Vaihtelevat vuodet ja vino horisontti

Ensimmäinen kuva on otettu tammikuussa 2011, toinen tammikuussa 2012 ja kolmas tammikuussa 2013. Kaikki suunnilleen samasta paikasta, eri perspektiivistä vain. Tänä vuonna on ollut ihan kohtuu hyvä jäätilanne, mutta virtapaikat olivat yhä heikkoina tammikuussa. Täällä on parikin porukkaa tippunut moottorikelkoilla jäihin tammikuun aikana, selvinneet kyllä hengissä. Lähdin selailemaan kuvia oikeastaan kevään tulo silmissä, koskas se onkaan yleensä tullut. Kyllä se sinne maaliskuulle vain on joka vuosi mennyt, ei auta. :D

Tämä on toisaalta hyvä asia, sillä olen vihdoin virallisesti korkannut tämän vuoden hiihtokauden avatuksi. Ja kärpänenhän siinä puraisi samantien. Voi kuinka tekisikään mieli lapinlomalle, mutta ei... Toisaalta odotan myös lumien sulamista, kevättä, aurinkoa ja lenkkipolkuja. Voih. Ristiriitaista. Aurinkoiset, korostan, aurinkoiset kirpeät pakkaspäivät ovat ihanuutta, mutta niin on vihertävä luontokin, odotus lämpimästä kesästä. Toivottavasti tänä vuonna myös saamme sen, mielellään kohtuullisen kuivankin.

Sitä odotellessa voi iloita hyvästä opintomenestyksestä. Minulla on ollut tällä viikolla vitosten viikko. Sain sekä historiasta (kurssista johon kirjoitin tämän tekstin) että musiikintentistä molemmista vitoset. Vaikka en ole arvosanojen perään, vaan sen oppimisen, niin kyllä tuollaiset vitosen suoritukset hivelevät aina pienen ihmisen mieltä. :) Hyvää vastapainoa näille sijaisuuksille jotka tiputtavat aina sopivasti takaisin maanpinnalle. Ei siinä, tykkään kyllä tehdä sijaisuuksia, se on aina sellaista itsensä voittamista uusien lasten kanssa. Mutta on ne päivät myös rankkoja kun sijaisuus tulee yllättäen - eli tieto siitä missä mennään on oppilaiden varassa eikä yllättäen sairastunut opettaja ole luonnollisesti voinut laatia mitään to do listaa... Tässäkin on aika paljon eroja, toiset ovat suunnitelmallisempia kuin toiset, ja ohjeistukset aina opettajakohtaisia, myös äkillisissä sairastumisissa. Taidan vihdoin luoda sen ideakansioni näiden "mitäköhän me nyt sitten tehtäisiin" päivien varalle. :) Onhan se lapsillekin mukavaa tehdä välillä jotain ihan uutta, mutta silti opettavaa. Mutta niin... on se silti hienoa availla taas vähän silmiä työn realiteeteista. Kyllä siinä vaan huomaa sen oman kunnianhimon, vaatii sijaisenakin itseltään ehkä vähän kohtuuttomia, sitä että langat on omissa käsissä ja auktoriteettia tarpeeksi jotta saisi ne villimmät pojatkin kuuntelemaan ohjeita. Kyllä tässä tosiaan pitää oppia olemaan armollisempi sekä itselleen että muille. Ja lähinnä juuri itselleen. Vaikka en voi sille mitään, että arvostan "kunnianhimoa" - mitä se ikinä sitten tarkoittaakaan.

Yläkerrassa on kovat bileet. Nauru raikaa niin että välillä epäilen heidän siirtyneen olohuoneeseemme. Ihanaa kun nuorilla on hauskaa. Varsinkin kun ei ole itsellä kiire nukkumaan... Tänään tipahti nimittäin postiluukusta kasa lehtiä. Miksi ne tulevatkin aina samana päivänä kaikki?