Föglö - aito saaristolaiskunta Etelä-Ahvenanmaalla

Loma on aina hyvä aloittaa pienellä reissulla. On mukavampaa saavuttaa viikon välikuolematila sen jälkeen kun on jo käynyt jossain (=hirveä päänsärky ja väsymys). Tällä kertaa se suuntautui jälleen Ahvenanmaalle, tarkemmin Föglön saarelle, jossa ei muistaakseni ole ennen tullut käytyä. Isäni on saarta laivojen ikkunasta kaihoiten katsellut, joten toteutimme hänen toiveensa vierailla saarella.

Jos haluaa päästä osalliseksi aidosta saaristolaistunnelmasta, suosittelen vierailemaan siellä juuri näin kesäkuun alussa kun kaikki paikat ovat juuri auenneet. Tai vaihtoehtoisesti syyskuussa, jos pitävät vielä oviaan auki. Siis se kuolemanhiljaisuushan on saariston todellisuutta, ei ne hymyilevät ihmislaumat ja täpötäydet ravintolat. Myönnettäkööt, että minua sellainen tyhjyys ahdistaa (turistina). On koomista kun ravintolassa on hieno kalapöytä eikä yhtään asiakasta (olimme illan ainoat, emmekä tietenkään koskeneet kalapöytään). Noh, eiköhän siellä ole jo nyt vähän parempi hulina päällä, toivottavasti.

Saari on todellinen saaritolaiskunta siinäkin mielessä, että siellä on mm. kalanviljelytoimintaa. Puhutaan kalanviljelystä mitä tahansa Itämeren saastuttajana, niin antakaa ainakin te lukijani asian jo olla. Kyllä Itämeren suurin ongelma on peltojen ravinteet ja Venäjältä valuvat ongelmat. Syökää mieluummin kotimaista kasvatettua kalaa kuin Norjalaista. Näin työllistätte ainakin muutamia saariston alkuperäisasukkaita, vaikka toki joukossa on jo paljon virolaisia, koska karu duuni ei monelle suomalaiselle enää kelpaa. Se on jännää, että jokainen urputtaja on kyllä hyvin tyytyväisenä syönyt kotimaista kasvattettua savustettua siikaa ja kirjolohta. :)

Täytyy myöntää, että itsellä alkaa saaristo tulemaan jo hieman korvista. Kyllä saariston kylät toistavat toinen toistaan, kauneudessaan kylläkin. Se mikä erottaa ne toisistaan on ihmiset!

GÄSTHEM ENIGHETEN

Tämän reissun kohokohta oli päästä majoittautumaan vanhaan kestikievari- ja käräjätaloon, Enigheteniin. Talossa on tarjottu ruokaa ja yösijaa jo yli 300 vuotta. Ruotsin ja Suomen välinen purjehdusreitti kulki Degerbyn kautta ja Enighetenin laituriin kiinnittyi aluksia koko Itämeren alueelta. Onpa Ruotsin kuningaskin vieraillut siellä 1754.

Enigheten toimi myös käräjätalona aina vuoteen 1944 asti. Laajimmillaan siellä käräjöitiin Föglön, Sottungan, Kökarin, Utön, Jurmon ja Österskärin saarelaisten riitoja. Kuten kai nykyäänkin, käsiteltävät asiat olivat useimmiten naapurien välisiä riitoja, erimielisyyksiä rajalinjojen vedosta sekä lasten elatusapujuttuja. Olen aina haaveillut siitä, että pääsisin ajassa taaksepäin ja kärpäseksi kattoon käräjille. Tosin ehkä ne eivät ihan sellaista nujakointia olleet, mitä mielikuvissani hekumoin.

Nykyisin pystyssä olevat talot rakennettiin 1700-luvun loppupuolella, tulipalon jälkeen. Kestikievari lopetti toimintansa 1911, jonka jälkeen se toimi tavallisena maatilana v.1929 asti. Föglön kotiseutuyhdistys sai rakennukset lahjoituksena silloiselta omistajalta ja kunnosti ne uudelleen majataloksi v. 1985. Yhä edelleen Föglön kotiseutuyhdisty ylläpitää rakennuksia, mutta yksityinen yrittäjä huolehtii majoitustoiminnasta ja ravintolasta.

