Tiedättekö mikä korventaa pienen ihmisen mieltä?
No se, että hän sanoo aina "minä voin tehdä...". Eniten se ärsyttää kaikissa ryhmätöissä. Miksi minä aina sanon, että minä voin tehdä? Nytkin olin luvannut koostaa ryhmätyömme loppuun, eli yhtenäistää ilmeen, tehdä sisällysluettelon jne. Miksi? Miksi ihmeessä minä olen mennyt sellaista sanomaan. Ja miksi minä teen sen AINA, kerta toisensa jälkeen? Minulla meni tähän "pieneen" projektiin 2,5h tästä aamusta. Sinä aikana kaikki muut ovat voineet tehdä omiaan tai olla töissä, mitä kukakin. Olin kuitenkin alun alkaenkin tehnyt jo yhtä paljon työtä kuin muutkin kurssin eteen. Ja tässä ajassa olisin ehtinyt tehdä monia henkilökohtaisia tehtäviänikin, mutta ei, uhrasin sen taas ryhmän puolesta.
En ole keksinyt tähän asiaan mitään muuta ratkaisua kuin sen, että olen kärsimätön. Haluan työt valmiiksi heti, enkä kahden viikon päästä. En myöskään jaksa odottaa että joku alkaa organisoimaan ryhmätöitä tai niiden loppuun saattamista. Se on ärsyttävää, ihan sairaan ärsyttävää, enkä voi syyttää siitä muuta kuin itseäni. Kysehän ei ole siitä, etteikö ryhmäläiseni tekisi asiaa ihan yhtä hyvin... heillä ei ole vain niin kiire kuin minulla.
Eikä kyse ole siitä ettenkö tykkäisi siitä. Tykkään kyllä tehdä näitä projekteja, värkätä tekstien ulkoasuja jne. Mutta sitten aina alkaa ärsyttää se, että tunnen käyttäväni enemmän aikaa yhteisiin projekteihin ja muut pääsevät näennäisesti helpommalla.
En tiedä mitä minun tälle asialle ja itselleni pitäisi tehdä. Vai tarvitseeko tehdä mitään. Onko siinä lopulta mitään huonoa, olenhan minä aina ehtinyt ne omatkin hommat tekemään ihan hyvin. Ei oma elämäni ole ollut koskaan muutamasta tunnista kiinni. Huomaan vain että viimevuosina näistä parista tunnista on muodostunut jo aika useita tunteja, ellei jopa päiviä. Enkä rehellisesti sanoan voi valittaa ryhmäläisilleni, koska minähän olen ihan itse sanonut että minä voin tehdä. Eli ihan puhtaasti oma moka.
Onko joku aikuiseksi kasvanut potenut nuorempana samasta ongelmasta ja keksinyt siihen jonkin ratkaisun? :)
Kuva ei suoranaisesti liity tekstiin, mutta on IHANA! Facebookista nyysitty, lähdettä en tiedä.
5 kommenttia:
Olen ihan samanlainen. Ja ihan siitä syystä, että mielestäni teen homman paremmin kuin muut. =) Mikä ei tietenkään välttämättä ole totta... Ehkä sulla on vähän samaa vikaa...???
En minä enää ajattele että tekisin asian välttämättä paremmin. Ennen kyllä ajattelin näin, enkä siksi tykännyt ryhmätöistä. Siihen olen jo päässyt ajatuksissani, että ihmiset tekevät asioita eri tavalla eikä voi suoraan ajatella jonkun tekevän asiat paremmin tai huonommin kuin toiset. Eikä kaikkien tarvitsekaan tehdä asioita samalla tavalla, eikä varsinkaan minun tavallani.
Tämän opin koen kyllä tulevan työni kannaltakin ensiarvoisen tärkeäksi, sillä enhän voi arvottaa oppilaitakaan sen mukaan tekevätkö he asiat niin kuin minä haluan, vai omalla tavallaan. :) Oman tavan löytäminenhän on tärkeämpää kuin minun tavan oppiminen. Tähän pienoiseen kehitykseen "minä en ole paras kaikista" koitin viitata tuossa tekstissänikin.
Viimeaikoina ongelmani on ollut nimenomaan tuo tahti, en yksinkertaisesti jaksa odottaa muiden aloitteita, paitsi todella harvoin. Tuntuu että kun sanoo tekeväntä ja tekee itse, tietää ainakin että on mahdollisimman nopeasti valmista. Koska muilla tuntuu aina olevan niitä syitä miksi asiat kestävät...
