Kevät tule pian ja nopeasti. Olen nimimittäin koko viikonlopun kuunnellut jäärataa kiertäviä mönkijöitä. Ei millään pahalla naapureita kohtaan, mutta pitäisikö lapsille keksiä viikonlopuksi jotain muutakin tekemistä? Häh? (Ja kesäksi sitten jotain muuta kuin vesiskootterit, please) Ja jos lapsi ei aja, niin sitten ajaa isä... (ja kun näitä perheitä on kaksi niin... huoh) Onneksi sentään poistuvat kun menemme saunaan (ja nukkuvat aamulla pitkän), muuten ois voinut alkaa jo ärsyttämään. ;) Mutta toisaalta, ovatpahan ainakin ulkoilleet koko viikonlopun. :D Naivisti tuossa uuden vuoden kynnyksellä kuvittelin naapurin auraavan jäälle lapsille luisteruradan, olisipa tämän pitänyt arvata että ei nykypäivän nuoret enää luistele. No joo, tottakai osa luistelee! :)
Tässä sijaistamisessa on se negatiivinen puoli että et voi oikeasti kieltäytyä keikoista. Kerran kieltäytyessäsi ei puhelin välttämättä enää ko. koulusta soi. Tai itsellä ei ole varaa tätä testata ellei ko. päivälle ole jo töitä. Olin niin jo hekumoinut ajatuksesta viettää seuraavat pari päivää näissä maisemissa... mutta eih. Olisihan se pitänyt arvata. :D Mutta en valita, tilipusiin on keväällä paljon mukavampi kurkkia jos tätä rataa jatkuu. Huomiselle on vielä tiedossa muutakin kuin perus pulpetissa istumista, tämä on aina plussaa kun on valmista suunniteltua ohjelmaa! Saas nähdä jaksaisiko illalla vielä lämmittää itselle saunan? On ollut niin ihanaa saunoa ja pulpahtaa avannossa pitkästä aikaa!
Mutta taidan suunnatata tästä sänkyyn lueskelemaan kirjaa huomionkipeän kissan kanssa! Tuossa se tassuttelee juuri selän päällä, kun läppärin päälle ei uskaltanut tulla pomppimaan (lehden päälle olisi rojahtanut).
Ei muuta kuin uusia polkuja päin sanoi kettu lumessa! Aurinkoista alkuviikkoa!
7 kommenttia:
Mitä ihania maisemia ja kuvia. Onko tuo punainen talo se, jossa pidät majaa. Todella kaunis pikku saarellaan...
Ei valitettavasti, tuo on hiihtolenkillä bongattu. :) ei sillä ettäkö tässä vanhempieni mökissäkään mitään vikaa olisi, mutta ei tyyliltään ollenkaan niin maalaisromanttinen ;) eipä ole mökkiä tullut esiteltyäkään kun ei oma ole eikä siten oman näköinenkään... Ehkä paloja kuitenkin vielä myöhemmin. :)
En voi mitään sille, että aina kun luen sun kirjoituksia niin mulle tulee sellainen olo, että sun elämä on tosi ihanaa. Silloinkin kun sanot, ettei se ole. Olet jotenkin niin ihanan aikuinen, että mun elämä tuntuu tosi lapselliselta. :)
Ahhahhah. Mutta en kiistä. Mielestäni elämäni on ihanaa. Välillä se on todella raskasta, tämä viikonloppu on ollut taas yhdeltä osin aivan perseestä. Olen pahoittanut mieleni todella pahasti. Mutta kuka siitä kärsii eniten? Minä. Mitä enemmän kokee surua ja murhetta elämässä, sitä nopeammin siitä oppii toipumaan. Huominen on aina uusi päivä, anteeksi anto on ollut paras asia jonka olen viime vuosina oppinut. Ja se, että en voi yrittää kuin parhaani niillä taidoilla jotka on suotu. Kai se itsensä hyväksyminen on melkoinen avain onneen, vielä kun siirtäisivät muidenkin ihmisten virheitä. :)
Ja mitä tulee siihen aikuisuuteen, niin et Kirsi arvaakaan kuinka paljon haluaisin saada sitä naivia lapsenmielisyyttä/uskoa takaisin. :) jotenkin jaksan uskoa siihen lauseeseen jossa sanotaan, että kadotettuasi lapsen mielen olet jo toinen jalka haudassa. :) välillä tuntuu että olen joutunut liian nuorena kasvamaan aikuiseksi. Sen huomaa siitä, että tulen parhaiten toimeen yli 40- vuotiaiden kanssa, siis niiden jotka ovat jo kokeneet että elämä ei todellakaan mene niin kuin toivoo ja sen että on lopulta hirveän vähän asioita mihin pystyy vaikuttamaan.
Mutta onneksi sen sisäisen lapsen ja elämänilon pystyy nähtävästi kasvattamaan takaisin. Asiat tuppaa järjestyä, eikä toisen tuskan kantaminen helpota kummankaan oloa. Ja syyttelyllä ei pääse edes ojasta allikkoon. Mutta niin, kaikessa teinimäisestä angstista huolimatta olen samaa mieltä, olen aikuinen, liian aikuinen ja järkevä (joltain osin) ollakseni vasta 31. Mutta toisaalta, uskallanpa jo nyt elää omaa elämääni enkä kuvittele että olisi olemassa jokin tietty kaava jonka mukaan pitäisi elää. Riittää että on itse tyytyväinen ja muille mahdollisimman hyvä jos he sen ansaitsevat omalla käytöksellään.
Melko brutaalia, mutta yksin tänne synnytään ja yksin täällä kuollaan, vain yksin täällä voi itsensä onnelliseksi elää. :) melkein runollista... Mutta nyt pihalle, vituttaa suoraan sanoen olla juuri nyt kotona :)))) enkä todellakaan yritä olla aikuinen ja keskustella, vaan pakenemaan leikkimään yksin. Siinä kai kaiken salaisuus, viihtyminen itse itsensä kanssa. Välillä mietin onko mulla joku sivupersoona joka on mun paras kaveri, niin hauskaa mulla itseni kanssa on :) suorastaan hupaisaa!! Ja nyt meidän tekee mieli jotain herkkua, joten taidan suunnata ravinteliin :)
Niinhän se menee, että paskaa tulee niskaan jokaiselle. Osalle enemmän, osalle vähemmän. Jotkut tuntuu selviävän aika vanhaksikin ennen kuin ensimmäinen vakava kriisi iskee ja sitten ovatkin ihmeissään, että miten niistä selvitään. Mutta mun mielestä näistä sun kirjoituksista kuvastuu jotenkin tosi ihanasti se, että jaksat tehdä elämääsi sellaisia pieniä hienoja hetkiä, joista saa iloa päivään. Ei onni pelkästään pienissä iloissa ole, jos isot asiat on pahasti pielessä, mutta kyllä ne pienet hetket kummasti helpottaa menoa. :)
niissäpä se elämän suola. Tuntuu että maailma muuttui heti paremmaksi paikaksi, kun sitä alkoi katsomaan kameran linssin läpi. Joutui keskittymään pieniin asioihin, eikä tarvinnut välittää ympärillä olevasta kaaoksesta! :)
Lähetä kommentti