Hiihtäjä on ladun vanki, vapaa on vain umpihanki

Olipa kerran pieni paha päivä, känkkäränkkä nimeltään... hei! (otsikko lainattu nuotin vierestä -blogista)

Ei ole känkkäränkkää. On lähinnä sarkastinen nauru, tai oikeastaan nauru vain. Ilo ja onni siitä, että saan olla loppuillan kääriytyneenä jumpsuittiini. Sillä...

Ajoin tänään autoani ensimmäisen kerran sen jälkeen kun se tuli huollosta. Alkuperäistä ongelmaääntä ei enää kuulunut, mutta nyt kuului joku aivan uusi ääni. On se kumma. Jos korjaat toisaalta, on ilmeisen pakko hajottaa jostain muualta? No, se hoituu, ihmettelin vain. Kunnes...

Kauan odottamani fysioterapiakäynti osoittautui flobiksi. Olin paikalla klo 8, kuten oli kutsuttu. Klo 8:15 soitin kutsussa olevaan numeroon, josko kutsunut voisi ystävällisesti jo tavata minut. Paikalle ilmestyi ihan joku muu. Heidän mielestään olin väärässä paikassa, lähete olisi pitänyt laittaa toisaalle. Sinne toisaalle minä tässä pari viikkoa sitten soitin ja ihmettelin miksi lähete on laitettu tänne missä nyt olin. Sieltä toisaalta sanottiin että tänne minun piti tulla. Ja täältä sanottiin että sinne toisaalle minun piti mennä. Nuoren naisen pääni sanoi siinä vaiheessa pari julmetun rumaa kirosanaa, rehellisen mielipiteensä ja jäi ihmettelemään mitenkä nämä eri osapuolet nyt tämän asian ratkaisevat. Lopputulos oli se, että sain kuunnella puoli tuntia sitä samaa lätinää jota olen kuunnellut jo kohta kymmenen vuotta. Lähetteeni ohjattiin sinne minne piti ja nyt saan seuraavat kolme viikkoa (vähintään) odottaa uutta aikaa sieltä toisaalta. Sellaista se elämä on. Sellaista se Turun terveydenhuolto on. No virheitä sattuu, jopa niille tuhansia ja tuhansia tienaaville lääkäreille. Ja lääkefirma kiittää, koska joudun taas syömään sen kolmeviikkoa heidän lääkkeitään. Korjaan, vähintään sen kolme viikkoa... Sen lupauksen sentään sain, että tähän moniongelmaiseen niskahartiaolkapäälinjaani saan kokonaisvaltaisen avun sieltä toisaalta. Toistaiseksi en voi kuin luottaa. Myöhemmin vielä varmistin, etten varmasti joutunut tästä kerrasta mitään maksamaan. Laskuhan sieltä olisi tullut, jos en olisi ottanut asiaa puheeksi. Onneksi otin.

Opintoihin selvisin täysissä sielun ja ruumiin voimissa, erään matkalaisenkin kyytiin noukin. Ihmettelimme menoa ja oloa. Pääsimme perille ja jatkoimme ihmettelyä. Kuulin että tyttö jonka piti tulla kyydissäni takaisin, ei tulekkaan. Ei siinä mitään, mehän kuljemme päivittäin yhdessä muutenkin, vaihtelu virkistää. Otti vain kupoliin etteikö asiaa olisi voinut kertoa silloin kun sen tiesi, eli eilen. Ihan kuin minulle olisi yhdentekevää. Tuli lähinnä olo, että jassoo, toisen seura on parempaa... vaikka ei siitä nyt ollut kyse, ja mitä sitten jos olisikin. Ei se minulta pois olisi. Sallin kaikille toistaiseksi tauon itsestäni. Toinen syy oli se, että hän kuvitteli olevansa tällä toisella seuralla nopeammin perillä. Siinä oli väärässä. Elämää huonomman demon jälkeen (opettaja oli laittanut oppilaat opettamaan toisilleen asiat jotka hänen pitäisi opettaa, ja opetti samat asiat uudelleen jokaisen oppilaan esityksen jälkeen) painoin kaasua hyvin rivakasti. En pahemmin aikaillut. Olin perillä varmasti ennen heitä. :) Ilo se on pienikin ilo sanoi mato kun maassa möyri.

Siitä asti päivä soljuikin kovin ihanasti. Kävin syömässä ulkona, kaupassa, piipahdin vanhemmillani, kävimme katsomassa asuntoa, hain kirjastosta kirjoja.

Kävellessäni kirjastosta kotiin katselin pilviä. Hetken kuluttua katselin vähän tarkemmin niitä pilviä. Totesin että kohta sataa. Ja sitten satoi. Ja satoi kunnolla. Voin sanoa, että siinä tyynesti kaatosateessa kävellessä alkoi jo naurattaa. Tiesin että olisin likomärkä ennen kuin pääsisin kotiin. Olin likomärkä jo ennen puoliväliä. Katselin kainalossani kastuvia kirjoja, katselin keltaisia marimekon tennareitani. Tulin yhtäkkiä hirveän iloiseksi. Lähdin juoksemaan kotiin. Hypin iloisesti vesilammikoiden yli (ihan kuin sillä oli enää väliä vaikka olisin hypännyt suoraan lammikkoon), nautin siitä kun pisarat tipahtelivat hupun reunalta nenän päähäni. Kohta olisin kotona, kuivassa ja lämpimässä, ihan omassa rauhassa.

Se on kuulkaas hyvän kirjan ja Ben & Jerrys jäätelön aika nyt. ;) 

Sillä sateen jälkeen paistaa aina aurinko.

;)

Kuvat otin parvekkeeltani.