkin kun maalämmön ansiosta lämmityskulut eivät näin talvipakkasillakaan ole ihan päättömiä. Olemmekin tässä miettineet kuinka paljon talo mahtaisikaan kuluttaa öljyä... huh huh... on tainnut edellisellä omistajalla olla hyvä eläke.

No illalla otimme pienet hömpsyt sille, että saimme niin paljon lisäneliöitä!

Tänään ajattelimme pulahtaa uimaan! 

Huomenna onkin taas itselläni avantoiltapäivä!

+ - 10

Tänään

Sanoisin että melko optimaalisesti kaaduttu!

Ja viikko sitten

Kyllä kahdellakymmenellä lämpöasteella on iso ero.

Talvikuvat kuvattu tänään (-15), syksykuvat viikko sitten (+10).

Allmän väg upphör

Nyt on iskenyt neuloosi...

Aurinko ja lumi vievät myös mielen enemmän ulos kuin koneelle...

Mutta kaikkea varmasti aikansa taas.

Olen myös pitänyt (salaisen) uudenvuodenlupaukseni, olen kirjannut joka päivä ylös 5 positiivista asiaa päivästä. Melko positiivista!

Aamut eivät kyllä vieläkään ole kertaakaan mainittuna. Kuinka inhottavaa se onkaan nousta sieltä lämpimien untuvien välistä tähän kylmään maailmaan? Ou nouh. Liekö täysikuu vai mikä vienyt myös yöunet. Ei kiva.

Tämä on nyt IHAN naurettavaa, 

mutta salaa toivon että olisi jo kevät. :D

Tiedän, 

ei saa,

 talvikin on ihanaa aikaa.

Kun on ne kunnon varusteet.

Kuten kuvista näkyy. Eilen kävimme siis ulkona. Eli perillä. Vai miten se Partioaitan slogan nyt menikään? :)

Valohoitoon

Töihin paluu osoittautuikin todella positiiviseksi asiaksi. Ensinnäkin kaikki ovat pimeän loman jälkeen edelleen väsyneitä ja varsinkin ensimmäisenä päivänä univelka painoi lähes jokaista. Meno yltyi siis lähes hysteerisen hauskaksi iltapäivää kohti. Ja ne lamput, mitä valohoitoa se onkaan siellä kaikkien kirkkaiden lamppujen alla. Oikein hyvä.

Nyt pieni aamuinen blogikierros aamukahvin ja riisipuuron (!) seuraksi. Kirkasvalolamppukin siirtyi keittiöön aamupalojeni seuraksi. Ehkä se tästä taas lähtee. :)

Jäämeri yhdessä päivässä

Jos tekemisen puute iskee näin loppiaisena, niin suosittelen katsomaan Ville Haapasalon Jäämeri 30 päivässä ohjelmat. 430 minuuttia kuluu ihan hujauksessa! http://areena.yle.fi/tv/2095914

Olen itse katsonut nyt puolet jaksoista ja edelleen jaksan hokea tätä mantraani Venäjän maan ihmeellisyydestä. :) Muistan joskus käyneeni kurssinkin "Maantieteelle Venäjä ei voi mitään", mutta saattaa tosin olla että muistan väärin. Saman niminen kirja tosin ilmestyi varmasti opiskeluaikoihini muutaman laitoksen työntekijän toimesta. Oli kyllä aika raskas kirja, myin sen pois joitakin vuosia sitten. :) Mutta ei se poista kiinnostustani maata kohtaan.

Ihminen ei aina, eikä useinkaan, ole ollut maassa hyvä luonnolle eikä lajikumppaneilleen. Mutta onko se tavallisten ihmisten tai luonnon vika? Jos minulla olisi energiaa toteuttaa kaikki haaveeni, niin yksi niistä olisi venäjänkielen opettelu ja maassa kameran kanssa matkustelu. Sen verran itsesuojeluvaistoinen vielä olen (kokemusten valossa), että koen kielitaidon olevan välttämättömyys ennen yksinäiselle valtelulle pitkin suurta Venäjän maata. Tämä haave voi jäädä todellakin haaveeksi, mutta onneksi on hienoja ohjelmia ja kirjoja joiden avulla maahan pääsee kuitenkin tutustumaan. Eniten minua kiinnostaa nimenomaan Jäämeri ja siperia, nenetsi jakso olikin siksi hyvin kiinnostava.

Viime kesänä emme käyneet Jäämeren rannalla, toivottavasti tänä vuonna ehdimme korjaamaan asian. Tässä kuitenkin muutamia kuvia Suomen lapista viime kesältä.

Seuraavaksi voisinkin palata niihin jäämerikuviin. Suljin nimittäin vanhan blogini jossa siltä reissulta kuvia oli, ja olisi mukavaa itsekin vähän muistella vanhoja aikoja. Tämä nykyinen harmaa kausi kun ihan oikeasti alkaa ottaa voimille. Ulos mennessä mieli virkistyy hetkeksi, koska ulkona harmaus tuntuu edes vähän kirkkaamalle. Mutta sitten silmä tottuu ja mieli masentuu taas uudelleen. Miten ihmeessä te ihmiset jaksatte pysyä pirteinä ja energisinä? Sillä tuntuu että monet jaksaa. Ja hyvä niin. :)