maanantai 8. huhtikuuta 2013

Sellaista se elämä on...

Hei, minä olen sisustanut, tuunaillut ja ommellut pitkästä aikaa. Voh. Tosin ylpeillä voin ehkä vain kahdella edellisellä, sillä tuo ompelutyö on roikkunut jo puolisen vuotta. Olemme aikanaan töistä ostaneet paljon merinovillaisia kerrastopaitoja, mutta ainakaan herralla ne eivät loputtomiin kestä (omani kestävät, liittyisiköhän jotenkin vähäiseen käyttöön?). :) T-paidasta muotoutui hihaton paita. Omistaja oli hyvin tyytyväinen. Varmasti passeli kesällä työhaalarin tai kuivapuvun alla. Yhtään en saanut kuulla, että puoli vuotta kesti tämäkin... en, en yhtään. Siksipä samantien vaihdoin myös fjälrävenin housuista hajonneen vetoketjun. Ei muuten mikään ihan simppeli toimenpide. Sen verran hyvin on tuon merkin housut kursittu kokoon. Materiaalihan housut ovat sellaiset, että parikin vetoketjun vaihtoa voi tulla ennen kuin housut ovat roskiskamaa. Ihan parhaita!

Mutta esittelen tuunailuni ja sisustukseni sitten kerralla. Palatkaamme siis aikaan ennen takatalvea. Vaikka tokkopa se mikään takatalvi oli, kun ei maa puhdas lumesta kerinnyt vielä olemaankaan.





Pari kuvaa teemalla: "Olen kissa, mitäs minun pitikään näiden puiden kanssa tehdä?"








 Joko meri olisi auki?





Saunalla kesä?




Katsotaan sitten kohti taivasta






Lopulta kaikki on vinksin vonksin, hula hopsula hapsula hopsansaa...






Sunnuntaina varpunenkin hetkellisesti masentui...


ja kissaakin taisi lumen tulo ottaa kupoliin...


Sellaista se elämä on. 

Minua ei potuta. Maanantaini on ollut oikein hyvä. Onnistunut työpäivä. Kolmas Ikea-reissu 3 päivän sisään (no more, thank you), makkarin seinusta alkaa näyttämään hyvälle. Mätileipä iltapala naapureiden kanssa. Huomisten tuntien suunnittelua...

Me like!

Huomenna väsyttää. Mutta murehditaan sitä sitten huomenna. :)

7 kommenttia:

Jovelan Johanna kirjoitti...

Mikäs tässä, sitä tulee mitä tulee, eikä asialle voi mitään. Aikanaan nuo lumet katoavat, ehkä jo ennen kun uutta tulee ;D

Lauantaina näin ensimmäiset leskenlehdet. Turun motarin laidoilla niitä oli pirtsakoina laikkuina kuollutkorsitanteireiden koristeena.

Tosi hienoja kuvia. Nauratti tuo kiva uimaripatsas. Se näyttää ihan multa :D

Lady of The Mess kirjoitti...

Eikä - sinivuokkoja! Tällä menolla ei kyllä Kaarinassa vielä äitienpäivänäkään näy edes alkuja. Minua ei tuo uusi lumi niin kauhistuttaisi, jollei maa olisi ollut vielä ennestään ihan jäässä.
Mutta nyt aurinko paistaa ainakin Turussa! Ja lumet sulaa vauhdilla!
Ihanaa, aurinkoista viikkoa sinne!

Saariston kasvatti kirjoitti...

Heh. Uimaripatsas on ostettu n. 20 vuotta sitten Norjasta (tms) tuliaisiksi isoäidilleni, joka silloin laiturinnokassa aina tuossa asennossa verrytteli itseään. Samanlaisessa asussa. :)

Sun pitää sekasotkun nainen katsoa vain tarkemmin. Tuskin etelärinne Kaarinassa on sen kummosempi kuin täällä Turussakaan ;D Koomista tuo onkin, kun ympärillä on lunta ja rinne kukkii sinivuokkoja. Outo kevät!

Itse odotan valkovuokkoja. Oih.

Yhtään leskenlehteä ei ole vielä omiin silmiin osunut. En nyt ehkä sinne motarille kuitenkaan jaksa lähteä katselemaan. :D Mutta on varmasti kaunista.

Ompelukuume kirjoitti...

Oi, ihanat kevätkukat ne puskee päitään! Kyllä se kesä sieltä tulee...

Jovelan Johanna kirjoitti...

Mä otan sulle kuvan kun, lauantaina posotellaan motaria pitkin talolle. Liikkuvasta autosta. Laatukuvia. Voin jo nyt kuvailla sen: Tärähtänyt (kuten ottajansakin), sellainen vauhtiviirullinen maisemaa, jossa näkyy häivähdys keltaista :D

Täytyyhän sun leskenlehtiä saada nähdä ;D

Kirjailijatar kirjoitti...

Ihana tuo penkki, siinä olisi mahtava istua ja seurata kevään tuloa. Nyt se on oikeasti tulossa, olen siitä varma.

Johanna kirjoitti...

Hei ja hyvää sunnuntai-iltaa :)
Kiitos rakkauspostaukseen tulleesta kommentista. Vähän samoilla linjoilla olen kommenttisi kanssa - vannoin miehelleni jo alusta asti että ikinä en sitten mene naimisiin. Sai pehmitettyä ja jankattua suostumuksen kun viimeisilläni mahan kanssa lyllersin. Se oli epäreilu kamppailu :D

En julkaise kommenttiasi ettei herkkä morsian pahastu ennen suurta päivää... Hänelle avioliitto kun on pyhä asia. Minä olen nainen jolla on neljä lasta mutta vain kolmelle eri miehelle :) Morsian on tehnyt neitsyyslupauksen ja niin lienee sulhanenkin. Toisaalta jotenkin pysähdyttävää ja koskettavaa että vielä maailmassa näinkin mennään.
Sulhanen on kyllä näin maailmaa nähneen naisenkin silmin hieno mies josta en voi kateellinen olla, mutta ihan sydämestäni uskon että parempaa vaihtoehtoa ei käytännössä ole olemassa.
Alankohan vollottaa kirkossa...