Sunnuntain löydöt, onnellinen!

Olen rakastunut, en voi muuta sanoa. Sieltä ne tuli kotiin kaikki mitä olen pitkään tihrustanut ja yhdellä kirppisvisiitillä vielä. Keltaisen pienen pärekorin olen ostanut aiemmin, silloin "värittömänä". Kiva siitä tuli. Koko tämän kasan ja ihanan violetin villakangastakin vielä päälle sain 25 eurolla. KYLLÄ 25 eurolla!! Woh ja wuh. Takki istuu kuin unelma. Kuvailen sen joskus päällä.

Tapio Wirkkala, Iittala, Nivala Karahvi

Varapäreitä (teiteen pohjaksi)

taustan valkoinen ihan hemtexin maljakko, mutta mahtava muoto!

Tuo lapikkaiden kuvio on todella tuttu, olen sen juuri nähnyt jossakin muussakin nahkatuotteessa. Harmi etten millään saa päähän missä tämä tapahtui ja mistä tuotteesta on kyse, voisi kertoa paljon siitä missä tehtaassa kengät on tehty? Googlettelukaan ei tuottanut tulosta.

Kuvissa vilahti myös isoäidin vanha hopeinen kynttilänjalka.

Edit://

Pakko tämä takkikuva lapikkailla oli vielä lisätä vaikka heikko onkin. Voi onnea! Kyllä uudet vaatteet vain välillä ilahduttaa. Joku kiva leveä musta kuminauhavyö simppelillä isolla soljella sopisi takkiin myös.

Karimin sanoja lainatakseni... uuuh... iiihana! Ja kaikki 25 euroa. Uuh! :D

Tikkutehtaankatu

Muistatteko kun kirjoitin pari päivää sitten tästä ja siitä kuinka ihana tähän olisi muuttaa?

Noo, nyt se on tosiaan mahdollista... KLIK... mutta eih... paritalo. Ja noin pienet asunnot. Ja noin kalliit. Ääh. Ei yhtään kivat ratkaisut mielestäni... Mutta no. Onneksi makuja on monia ja jotkut saavat tuosta ihanat kodit itselleen.

Mutta katsokaas kuinka ihana keittiön lattia täällä on... oijoijoi. Tästä saisi kyllä pienellä laitolla (köh, mm. kylppäri) ihanan kodin.

Omena opettajalle...

Saanko tirauttaa kyyneleen? Juteltuamme ruokapöydässä siitä mihin haluaisin töihin valmistuttuani eräs neljännen luokan poika sanoi: "kyllä sä pääset mihin kouluun haluat, ainakin sä olet hyvä opettaja". Harvoin liikutun, mutta jotenkin tämä lause ja tuo poika, voih... Meinasi oikeasti tirahtaa.

Nämä täydellisen ihanat työpäivät eivät jatku loputtomiin. Väliin tulee varmasti mahtumaan paljon heikompiakin päiviä. Mahdollisen huonon päivän varalle olen tallentanut alla olevan kuvan, se makailee tässä tietokoneeni työpöydällä etten varmasti unohda sitä! Tai ehkä sellaisia huonoja päiviä ei tule. Ehkä olen löytänyt paikkani maan päällä. :) (no joojoo, tottakai niitä huonoja päiviä tulee, ainakin semihuonoja)

Viimepäivät on kuitenkin sujuneet kuin leikki. Nautitaan siitä.

Tänään kävin myös taiteilemassa. Kyllä tuollainen usean tunnin taidetauko on vain mieltä rauhoittava. Nyt alkaa kyllä päälle puskeva flunssa ja koko viikon haipakka ottamaan veronsa. No yksi päivä vielä ja sitten alkaa hiihtoloma (=tiivis opiskeluviikko). Aamukammassa 22 päivää, viikon päästä taas monta monituista päivää vähemmän!! :D Oujeah. Pieniä tanssiaskelia. TipTip...

Jokainen päivä on ystävien päivä!

Friendship is born at that moment when one person says to another:

" What! You too?

I thought I was the only one."

-C.S. Lewis

sunday monday happy days

Oho. Viikonloppu ei ollutkaan täysin kuvaton, vaikka pimeä olikin.

Mm. tässä koulussa olen ollut sijaisena. Ihanat hätäportaat. Houkuttavat oikein kulkemaan.

Torilla tuli käytyä, hallista hirvenlihaa... kotona hirvisoppaa. Namnam. Ja tietenkin laskiaispullaa sunnuntaina!

