tiistai 30. lokakuuta 2012

Yleensähän lumi tulee tänne Etelä-Suomeen vasta siellä joulun kieppeillä. Tästä syystä minulle tuli luonnollisesti tuossa ihanassa valkoisessa maastossa hyvin jouluinen olo. Sorruin siis ostamaan itselleni jo ensimmäiset glögit (kyllä se talven ensimmäinen lasi on aina paras!). Ja etsinpä minä tälle vuodelle jo valmiiksi joululevyn, joka ei kaikessa hilipatihippanissaan ärsytä ja olisi vähän erilainen kuin perinteiset levyt. Peruskappaleet tältäkin levyltä löytyy, mutta pelkästään kitaralla soitettuina versioina (ei laulua!). Kas tämä: Christmas Classics, Guitar Melodies. Löytyy Spotifystä, ja sieltä sitä siis aion myös jatkossa kuunnella. On juurikin sopivaa taustamusiikkia monenlaisiin tilaisuuksiin. Katsasta jos on tarvetta joulun alla sellaiselle.

Itse en joulun ajattelua kyllä tämän enempää aloita, jatketaan sitten kuukauden päästä jos jatketaan.

Ja lohtudutukseksi taivaaltahan tulee jo oikein antaumuksella vettä. Joten palataan tähän syksyyn nyt vain hyvin mielen. Tässä kuitenkin muutama kuva viikonlopun kävelyretkiltä.







Silakkamarkkinoiden tarjonnasta huolimatta päädyimme Turun kauppahallin lihatiskille. :)


Matkalla tuli nälkä...

Mahtava katukyltti

Tuliainen Ruotsista. Raaskiiko tuota avata ollenkaan? Kaunis.




Kouluhommat painavat yhä vain päälle. Tämän päivän ohjelmana on fysiikan esitelmän viimeistely (että meillä meni siihen eilen monta tuntia, emmekä vieläkään tajua asiasta oikein mitään), historian tehtäviä (aineiston etsimistä erilaisista internetlähteistä - tai sen harjoittelua - hidasta ja työlästä, mutta kai opettavaa), eläintenttiin valmistautumista (suomen nisäkkäät ja linnut pitäisi oppia tunnistamaan, mielenkiintoista, mutta... ulkoa opettelemisen hyöty? Eläimien käyttäytymisestä/elintavoista ei tarvitse tietää mitään!! En TAJUA. Vähän yhtä tyhjän kanssa nämä tälläiset testit, aika 70-lukulaista). Niin ja historiantenttikin on muutaman päivän päästä. Eiköhän sitä tässä. Ilmeisesti olen luvannut myös mennä uimaan. Ja jääkaappikin on tyhjä... möh.

Oikein antoisaa alkuviikkoa! Itse taidan Raumailla ja pizzailla pari seuraavaa päivää.

4 kommenttia:

Nanna kirjoitti...

Ihanan näköstä, meilläkin oli muutaman päivän ajan niin talvista ja nyt on taas harmaata ja pimeetä. En tykkää.

petrabar kirjoitti...

onpas siellä ollut(?) lunta. nättiä on.

ihana tuo dalahäst-knäcke <3

kässänmaikka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Saariston kasvatti kirjoitti...

Täällä oli tosiaan aika paljon lunta. Oikein talvista ja kaunista sen pari päivää. Nyt on jo maa justa ja aamulla korkeintaan mustaajäätä talvesta muistuttamassa. :)

Ja tuo edellinen on minun itse poistama kommentti, koska olin väärillä tunnuksilla kirjautuneena. En ole toistaiseksi vielä alkanut sensuroimaan kommentteja ;D