keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Viimeiset sanani

Oletteko katsoneet ylen ohjelmaa viimeiset sanani? 

Ohjelma ei varmasti ole kaikkien mieleen, tai ei muuten vain sovi kaikille. Osa ihmisistä haluaa työntää kuolemasta puhumisen totaalisesti taka-alalle ja se heille sallittakoon. Itse en halua (eikä siihen minulle kyllä ole annettu viimeiseen 12-vuoteen mahdollisuuttakaan). En ole niinkään kiinnostunut kuolemasta itsestään (en toistaiseksi usko kuoleman jälkeiseen elämään), vaan kuolevista ihmisistä ja siitä mitä heillä on sanottavana.

En väitä että ihmiset kuuntelisivat toinen toisiaan liian vähän, enkä väitä että ihmiset eivät ottaisi oppia toisten ihmisten kokemuksista, mutta aina sitä voisi tehdä myös enemmän. Itseäni kiehtoo ihmisten "viimeiset sanat", niissä kiteytyy kaikki se oppi jonka he ovat elämässään oppineet, kaikki ne elämänkokemukset jotka he ovat kokeneet itselleen tärkeiksi. Viimeisissä sanoissa toistuu tietyt yleiset teemat, mutta niissä myös heijastuu ihmisen oma persoonallisuus, tempperamentti tai opittu elämänasenne. Yleensä tässä vaiheessa elämää muistetaan niitä hyviä asioita, mutta osalla katkeruus tai menneet kolhut painavat kuolemaan asti. Itse haluaisin välttyä aikanani tältä, ja siksi tämä aihe minua varmasti kiinnostaakin. Mikään ei ole niin surullinen ajatus, kuin kuoleva ihminen joka ei ole tyytyväinen elämäänsä.

Viimeisen jakson päähenkilö on yhä elossa, joten viimeinen jakso sopii niillekkin, jotka eivät niitä viimeisiä sanoja halua kuulla. :) Tässä jaksossa tuli puheeksi myös se, miten nuoret eivät halua keskustella menneistä tai välttämättä siitä kuolemastakaan. On itseasiassa todella kiehtovaa huomata myös itsestä se, että vaikka kuolevien viimeiset sanat ja sanomat minua kiinnostavatkin, niin enpä minä osaa kuolevien kanssa mitenkään hyvin keskustella. Tai ollakseni rehellinen en osaa keskustella heidän kanssaan ollenkaan. Muistan että anoppinikin näkeminen viimeistä kertaa (tiesin kyllä että se on viimeinen kerta) oli todella vaikeaa. Ei sitä niistä syvällisistä asioista sitten kuitenkaan osaa jutella läheisten kanssa, vaan helpompi on puhua siitä arkisesta elämästä vaikka tietäisikin että yhteinen elämä on kohta ohi. Välillä se harmittaa todella paljon ettei ole kerännyt rohkeutta enempää keskustella kuolevan tunteista ja ajatuksista.

Mutta liian ankara ei saa olla itselleen, harvaa minun ikäistäni nämä asiat kun varmasti näinkään paljoa kiinnostavat.

Yle areenalla näkyy viimeisimmät jaksot: http://areena.yle.fi/tv/1869973

Nyt löysin myös tuon erilaiset äidit sarjan katsomosta, kyllä sekin kiehtova on.

Ihmiset on kiehtovia!

5 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Hyvä että tuli tässä esiin tuo oma suhtautuminen kuolevaan ja miten itse tilanteessa toimii.
Aihe ei ole ajankohtainen mutta herätti miettimään jo valmiiksi josko osaisi ja rohkenisi siinä hetkessä pukea ajatukset sanoiksi.
Siirrän mietintämyssyyn tämän kirjoituksen ja mitä sanoit: Välillä se harmittaa todella paljon ettei ole kerännyt rohkeutta enempää keskustella kuolevan tunteista ja ajatuksista.

Mukavaa kesää sinulle :) Linjoilla olen :)

Kirsi kirjoitti...