Vanha tulitikkutehdas, suojeltu, toivottavasti.

Kuinka ihanaa olisi muuttaa tähän tiiliunelmaan? Rakentaa luurangon ympärille elämää.

Hieno väriyhdistelmä tämä vihreä ja valkoinen. Tässä kohtaa sain puhelun, josko lähtisimmekin mökille saunomaan? Jotta miksipä ei?

3kk takaluukussa kyyhötyksen jälkeen pääsi tämäkin vihdoin ulos, hintalapun kera, tietenkin. ;)

Vaatimaton janojouma. Samainen joka oli syönyt 3litraa puolukkaa lähes paljaaltaan oli myös juonut saunasiiderivarastoni. Omituisia eläimiä tuolla päin. ;)

23

Pitelee haipakkaa! Mutta palailen asiaan kun vähän hidastuu. Nyt maaginen luku on 23!! Eli 23 lähiopintopäivää jäljellä. Tänään olin onneksi sairas. Sillä voi olla että olisin räjähtänyt silmille siinä vaiheessa kun pienryhmällemme annettiin kuulemma palautetta "tiedättekö että maitopurkin voi liimata alustaan suoriltaan, eli laittaa liimaa pohjaan ja liimata sitten alustaan". Siis MITÄ!? Miten muuten se sitten tehtäisiin? Ja siis miksi olette keskustelleet jostakin näinkin oleellisesta?

Minä niin sanon, että 23 päivässäkin voi luultavasti menettää vielä järkensä.

Mutta eiii... ei menetetä! On niin ihanaa kun on ollut töitä, sopivaa tasapainottelua tuolle pelleilylle. Huomennakin pääsen koko päiväksi taas töihin. <3 Toivottavasti torstaina ei tulisi sijaisuuksia, sillä haluaisin keskittyä taiteiluun. Olen niin innoissani noista kuvataidekursseista. Voih ja oih. Ja iso historianprojektikin takoo takaraivossa. Mutta työt voittaa yllättäen kuitenkin vaihtoehtona kaiken. ;)

Taide kuitenkin innostaa vähintäänkin jo siksi kun tällä viikolla kävin erään ryhmän kanssa Wäinö Aaltosen museossa Kuutti Lavosen näyttelyssä ja työpajassa. Oli kyllä todella onnistunut kokonaisuus. Mietinkin pitäisikö käydä tutustumassa näyttelyyn ihan vielä omalla ajallakin, näyttely on auki 24.2. asti. Lavosen työt ovat hienoja ja kiehtovia! Kuva toimii linkkinä museon sivuille ja lainattu samaiselta sivulta as you can see...

Mutta jee! Muuten kaikki asiat menevät tällä hetkellä enemmän kuin paremmin. Olen saanut tällä viikolla pari todella odotettua kirjettä. Ja jee, kerrankin saan asioita läpi ilman suurta taistelua, kerrankin asiat menevät eteenpäin kohtuu kivuttomasti. Se on vain niiin ihanaa!! :)

Happy happy happy!

24 päivää

Laskin aivan itse äsken...

Kuva täältä

Rooli ryhmässä

Tiedättekö mikä korventaa pienen ihmisen mieltä?

No se, että hän sanoo aina "minä voin tehdä...". Eniten se ärsyttää kaikissa ryhmätöissä. Miksi minä aina sanon, että minä voin tehdä? Nytkin olin luvannut koostaa ryhmätyömme loppuun, eli yhtenäistää ilmeen, tehdä sisällysluettelon jne. Miksi? Miksi ihmeessä minä olen mennyt sellaista sanomaan. Ja miksi minä teen sen AINA, kerta toisensa jälkeen? Minulla meni tähän "pieneen" projektiin 2,5h tästä aamusta. Sinä aikana kaikki muut ovat voineet tehdä omiaan tai olla töissä, mitä kukakin. Olin kuitenkin alun alkaenkin tehnyt jo yhtä paljon työtä kuin muutkin kurssin eteen. Ja tässä ajassa olisin ehtinyt tehdä monia henkilökohtaisia tehtäviänikin, mutta ei, uhrasin sen taas ryhmän puolesta.