Itse en muita majoitusvaihtoehtoja harkinnutkaan, enkä suosittele sinuakaan muita harkitsemaan. Ihanan alkuperäistä, askeettista ja vilpitöntä. Henkilökunta oli oikein mukavaa (ei ahdistavaa, vaikka olimme luonnollisesti ainoat vieraat). Vessat ja pesutilat ovat ulkorakennuksessa, joten jos se on liikaa, niin ehkä sitten kannattaa jättää väliin. Mutta käy edes syömässä ja haistelemassa tunnelmaa, jos saarella vierailet.  http://www.enigheten.ax/ata.html 

  

Saari sopii hyvin myös päiväretkikohteeksi. Lauttoja kulkee mantereelta oikein hyvin. Jos näyttää ettei lauttaan mahdu autolla (22€ meno-paluu), voi auton jättää myös mantereelle ja tutustua Degerbyhyn kävellen (en tiedä maksaako autoton matkustaminen). Lautat suhaavaat mantereen ja saaren väliä oman mittapuun mukaan jatkuvasti. :) Saari on suuri, siinä saa kyllä päivän kulumaan kun ajelee ympäri saarta, se on toinen asia onko siinä mitään järkeä. Rannat ovat pitkälle yksityisten omistuksessa, mutta mukavia uimarantoja on siellä täällä myös turistien käyttöön. Vene on toki paras liikkumisväline tai jos sellaista ei ole, suosittelen kauniin päivänä vuokraamaan kanootin tai pyörän. Nauti vain rauhallisesta tunnelmasta ja puhtaasta ilmasta. Pelkässä Degerbyssäkin riittää tunnelman haistelua päiväksi.

Minä krooninen kirkosta eroaja en saa varmasti koskaan irtisanottua seurakunnan jäsenyyttä, koska kirkot itsessään ovat niin mahtavia rakennuksia. Enpä paljoa seurakunnan rahapolitiikoista tiedä, mutta tiedän kuitenkin että hyvää työtä tekevät ja osa varoista varmasti menee näiden hienojen rakennusten ylläpitämiseen. Odotan mielenkiinnolla sitä aikaa, kun kirkotkin tulevat myyntiin yksityisille (kuten Britanniassa). Ei siihen varmasti enää kauaa mene.

Föglössäkin on toki kirkko, ei aivan Degerbyssä mutta vanhan merireitin varrella kuitenkin. Nyt tuosta salmesta ei kovin isolla prutkulla pääse siltojen vuoksi.

Föglön keskiaikainen kirkko eroaa muista Ahvenanmaan kirkoista, sillä se on rakennettu harmaasta graniitista punaisen graniitin sijaan. Kirkkoa on rakennettu useammassa vaiheessa 1400-luvulta alkaen, mikä näkyy hienosti kirkon ulkopinnalla. Kirkkoa kiertää jykevä kivimuuri, johon on kaiverettu kivä toimittaneiden tilojen puumerkkejä. Kyllä siinä pihalla seisoessa jaksoi taas ihmetellä kristinuskon voimaa, kyllä itsekin Jumalaa pelkääväksi varmasti olisi kasvanut kun keskelle ei mitään rakennettiin näin upeitä rakennuksia aikana jolloin katto itsessään oli mukavaa luksusta. :D

Sellaista. Kyllä Ahvenanmaa on aina Ahvenanmaa. Kyllä Turun saaristo on aina Turun saaristo. Yksi parhaista osista maailmaa. Ei sille vain mitään voi. Silti, tällä hetkellä mieleni halajaa Keski-Suomen järvimaisemiin. Se on itselleni niin paljon vieraampaa ympäristöä. Tarkoituksena oli käydä Savonlinnassa nyt kesällä kylässä, mutta ajanpuutteen vuoksi savonlinnalainen taitaakin tulla meille. Ei sillä, on kyllä hieman tarvetta pysyä täällä kotonakin välillä. Johan tässä ollaan kohta 2,5 vuotta oltu reissun päällä. :D

Kevät toi kevät toi kärpäsen... ja bloggarin!

