sunnuntai 26. toukokuuta 2013

P.S I love you, summer















Enää 6 aamua maailman kauneimpiin sanoihin: 

"Jo joutui armas aikaa ja suvi suloinen..."

Tästä tehdään kyllä kaikkien aikojen suvi!

Ja nyt kaikki huutaa...

JOO!


Telkkarista tulee juurikin nyt mielestäni 2000-luvun kaunein elokuva. P.s. I love you. Itken joka kerta. En ole koskaan ollut rakkauselokuvien saati rakkausromaanien perään, mutta tämän kirjan luin aikanaan kannesta kanteen lähes yhteen putkeen. Ja luulen että tämä on Myrskyluodon Maijan lisäksi kirja, jonka joskus vielä luen uudelleen. Kaipa se kiehtovuus omalta osaltani johtuu tarinan traagisuudesta ja käsittelehään se myös tätä iätöntä kiinnostuksen kohdettani kuolemaa. Mutta tässä jopa minä hyväksyn onnellisen lopun. :D

Tämän kirjan/elokuvan kohdalla taas muistaa sen ikävän tosiasian, että luettuasi kirjan luot itse mielikuvissasi hahmot ja heille ulkonäön. Minulla oli tämän kirjan luettuani vahva mielikuva hahmoista ja olosuhteista jossa kirjan tapahtumat tapahtuvat. Elokuva ei tietenkään vastannut niitä yhtään ja vasta toisella katselukerralla opin yleensä hyväksymään koko elokuvaversion. Tämä taitaa olla nyt kolmas kerta kun katson elokuvan ja kauhukseni huomaan etten enä muista miltä mielessäni kuvittelemani hahmot näyttivät... mutta ei se mitään. Elokuvan visuaalinen ilme kelpaa minulle oikein hyvin. Nyt se jopa tallentuu boxille. Voin sitten tasaisin väliajoin tirautella kyyneleistä ja muistella mikä elämässä oikeastaan olikaan tärkeintä. :)


4 kommenttia:

Lady of The Mess kirjoitti...

JOO!
Ja kisutkin nauttii;)

S kirjoitti...

Kyllä, katsoin ystävän suosituksesta Ps.I Love You:n ja oli ihana. Kesäkin on ihana.

http://elamaakuvina.blogspot.fi/

Pieni Lintu kirjoitti...

Jaa, pitäisköhän joskus katsoa..me ei olla yhtään lässyelokuvien ystäviä, mutta voishan sitä joskus romantisoida rikossarjojen sijaan. :D

Saariston kasvatti kirjoitti...

Sekasotkun nainen, JOOO!!! :D

Eikös S ollutkin!

Ja suosittelen Pieni Lintu. Itse olen todella huono katsomaan ja lukemaan mitään romanttista, raaka realismi on enemmän omaan mieleeni. Mutta tässä tarinassa on lopulta hienoa juuri se, että se on lopulta todella surullinen, mutta silti niin hieno tarina kahden ihmisen rakkaudesta ja toipumisprosessista. Ja jollain tavalla uskon että jotkut voisivat oikeasti elää noin ja tehdä tuon saman. Ja kuinka onnellinen olenkaan heidän puolestaan jotka tuolla tavalla osaavat rakastaa. Itse olen astetta laimeampi tapaus :D