En ole keksinyt tähän asiaan mitään muuta ratkaisua kuin sen, että olen kärsimätön. Haluan työt valmiiksi heti, enkä kahden viikon päästä. En myöskään jaksa odottaa että joku alkaa organisoimaan ryhmätöitä tai niiden loppuun saattamista. Se on ärsyttävää, ihan sairaan ärsyttävää, enkä voi syyttää siitä muuta kuin itseäni. Kysehän ei ole siitä, etteikö ryhmäläiseni tekisi asiaa ihan yhtä hyvin... heillä ei ole vain niin kiire kuin minulla.

Eikä kyse ole siitä ettenkö tykkäisi siitä. Tykkään kyllä tehdä näitä projekteja, värkätä tekstien ulkoasuja jne. Mutta sitten aina alkaa ärsyttää se, että tunnen käyttäväni enemmän aikaa yhteisiin projekteihin ja muut pääsevät näennäisesti helpommalla.

En tiedä mitä minun tälle asialle ja itselleni pitäisi tehdä. Vai tarvitseeko tehdä mitään. Onko siinä lopulta mitään huonoa, olenhan minä aina ehtinyt ne omatkin hommat tekemään ihan hyvin. Ei oma elämäni ole ollut koskaan muutamasta tunnista kiinni. Huomaan vain että viimevuosina näistä parista tunnista on muodostunut jo aika useita tunteja, ellei jopa päiviä. Enkä rehellisesti sanoan voi valittaa ryhmäläisilleni, koska minähän olen ihan itse sanonut että minä voin tehdä. Eli ihan puhtaasti oma moka.

Onko joku aikuiseksi kasvanut potenut nuorempana samasta ongelmasta ja keksinyt siihen jonkin ratkaisun? :)

Kuva ei suoranaisesti liity tekstiin, mutta on IHANA! Facebookista nyysitty, lähdettä en tiedä.

Vaihtelevat vuodet ja vino horisontti

Ensimmäinen kuva on otettu tammikuussa 2011, toinen tammikuussa 2012 ja kolmas tammikuussa 2013. Kaikki suunnilleen samasta paikasta, eri perspektiivistä vain. Tänä vuonna on ollut ihan kohtuu hyvä jäätilanne, mutta virtapaikat olivat yhä heikkoina tammikuussa. Täällä on parikin porukkaa tippunut moottorikelkoilla jäihin tammikuun aikana, selvinneet kyllä hengissä. Lähdin selailemaan kuvia oikeastaan kevään tulo silmissä, koskas se onkaan yleensä tullut. Kyllä se sinne maaliskuulle vain on joka vuosi mennyt, ei auta. :D

Tämä on toisaalta hyvä asia, sillä olen vihdoin virallisesti korkannut tämän vuoden hiihtokauden avatuksi. Ja kärpänenhän siinä puraisi samantien. Voi kuinka tekisikään mieli lapinlomalle, mutta ei... Toisaalta odotan myös lumien sulamista, kevättä, aurinkoa ja lenkkipolkuja. Voih. Ristiriitaista. Aurinkoiset, korostan, aurinkoiset kirpeät pakkaspäivät ovat ihanuutta, mutta niin on vihertävä luontokin, odotus lämpimästä kesästä. Toivottavasti tänä vuonna myös saamme sen, mielellään kohtuullisen kuivankin.

Sitä odotellessa voi iloita hyvästä opintomenestyksestä. Minulla on ollut tällä viikolla vitosten viikko. Sain sekä historiasta (kurssista johon kirjoitin tämän tekstin) että musiikintentistä molemmista vitoset. Vaikka en ole arvosanojen perään, vaan sen oppimisen, niin kyllä tuollaiset vitosen suoritukset hivelevät aina pienen ihmisen mieltä. :) Hyvää vastapainoa näille sijaisuuksille jotka tiputtavat aina sopivasti takaisin maanpinnalle. Ei siinä, tykkään kyllä tehdä sijaisuuksia, se on aina sellaista itsensä voittamista uusien lasten kanssa. Mutta on ne päivät myös rankkoja kun sijaisuus tulee yllättäen - eli tieto siitä missä mennään on oppilaiden varassa eikä yllättäen sairastunut opettaja ole luonnollisesti voinut laatia mitään to do listaa... Tässäkin on aika paljon eroja, toiset ovat suunnitelmallisempia kuin toiset, ja ohjeistukset aina opettajakohtaisia, myös äkillisissä sairastumisissa. Taidan vihdoin luoda sen ideakansioni näiden "mitäköhän me nyt sitten tehtäisiin" päivien varalle. :) Onhan se lapsillekin mukavaa tehdä välillä jotain ihan uutta, mutta silti opettavaa. Mutta niin... on se silti hienoa availla taas vähän silmiä työn realiteeteista. Kyllä siinä vaan huomaa sen oman kunnianhimon, vaatii sijaisenakin itseltään ehkä vähän kohtuuttomia, sitä että langat on omissa käsissä ja auktoriteettia tarpeeksi jotta saisi ne villimmät pojatkin kuuntelemaan ohjeita. Kyllä tässä tosiaan pitää oppia olemaan armollisempi sekä itselleen että muille. Ja lähinnä juuri itselleen. Vaikka en voi sille mitään, että arvostan "kunnianhimoa" - mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan.

