Paluumuuttaja

Oletteko seuranneet Ylen paluumuttajat sarjaa? Vaikka sarjassa on muutettu pääkaupunkiseudulta lähinnä Pohjois-Karjalaan (eli omasta mielestäni keskelle ei mitään), niin huomaan jakavani monien muuttajien kanssa samoja ajatuksia.

Helsingissä oli ihan mukava asua; paljon kulttuuri- ja liikuntatarjontaa, ihania ihmisiä, kaunis ympäristö, monikulttuurisuus, avoimuus, työntekijän markkinat (tai siltä tuntui) sekä sujuva joukkoliikenne, näin jotain mainitakseni. Muutin aikanaan Helsinkiin päässäni ajatus, että jossain vaiheessa muutan takaisin. Tarkoituksena oli silloisen poikaystävän kanssa käydä hankkimassa vain koulutus ja palata takaisin. Ero tuli ja meni, elämä asettui uomiinsa Helsingissä. Lähes kaikki kaverini asuivat jo siellä, niin uudet kuin vanhat. Vain muutama sissi oli jäänyt Turun tienoille, osa muuttanut ulkomaille. Turkuun palaaminen alkoi tuntumaan kovin vieraalle ajatukselle, mitä minulla siellä enää on?

Vastauksen voisi ehkä kiteyttää juuriin, perheeseen. Vaikka viihdyin Helsingissä (minulla oli ihania ystäviä, hyvä sosiaalinen elämä, opiskelut sekä työ), niin jotain puuttui. Näin jälkikäteen ajatellen minulla oli koko ajan paha olla. Kyllä minä sen silloinkin tajusin ja tunsin, mutta en oikein tiennyt mistä se johtuu. Osittain mukana oli läheisten kuolema ja läheisen vakava sairastuminen, mutta osasyynä oli varmasti se etten ollut kotona. Tunsin oloni vieraaksi, en löytänyt omaa tapaani elää Helsingissä. Yksi syy oli se, että kaikki oli niin pirun kallista. Opiskelujen lisäksi oli pakko käydä töissä ja tein sen sitten kanssa kunnolla. Olin joka päivä joko opiskelemassa tai töissä. Vähemmästäkin sitä pinna kiristyy tai sekoaa pienellä ihmisellä. Helsingissä kiirettä ihannoitiin, ihmiset ihastelivat kuinka paljon jaksan tehdä kaikkea. Voi taivas! Nykyään itse käännyn nopeasti sanomaan, etkö voisi tehdä vähemmän. Voi kun joku olisi silloin sanonut sen myös minulle. Mutta työhön oli helppo paeta pahaa oloa, oli koko ajan jotain tekemistä. Illalla oli niin väsynyt, ettei oikeastaan jaksanut enää ajatella onko tässä jotain järkeä.

En väitä että Turussa olisi asiat paremmin. Päinvastoin täällä asiat ovat osittain huonommin. Vaikka tämä on yleistys, niin ihmiset tuntuvat jakautuvan vielä selkeämmin eri ryhmiin. On materialistit, hipsterit ja duunarijuntit. KOROSTAN, TÄMÄ ON RADIKAALI JA RUMASTI SANOTTU YLEISTYS!!! Ei ketään voi oikeasti jaotella mihinkään luokkaan, vain hän itse voi sen tehdä jos haluaa, vaikka siinä ei mitään mieltä olekaan. Erot ovat vain kovin paljon selkeämpiä täällä kuin Helsingissä. Täällä jotkut elävät vielä oikeasti mielestäni siinä maailmassa, että he ovat parempia ihmisiä kuin toiset siksi että heillä on rahaa. Ne joilla on rahaa tuovat sen useimmiten myös selvästi esille omaisuudellaan (auto, talot) ja käytöksellään (jopa suoraan puhuvat siitä - mieheni on lääkäri jne.). Ja sitten on ne, jotka käyttävät kaikki tulonsa siihen että he saisivat itsensä näyttämään rikkaammilta mitä oikeasti ovat.  Sitten on nämä hipsterit jotka kapinoivat näkyvästi tätä vastaan, sekä perusduunarit joita ei voisi vähempää kiinnostaa. Mielestäni helsinkiläiset olivat kaikinpuolin tasa-arvoisempia, tai sitten nämä ihmiset vain tasoittuivat laajassa massassa. Se oli ihanaa. Se näkyi jo ihan liikenteessä. Täällä liikenteessä mennään näiden tiettyjen automerkkien sääntöjen mukaan, suojateitä ei kunnioiteta jne. Toki aina on poikkeuksia. Helsingissä myös moikattiin, vaikka ihminen olisi vain kasvotuttu jostain mistä ei edes muista. Täällä kävellään paljon herkemmin vain ohi, tai ollaan huomaamatta. Itselle se kyllä sopii, ei siinä mitään. :) Ja kyllä täälläkin oikeasti moikataan ja jäädään ihan normaalisti juttelemaan. Ei anneta nyt väärää kuvaa lähimmäisistä.