Enkä ole törmännyt tähän asiaan vasta kuin näissä nykyisissä opinnoissa. En tiedä tekeekö ihmisten vanheneminen ja muiden elämän osalueiden lisääntyminen (perhe, työt mitä sitten onkaan) opiskelusta vähän enemmän evvk:ta? Suurin syy on monellä tällä hetkellä gradu. Siis ihan järkevä syy joo, mutta luulisi juuri tuollaisen ison oman projektin olevan vielä suurempi motivaattori saada tälläiset kohtuullisen nopeasti tehdyt ryhmätyöt pois alta. Toisaalta samainen tekijä lienee myös syy siihen, ettei jaksa olla paljoa kiinnostunut miten jotkut ryhmätyöt etenevät. Eihän ihminen tunnetusti kovin moneen asiaan jaksa keskittyä yhtä aikaa. :)
Ikuinen dilemma. Itse vain ihmettelen miksen voi oppia odottamaan välillä muiden aloitteita. Tarviiko olla aina suuna ja päänä itse vohkaamassa? Opinko koskaan olemaan hiljaa.
Elämän suuria kysymyksiä.
Mutta on totta, että ehkä ajattelen itse tekeväni asian nopeammin - ja koen sitä kautta että olen parempi tekemään työn kuin muut. Ehkä alitajuisesti haluan säästää muut vaivalta, joka ei ole lopulta itselleni kova ponnistus. Mutta silti minulle tulee näitä pieniä harmituksen tunteita aina välillä tehtyäni jonkin asian (eikä muiden kiittely auta tähän tunteeseen oikeastaan mitenkään, koska lopulta eniten itseäni ärsyttää oma toimintani)... eli ehkä ongelma onkin siinä, että ajattelen liikaa muita? Jostakin syystä yleinen käsitykseni on, etten ajattele muka muita, mutta ehkä olen tässä asiassa väärässä. Ehkä minua harmittaakin juuri se, että autan muita enkä osaa olla itsekäs.
Oo... olen kyllä niin psykoterapioinnin tarpeessa ;) Nämä kysymykset ovat mielestäni todella kiehtovia!
"Ehkä minua harmittaakin juuri se, että autan muita enkä osaa olla itsekäs."
Mä ajattelen ennemminkin omalla kohdallani niin, että mä autan muita mutta muut ei sitten autakaan mua vastavuoroisesti, ja SE alkaa vituttaa. Koskee ihan kotihommiakin; ketään ei kiinnosta auttaa mua tai ajatella mun parasta. Jota minä siis toisten hyväksi teen kaiken aikaa. Se jos jokin on ärsyttävää. Etenkin kun kaikesta huolimatta silti vaan jatkan ja jatkan sitä toisten hyväksi ajattelemista... Ja eniten vituttaa, että sitten MUA joku sanoo itsekkääksi ihmiseksi... kiitos vaan niille. =/
Se täytyy myöntää kyllä, että itseäkin korventaa jos joku sanoo mua itsekkääksi. Tosin en tiedä sanooko kukaan edes enää, mutta on sanonut. Tai sitten olen vainoharhainen ja pidän itse itseäni itsekkäänä, koska haluaisin auttaa vielä enemmän muita, mutta en jaksa... jotenkin vain uskon että kaikki se hyvä minkä annat itse palaa kyllä vielä luoksesi. Ehkä en oman mittapuuni mukana ole sitten vielä tarpeeksi hyvä - eli taas täysin ihan oma sisäinen ongelma. (enkä vielä tiedä mikä hyvä on palannut - ellei nyt puhuta tietenkin ihan lähipiiristä ja lähiystävistä).
Silti uskon että vastapalveluksia on aina turha olettaa saavansa, silloin juuri alkaa ärsyttää. Ja tässä on ehkä kyse nyt juuri siitä, että salaa ehkä toivon jotain vastapalveluksia, vaikka tiedostan etten niitä saa, koska en jaksaisi niitä kuitenkaan odottaa. :D Tai vaikka saisinkin, olen niin uuno etten tajua niitä tai annan niille mahdollisuutta.
Tuntuu kyllä hassulle että joku sanoo sua itsekkääksi ihmiseksi. Tosin voihan se johtua siitä, että sulla on vahva tahto ja haluat asioiden menevän niin kuin haluat. :) Itse ainakin olen ajatellut, että nämä itsekkyysajatukset korreloisivat jotenkin sen kanssa, siis omalla kohdallani ja omissa ajatuksissani, että mulla on vahva tahto siitä miten asiat voisivat mennä jos itse tekisin ja sitten olen itsekäs kun mua harmittaa jos ne meneekin muulla tavalla. :D Tuittuluonne on helposti tulkittavissa vääräksi, siksi koenkin niin tärkeäksi että opin itse ymmärtämään omaa käytöstäni, vain siten voi tajuta miltä se ulkopuolisista tuntuu.
Tai jotain.
Kaikissahan meissä on hyvää ja huonoa, eikä se nyt ole niin vakavaa, kunhan ei toisia vain "vaurioita".
Kaikenkaikkiaan nämä on kiehtovia asioita. Sosiaaliset suhteet. Melkoinen taitolaji ja liika analysointi ei välttämättä kyllä johda ojasta allikkoon :D
Lähetä kommentti