keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Piipahdus parvekeviljelmille

Jos jotkut muistavat viime vuoden parvekeviljelyintoni (sitä voi käydä myös muistelemassa mm. täällä), niin tämän kesän aikana ei kyllä päästä lähellekkään samaa tasoa. Syytä ehkä on silläkin, etten pahemmin ole kotona. Olisin kyllä voinut kölliä täällä enemmänkin, mutta näin se näytti menevän tämä kesä. Eilen kuitenkin keräsin parvekkeelta tillit ja persiljat pakkaseen. Tämäkin olisi pitänyt tehdä jo viikkoja sitten, jos olisin halunnut saada vielä toisenkin kunnon sadon. No, onneksi mökillä odottaa kokonainen laatikollinen samoja herkkuja.

Tämän vuoden uusi kokeiluni oli chili. Ja täytyy myöntää, että jatkoa seuraa ensi vuonna 100% varmuudella. Alku näytti lupaavalta. Tältä chilit näyttivät mökin seinustaa vasten lähtiessäni Kreikkaan kesäkuun alussa.


Muistuttelin turhaan, sillä ylikasteluun tuskastuneena suurin osa taimista kuoli. :( Jäljelle jäi vain tämä.


Mutta sepä onkin todentotta tuottanut satoa! Jo kolme chiliä näkyvissä! :)
Lohdutuksekseni pari mökille jättämääni kärsinyttä yksilöä saivat uutta puhtia ja nyt sielläkin on pari tainta pukkaamassa kukkaa. Toivo siis elää, sato saattaa parhaimmilaan yltää jopa kymmeneen chiliin. :)


Jos ihmettelette tuota vanupuikkoa tuossa aiemmassa kuvassa, niin olen käyttänyt sitä siitepölyjen siirtelyyn kukasta kukkaan. :) Kaikki kesän kärpäset ja pörriäiset kun katoavat tietenkin juuri silloin kun niitä tarvitsisi (niitä on vilissyt siis täällä sisälläkin tänä vuonna ihan ihmeellisen paljon).

Myös basilikat ovat tykänneet tästä kesästä. Ovat kasvaneet hyvin sekä ulkona että sisällä.



Siemenistä istuttamani kukat ovat myös viihtyneet ja villiintyneet hyvin parvekelaatikoihin! Pitää jatkossakin istuttaa parvekelaatikon kukat siemenistä. Niiden kasvua on hauska seurata!


Tältä parvekelaatikot näyttivät tasan 2kk sitten. :) 

Eikös tuo kevään kirppislöytöni (punainen emalikannu) sovi hyvin yhteen tuon ennestään minulla olevan punaisen padan kanssa? Padassa kasvoi tänä kesänä persilja. 


Muuten parvekkeeni onkin melko kukaton... siis viime vuoteen verrattuna. Monet sipulit eivät lähteneet kasvamaan. :(




Ehheh, ja keittiön basilikat ovat hyvin kitukasvuisia. Ne lentääkin tänään ruoan joukkoon ja roskiin. Vaihdoin pöydälle myös kangaskasastani löytämäni pentikin violetin kankaan. Ihana sävy, ja sävysävyyn orkidean kanssa. :)


Jotain pientä kivaa ostin myös Marimekon alesta ja kävinpä pitkästä aikaa kirpparilla siten, että sieltä jotain toinkin. Yksinkertaisesti kaunis esine. Mitäköhän sinnekin piilottaisi.

5 kommenttia:

Heli kirjoitti...

Ihanan rehevä parveke sulla! Voi että mä en tajua miksi mä en innostu tosta kasvatuspuuhasta, vaikka miten tahtoisinkin innostua... On muka aina jotain paaaaaljon tärkeempää/mielenkiintosempaa tekemistä. Kuten mitä?? No esim tietokoneella roikkumista..... Mä vielä joku päivä teen sen, että hajotan koneeni tahallani, koska se tuntuu olevan ainoa konsti alkaa oikeasti elää!!!

S kirjoitti...

Minulla tuli runsaat sadot basilikaa, timjamia (joka suosikkini, oikea jokapaikan yrtti!), persiljaa, rosmariinia ja tomaatteja, mansikoita vain muutama. Lisäksi oli suolaheinää ja rucolaa. Rucolasta tuli kitkerää ja nyt se on vain koristekasvina, mutta hauska sellainen, koska tekee ihania viuhkamaisia pieniä keltaisia kukkia, mitä en ennen tiennyt!

Saariston kasvatti kirjoitti...

Heli: täytyy myöntää etten minäkkään siitä tänä vuonna niin kiinnostunut ole. Ja kuinka harmitus onkaan kun sipulit eivät kukikkaan. :( Välillä myös mietin, että taloudellisesti kannattavaahan tämä ei välttämättä edes ole (ennen kuin oppii saamaan oikeasti hyvän sadon). Mutta uskon että jatkan jatkossakin juuri tuolla basilikalla ainakin ja ne chilit, niistä nyt innostuin... kiva ikkunalaudalla seurata kasvua. Haluan nimenomaan että kasvit ovat koko ajan seurattavissa... Luulen että laitan lasten kanssa keväällä chiliä kasvamaan ja syksyllä TOIVOTTAVASTI näytän mitä niistä kasvoin. ;D

S: Minun pitää kyllä kanssa ensi vuonna koittaa tuota timjamia ja rosmariinia. Rosmariinia käytän paljon, joten se tulisi oikeasti tarpeeseenkin. Ja kun on kivat ruukut, niin niistä tulee niin ihanan näköisiä. Kreikassa juuri ihailin... Laventeliakin voisi ihan vain sen kauniin ulkonäön ja tuoksun takia. :D

Kenen siemeniä olet käyttänyt niihin timjameihin ja rosmariiniin. Kerran koitin timjamia, eikä kasvanut. :(

Rucola on oikeasti aika vaikea. Tai helppo se on kasvattaa, mutta vaatii salaatin tavoin ihan hirveästi vettä ettei tule kitkeräksi. Poikkeuksetta minulla siis ne kuivuu, eikä tule sitten syötyä. Ensi kerralla pitää jättää sitten edes kukkimaan jos TAAS epäonnistun. :D Olen päätellyt, että rucolaa pitää todellakin kastella joka päivä. En vain viitsi sellaista vaatia kukkien kastelijaltani. Ei sovi tämä parvekepuutarhurointi oikein ihmiselle joka ei pysy kotona.

Kasvatitko mansikoita myös parvekkeella? Ostitko uuden taimen tänä vuonna? Miten ajattelit säilöä sen talven yli? ulkona vai sisällä...

Meille tuli aika hyvä sato mökillä mansikkaa, vaikka oli vasta ensimmäinen vuosi. Tai no, oli niitä taimia kyllä myös sen 30, että siinä suhteessa n90 marjaa ei välttämättä ole kyllä kovin hyvin. :/

Nooo... ensi vuonna paremmalla onnella.

Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin kasvattaa yrttejä, mutta en saa niitä kasvamaan tai pysymään edes hengissä.

Saariston kasvatti kirjoitti...

Taimimultaa, riittävästi lämpöä ja vettä itämisvaiheessa. Sen jälkeen sitten valoa ja lämpä ja vettä. Ei ne aina oikein idäkkään, mutta hullus ja taistelutahto kasvaa kun monta kertaa epäonnistuu. :D Uskon että mullalla on merkitystä, että on ravinteita tarpeksi. Ja joka vuosi uusi multa ja ehkä vielä lannoitustakin päälle. Eihän tuo minunkaan onnistumisprosenttini kuitenkaan oikeasti huima ole, ehkä 30% ? :)