Yläkerrassa on kovat bileet. Nauru raikaa niin että välillä epäilen heidän siirtyneen olohuoneeseemme. Ihanaa kun nuorilla on hauskaa. Varsinkin kun ei ole itsellä kiire nukkumaan... Tänään tipahti nimittäin postiluukusta kasa lehtiä. Miksi ne tulevatkin aina samana päivänä kaikki?

Tehokasta markkinointia

Taidan olla kouluttautunut ihan väärälle alalle. Lähetin tänään muutamia markkinointikirjeitä itsestäni työnsaannin kiilto silmissäni, sillä aamulla sängystä väenväkisin itseni ylös kangetessani totesin että tarvitsen jotain järkevää tekemistä vapaapäivilleni (ja sitä rahaa tukireppanien vetäessä viimeisiään). Nämä päivät jolloin ei ole mitään pakollista tehtävää ovat oikeasti aika uuvuttavia. Voisi kuvitella että rentouttavia, mutta ei ne pidemmän päälle ole. Alan ymmärtämään pitkäaikastyöttömien turhautumista. Mutta toisaalta en ymmärrä pitkäaikaistyöttömyyttä, sillä markkinointikirjeiden jälkeen lopputulos on se, että huomenna mennen töihin klo 8. Aika tehokkaita kirjeitä sanoisin. ;)

Vähän jännittää. En ole hirveästi vielä näitä himoitsemiani luokanopettajan hommia tehnyt, mutta tästä se nyt sitten lähtee. Kivaa. Vähän realiteetteja tähänkin päähän, on alkanut aika naivistisia opetussuunnitelmia tässä päässä nimittäin viime aikoina syntymään.

Tykkääkö muut näistä satamanostureista? Minusta nämä ovat todella kauniita kaikessa karuudessaan. En tiedä olenko päätellyt oikein, mutta voisin olettaa että nämä kyseiset nosturit on museoitu tuon edellisessä postauksessa mainitsemani Forum marinumin eteen. Tässä ja hieman kohteesta yläjuoksulle sijaitsi ennen Turun telakka-alue sekä satamaa. Telakka on tainnut sijaita vielä omana elinaikananikin näillä kohdin.

Ja jos jollekin on vielä jäänyt epäselväksi, niin Turku on Hesburger city. Hesejä on kyllä joka nurkalla. Yhdessä nurkassa on oikein Hese keskittymä, löytyy: Hese Hotelli, Hese Cafe, Hese autopesu ja tietenkin perus Hesburger. Innolla odotan mikä on seuraava innovaatio... jotain olen ollut kuulevinani kalan/ravuviljelylaitoksesta? Arvostan kyllä ihmisiä, jotka menestyvät näin omilla keksinnöillään! Mielestäni Hesburger on yksi suomalainen menestystarina, on ihmiset sitten mitä tahansa mieltä sen tuotteista. Itse valitsen kyllä aina Hesen, vaikken sieltä muuta kuin salattia ostakkaan (tähän on kyllä sekin syy, että McDonaldsin luokse joutuu erikseen lähtemään, Heset tippuvat lähes joka nurkalla syliin).

Salaattia nassuun ja historian artikkelien kautta nukkumaan. Seuraavana teemana tunteet ja aistit. Melko kiehtovaa!

Auran rannalla, tois puol jokkee

Tunnin jumpan, kahden tunnin siivouksen, neljän tunnin ulkoilun (sekä Forum Marinum vierailun) ja puolen tunnin hieronnan jälkeen... olen valmis nukkumaan! ZZzzzzzzz

P.S. S-etukortilla pääsee Forum Marinumin näyttelyihin ilmaiseksi koko helmikuun. Taidan käydä siellä vielä toistamiseen, tällä kertaa lehtiön ja kynien kanssa, ja miettimään löytysiköhän sieltä jotakin kiehtovaa teemaa historian kandityölle.