Mutta silti minulla on olo kuin olisin palannut kotiin. Minulla on alusta asti ollut täällä parempi hengittää. Ehkä se johtuu pitkälle siitä, että mökki ja luonto ovat helpommin saavutettavissa. Olen lähempänä sitä saaristoa johon kuulun. Lähempänä sitä perhettä josta välitän. Elämä on yksinkertaisesti paljon halvempaa. Olen tehnyt paljon vähemmän töitä, siten minulla on ollut aikaa ja yllätys yllätys myös enemmän rahaa ottaa löysästi. Täällä käytän hyväksi niitä suhteita, joita alunperin lähdin pakoon. Tarjonta on paljon vähäisempää (mikä harmittaa nimenomaan silloin kun ei keksi mitään tekemistä), mutta toisaalta täällä on helpompi löytää ne asiat joita oikeasti haluaa tehdä. Ei tarvitse olla aina kokeilemassa jotain uutta. Koitan etsiä ihmisistä sitä samaa avoimuutta mitä helsinkiläisissä tai helsinkiläistyneissä oli, ajatella positiivisesti. Tietystä nurkkakuntaisesta ajattelumaailmasta huolimatta turkulaiset ovat ihan yhtä avoimia kuin kaikki muutkin, vaikka välillä tuntuu että jokaisen turkulaisen tekisi hyvää vähän nähdä maailmaa. Monet toimintavatkin tuntuvat näin paluumuuttajana hirveän antiikkisilta, tämä kaupunki on kokonaisuudessaan hirveän hidas uudistumaan. Täällä tapellaan epäolennaisista asioista vuosikausia (joku silta, toriparkki, jonkun talon purku jne.). Mutta toisaalta tämä on ihanan pieni ja lämmin paikka, joku tuntee aina jonkun joka tuntee jonkun. Siis aina.

Toki katselen maailmaa pitkälle opiskelijan näkökulmasta, sillä sen varjossahan minä olen koko ajan elänyt. Itsellä on kuitenkin paluun jälkeen ollut olo, että nyt olen taas kotona. Toisille juurilla ei ole niin merkitystä, mutta itselle on tärkeää elää niissä samoissa ympyröissä joissa osa "esivanhemmistanikin" ovat asuneet. Olla osa historiaa jonka tiedän. 

Voihan tämä olla välivaihe, saattaa hyvin olla että välillä etsimme myös Kalastajan juuria. On kuitenkin ollut itselle tärkeää päästä lähelle niitä omia juuria, enkä ainakaan vielä ole valmis kokeilemaan mitään muuta. Varsinais-suomalainen on aina vrsinais-suomalainen, tai turkulainen on aina turkulainen pitää omalla kohdallani ainakin paikkansa. Ei sitä oikein sanoin osaa edes kuvailla, vaikka kuinka koittaa. Jotenkin vain kuulun sinne mistä olen lähtenyt, eli tänne. Täällä on yksinkertaisesti helpompi hengittää. En ole ystävistäni ainoa joka tämän on tajunnut, mutta ei meitä vielä montaakaan ole. Saa nähdä miten vuosien kuluessa tapahtuu, yltyykö paluumuutto vai voittaako työ ja elämä pääkaupunkiseudulla.

Vaikka päätöksen tekeminen oli aikanaan hyvin vaikeaa, en ole hetkeäkään katunut että lähdin. Eihän elämä vieläkään mitään täydellistä ole (nythän tämän seudun ongelmat näyttäytyvät paljon selkeämmin kuin ennen lähtöä, pysyvä työ pitäisi löytää, terveys saada kuntoon jne.), mutta itse osaan olla arkeeni ja elämääni paljon tyytyväisempi mitä helsingissä koskaan. Se on oikeastaan ehkä se tärkein syy miksi olla onnellinen tästä tilanteesta, syy miksi kannatti lähteä. Tästä syystä kannusta muitakin tekemään tämän päätöksen, jos ajatukset usein muuttohaaveisiin suuntautuvat. Aina voi palata, ei se ole yhtään sen suurempi häpeä kuin se, että ei uskalla edes yrittää. Mutta hyvää se Helsinkin on ainakin itselleni tehnyt. En todellakaan halua parjata Helsinkiä kenellekään, itselleni se ei toistaiseksi vain sopinut, mutta opetti paljon ja hyvää. Olen varmasti paljon suvaitsevampi ihminen nimenomaan Helsingin ja helsinkiläisten ansiosta!

Onko teistä kukaan paluumuuttaja? Oletteko törmänneet samoihin ajatuksiin? Tai onko paluumutto osoittautunut toiveista huolimatta pettymykseksi?

P.S. Vaikka tuo paluumuuttajat on sarjana mielenkiintoinen, niin siinä kyllä huomaa mikä merkitys oikeanlaisella ja oikein ajoitetulla musiikilla on televisio-ohjelmissa. Tässä ei ehkä ihan olla onnistuttu sillä saralla. :)