Joku teistä anonyymeistä kyseli, miten nyt menee. Ajattelin herätä taas koomastani. Olin ajatellut heräämistä loman alusta asti, mutta jotenkin veri automaattisesti vetää kaikkialle muualle paitsi päivittämään tai lukemaan blogeja (siis katsomaan Areenaa, Ruutua tai Katsomoa). Olen kuitenkin kaivannut valokuvaamista ja jotenkin blogin päivittäminen ja kuvaaminen ovat kulkeneet minulla käsi kädessä. Olen jo kaivanut pikkupokkarini kassiin, ehkä jossain vaiheessa järjestelmäkamerakin raahautuu takaisin kehiin. Ajattelin näin alkuun päivittää KAIKKI kevään aikana ottamani kuvat, joissa ei näy ihmisiä, jos minua ei lasketa. Tämä kertonee, että kuvia ei todellakaan ole otettu. Kuvien jälkeen on pieni talopäivitys ja työasiat olisivat varmasti hauskaa luettavaa myös. Lopulta en ole jaksanut päivittää ihan vain siksi, että en ole jaksanut valittaa enkä esittää pirteää ja energistä. No okei, en ole myöskään jaksanut kaivaa tietokonetta esille. Oikeastaan minulla ei ole ollut aikaa tälle touhulle. Olen istunut illat mieluummin jutellen ihanan uuden tuttavuuteni kanssa. Ja kun rutiini katoaa, on hirveän vaikea aloittaa uudelleen. Jouduin palauttamaan salasanani ja opettelemaan kuvien käsittelynkin uudelleen. Olen myös huomannut, että seura (töissä) tekee kaltaisekseen. Kaikkien kuvien "vesileimassa" on sama kirjoistusvirhe tai siis itseasiassa KAKSI kirjoitusvirhettä. Täähän on kun opettelis uudelleen kävelemään. Se nauratti mua niin, että päätin kuulkaas ihan jättää ne tällä kertaa. Kuten yksi ihana lapsi ennen suvivirttä sanoi: "Olet ollut aivan mahtava ope, kun olet näyttänyt että aikuisetkin tekee virheitä! Ei pelota enää yhtään kasvaa aikuiseksi, kun ei silloin tarvitsekkaan olla täydellinen." Tämän jälkeen totesin, että ehkä on tosiaan parempi pysyä alalla ja jatkaa näiden elämässä oikeasti tärkeiden asioiden opettamista. :D  

Kotona ja Lux Helsingissä joskus talvikuukausina

Näin kahden viikon lomailun jälkeen viime lukuvuodelle voi jo vähän naureskella kun energiat on palautuneet, mutta voin sanoa että viikkoa ennen koulujen loppua olin tosissani irtisanomassa itseni. Totesin kuitenkin, että näin virkaatekevänä ihmisenä en ole valmis siitä luksuksesta ja kesäpalkasta vielä luopumaan. Tämän kriisin voisin tiivistää sanaan yhteistyö. Siinä vaiheessa kun vuonna 2016 työkaverit kysyy mitä se yhteistyö voisi sitten olla, minä menen hiljaiseksi. Totesin myös, ettei toimenkuvaani kuulu opettaa kenellekkään eläkeikää lähestyvälle mitä yhteistyö on, jos sitä ei siihen ikään mennessä ole oppinut. Pitäkööt ovensa vain kiinni ja poteronsa suojattuna, muksut kannattaa pistää myös aina jäähylle luokan ulkopuolelle jos vähääkään ovat eloisia, sarkastisia tai vittumaisia tunnilla. Olen edelleen melko varma, että minun kuuluisi olla vanhanajan tarkkisluokan ope. Hiljaiset ja kiltit tytöt eivät ole mun juttu. Onkin siis onni, että suurin osa kaikista eloisista hepuista ajatuvatkin minun vastuulle ensi vuodeksi. :D