En nyt välttämättä osaa pukea sanoiksi ajatuksiani aiheesta, mutta yritän. Itse en ole kyseistä ohjelmaa pystynyt katsomaan lainkaan, en ole edes harkinnut. 2,5 vuotta kuolemansairaiden kanssa työskentelyä riitti saamaan aikaan totaaliblokin ja äärettömän halun saada lomaa kaikesta kuolemaan liittyvästä. En tiedä pelottaako kuolema sinänsä minua (uskon kuoleman jälkeiseen elämään), mutta ennenaikainen kuolema, vakava sairastuminen ja vakavan sairauden kanssa eläminen kylläkin. Samoin tietenkin omaisten vakava sairastuminen. Jotenkin se, että joka päivä joutui olemaan aiheen kanssa tekemisissä ja katsomaan ihmisten kamppailua, uuvutti ihan äärettömästi ja aiheutti myös sen että tietynlainen pelko hiipi omaankin elämään. Melko monta kertaa olen toivonut olevani keskivertoa hiukan tietämättömämpi tapaus, joka ei jokaisen oireen/kolotuksen edessä pelkäisi pahinta. Ei kai elämän niin kuulu mennä?

Pitkä loma ja "alan" vaihto ovat onneksi tuoneet hiukan mielenrauhaa ja etäisyyttä asioihin, ettei enää ihan jatkuvasti tarvitse pelätä. Omat rajat on ainakin löydetty ja oivallettu mikä ei minulle sovi.

Onneksi kuitenkin omassa työssäni olen päässyt näkemään, että niissä viimeisissäkin hetkissä mukana on todella usein rakkaus. Puolison, lasten, ystävien tai sisarusten rakkaus. Joku on yleensä jokaisella lähellä. Tai jos ei omaisia ole niin usein hoitaja haluaa olla, ettei kenenkään yksin tarvitsisi loppuaan kohdata. Todella toivon että tilanne on samanlainan kaikkialla vaikka liian kyyninen olen uskoakseni siihen vilpittömästi.

Irmastiina kirjoitti...

Näin ohjelmasta ensimmäisen ja eilisen jakson ja tykkäsin...itkin tietysti vuolaasti, mutta niinhän itken elokuviakin katsellessa...:)
Minusta nämä molemmat näkemäni osat olivat tosi hyviä.
Myönnän, että silloin, kun ohjelmasta kerrottiin eka kerran, vierastin kyllä kovasti aihetta.

Pihi nainen kirjoitti...

Kiitos kun laitoit linkin Areenaan, en ollut tajunnut että tämäkin ohjelma löytyy sieltä. Uskaltauduin nyt katsomaan pari jaksoa ja jäljelle jäänyt tunne oli positiivinen ja herättelevä. Kannattaa tehdä elämässään sitä mistä tykkää. Raimon jakso oli todella koskettava ja rakkaudentäyteinen.

Saariston kasvatti kirjoitti...

Jotain masokismista siinä muuten on, että näitä ohjelmia katsoo ja itkee vuolaasti ventovieraiden ihmisten kuolemaa/läheisten menetystä. Mutta toisaalta moinen empatiasympatia ja pysähtyminen lienee monille hyväksi (osa taas kaipaa jotain aivan päinvastaista ja hyvä niin). Mukava siis kuulla että teksti herätti ajatuksia ja linkistäkin oli iloa... :) sillä pari lukijaa katosi saman tien tämän postauksen jälkeen. :) Mutta siis eihän siinä mitään, kadota saa ihan vapaasti. Itselle tärkeistä asioistahan täällä kuuluu kirjoittaa, eikä kaikkien niistä tarvitse pitää. Mielestäni on tärkeää että kaikenlaisista asioista puhutaan, mutta yhtä tärkeää on tietenkin myös osata vetäytyä aiheista (ihmisistä, blogeista, töistä jne.) jotka eivät tietyissä tilanteissa itselle sovi. :)

Ymmärrän Kirsi hyvin mitä tarkoitat. Lopulta olet aika nuorena joutunut aika rankkaan työhön. Minusta reakstiosi on aika luonnollinen. Ja ei voi olla tuulesta temmattua se, että tieto lisää tuskaa... Ei minusta olisi ainakaan ollut moiseen työhön.