perjantai 1. helmikuuta 2013

Ihana päivä


Ja ihanan päivän kunniaksi ihania lintukuvia arkistosta!


Vaikka kuinka olen mutissut näistä opinnoista, niin tänään on taas niitä päiviä joiden takia olen onnellinen että prosessiin ryhdyin. En tiedä missä talossa yleisesti kiikastaa, mutta kaikki ei toki ole paskaa, vaan joukossa on myös helmiä tunteja ja helmiä opetuskokonaisuuksia.

Kuvataide opetus kokonaisuudessaan on ollut kyllä yksi onnistuneimmista. Tekemällä oppimista, konkreettisia harjoituksia, systemaattista etenemistä. Minä vain yksinkertaisesti rakastan mennä niille tunneille, astua epävarmuusalueelle ja testata. Kaikki kysymykset otetaan aina tosissaan, ollaan innostuneita auttamaan, keskitytään aidosti asiaan ja opiskelijoiden tarpeisiin - myös yksilöllisesti!

Ja erityismaininnan ansaitsee myös ihana äidinkielenopettaja. Vaikka olemme välillä hyvin kiivasmielistä sanailua harrastaneet, niin silti palautetta saa antaa ja siitä keskustellaan ilman suurta kaunan kantoa. Ja on tässä päässyt käymään niinkin, että alan pikkuhiljaa innostumaan kieliopista. En enää koe asiaa pakolliseksi pahaksi, vaan hän on aidosti esimerkkillään osannut innostaa opiskelijoita, tai siis ainakin minua.



Mutta, jotta, että, koska, kun... Osaako joku kertoa mikä tämä lintu on?



Aloin tämän tirpan kohdalla epäilemään onko nämä kuvat edes minun ottamia, no verisukulaisen joka tapauksessa. Ihanan kesäisiä.

Nautinnollista viikonloppua!

Itse ajattelin keskittyä raksamessuiluun. ;) Mites sinä?

1 kommentti:

Jovelan emäntä kirjoitti...

Onpa onnistuneita otoksia! Tuosta yhdestä ei sitten mitään hajua. Olisitpa pyytänyt tunnistamaan kuvan 1 tai 4 linnun. Olisi saanut tuntea böördinomistista iloa kailotellen, että joku tikka ja lokkihan ne siinä.

Toivottavasti remppamessuilta tulee tuliaisia tänne blogiisi kuvien merkeissä. Olen jotenkin ihan koukussa näihin kuviisi. Niissä on aina joku juttu tavalla tai toisella.