En ole tosiaan kuvannut kunnolla kohta kahteen vuoteen, talo vei voimat. Ja teoriassa se vei ne turhaan, koska ei tässä nyt mitään isoa kriisiä lopulta ollutkaan (hyvä se on jälkikäteen näin ajatella, toki ison kysymysmerkin kohdalla tunne oli kriisinen). Ehdittiinhän tässä 1,5 vuotta asua evakossa ja muutenkin tämä työpaikkojen jatkuva vaihtokin oli raskasta. Iso remontti on toki tehty ja kesken on hommat vieläkin, mutta nyt on katot ja lattiat sentään jo kiinni. Vikoja löytyi niin ihme nurkista, että jotenkin lohdullista että suurin osa talosta on avattu ja katsottu. Mikään klassinen virhekohta ei tietenkään ollut pielessä, eikä mikään niin iso mistä olisi kannattanut korvauksia oikeudesta lähteä hakemaan. Eli myyjä, myönny aina vasta siinä vaiheessa kun näyttää että ollaan menossa oikeuteen ja oikeasti joudut korvausvelvolliseksi. Siihen asti kiellä kaikki. Olihan täälläkin katosta tullut vedet läpi ja myyjä kyllä tiesi sen, koska oli jäljet itse peittänyt uusilla paneeleilla ja tyhmänä jättänyt vielä vanhan katon sinne alle. Mutta toisaalta, katto oli alkuperäinen joten oli jo iän puolesta oletettavaa että se on korjattava - ei siis korvattavaa valehtelusta huolimatta. Sillä asiantuntijoiden mukaan vesi myös kuivuu, eikä välttämättä aiheuta hometta. :D Ja vaikka aiheuttaisikin, niin joka huoneen katosta pitäisi ottaa erikseen näytteet, jotka ei ole halpoja. Helpommalla pääsee kun purkaa ja rakentaa uuden vaan. Väliseinät on myös niin helppo purkaa ja rakentaa, että ei sellasista nyt jaksa mitään pyytää. Yhtä helppoa on avata 100 neliötä lattiaa ja hioa se... eeei... ei siitä mitään korvauksia. Ehkä tilanne olisi voinut olla toinen jos emme olisi (okei, kalastaja olisi) osannut itse korjata. Yhden näytteen hinnalla korjaa jo aika paljon itse. Voi olla että palaan näihin remppakuvioihin sitten kun alan asuntoa kuvailemaan. Jostain kumman syystä rempasta EI ole yhtään kuvaa. Sitä voisi asian ilmaista sitenkin, että kun videttäkymmenettä viikonloppua putkeen tekee jotain, kiinnostaa lähinnä vain se pieni valmiiksi saatu pätkä. Ei käy mielessäkään kertoa muille että hei, me saatiin taas vähän lisää paneelia kattoon. :D Kaikki pinnat on muuten Kalastajan valitsemia, mulla loppui sisustusintokin. Ja se on ehkä ollut ihan hyväkin juttu, Kalastajalla on tyylitajua. Onhan hän minutkin kelpuuttanut elämäänsä. :D MUAHHAHHAHHAA

Minusta on tullut vitsikäs.

Purkutuomion saaneella Kirjalansalmen sillalla silloin kovilla pakkasilla kun silmäripsetkin jäätyivät ja joka aamu pystyi täydestä sydämestä kehumaan maasta taivaaseen penkinlämmittäjän kehittäjän.

Vaikka pidänkin talvesta, varsinkin lumisesta sellaisesta, niin oli se vain ihanaa kun kevät lähti tekemään tuloaan!

Ja kyllä. Nyt ajattelin ihan oikeasti palata! Minulla on jo kaksi päivitystä ajatuksen tasolla valmiina.