Rutkuti rutkuti putkuti putkuti

Stressi iskee! Tai iski jo. Sen huomaa siitä, että heräilen aamuisin ihan liian aikaisin.

Mun V-käyrähän kiepsahti taas oikein korkealle ja kovaa tässä eilispäivänä, tänään olen sen alas laskeuttanut, mutta jäljelle on jäänyt toispuoleinen niskajomo ja päänsärky. Ei kiva.

Noh. Kaikki sai alkunsa siitä, että tämä meidän ah niin rakas kiinteistövälittäjä (ei mikään Kaisa Liski todellakaan) oli unohtanut, SIIS UNOHTANUT, toimittaa myös meille kauppakirjaluonnoksen. Pankin täti siitä minulle sanoi, että olette varmasti lukenut sen... ja minähän siinä sitten heti kiivastuin että emmehän ole sitä edes vielä saaneet. No miehen asialle pistin, jotten itse olisi lankoja pitkin naisen korvaan kävellyt.

No, tipahtihan se anteeksipyyntöjen kera sitten sähköpostiini. Viestinä oli: Tässä tämä luettavaksi. Nähdään perjantaina. Ei mitään muuta. Lienikö hänellä oletus että me suorilta käsiltä hyväksymme sopimuksen? Siellä oli muun muassa lause: Myyjät saavat jättää asuntoon kaiken haluamansa irtaimiston. Huhheijaa. Eli luottamus koko hemmetin paperin oikeellisuuteen on aika hiuskarvan varassa.

No, minä sitten pitkän korjauslistan kirjoitin ja monta tarkentavaa kysymystä hänelle sovitusti sähköpostilla laitoin. Vastasiko nainen eilen. EI. Vastasiko hän tänään? Ei. Tässä vaiheessa käyrä oli aika korkealla. Soitin firmaan ja kas kummaa, hän on eläkepäivillä nämä pari päivää.

Minä ihan kevyesti tästä hiillyin ja kevyesti firman toiselle työntekijälle tunteeni ilmaisin ja kysyin onko tämä teidän mielestänne hyvää asiakaspalvelua, että kysymyksiin saa vastauksen vasta kauppakirjojen allekirjoituspäivänä. No eihän he olleet sitä mieltä tietenkään itsekkään...

Jos emme olisi alunperin olleet itse tekemisissä myyjien kanssa, niin koko kaupat eivät olisi varmasti vieläkään missään vaiheessa. Tuntuu että välittäjä on ollut koko ajan enemmän tiellä kuin että hänestä olisi ollut hyötyä. Voipi olla että hän on myyjiä palvellut, mutta ostajien palvelu ja informoiminen on kyllä mennyt niin perseelleen kuin olla ja voi.

Mutta siis kuten rakkaat seuraajat olette saaneet huomata, jostain syystä minulla on taipumus tähän, että mikään homma ei vain suju sutjakkaasti. Välillä mietin onko vika oikeasti minussa, mutta ei se kyllä tässä tapauksessa ole. Eikä ollut edellisen pankinkaan ongelmat. Nykyinen pankkinaisemme on sitäpaitsi oikein mukava ja hommat sujui hyvin. Ja toisaalta, onko siinä jotain väärää, jos olettaa saavansa asikaspalvelijalta (ammattinimikkeen nimi kertoo kuitenkin jo jotain työnkuvasta) palvelua? Ehkä ei.

Mutta jottei eilinen olisi ollut liian helppo, niin olemme sopineet vakuutusmyyjäni kanssa kommunikaatiosta sähköpostitse, koska tuo puhelimessa roikkuminen päivisin on vaikeaa enkä muutenkaan tykkää noiden asioiden hoitamisesta puhelimitse. Esitin hänelle korjauksia tarjouspyyntöihimme, mutta hänestäkään ei kuulunut mitään. Noh, onneksi hän tänään heräsi ja pahoitteli ettei ollut laittanut poissaoloviestiä lähtiessään matkalle. DAAA! Melko ärsyttävän alkeellinen moka. No ne tarjoukset on nyt saatu ja se asia on kunnossa, rauha hänen työlleen tästä eteenpäin.

Ja positiivista palautetta minä oikeasti annan aina kun aihetta, todellakin osaan kiittää. Mutta kyllä se fakta vain tuntuu olevan, että enemmän tässä nähtävästi joutuu antamaan negatiivista palautetta vaikka kuinka haluaisi antaa positiivista.

MIKSI, OI  MIKSI NÄIN?

Mutta arvatkaa vain. Asuntokaupan pitäisi olla jännittävä tapahtuma elämässä, mutta minusta tämäkin on lähinnä ärsyttävää! Toivottavasti huominen on pian ohi ja pääsee kilistelemään skumppaa ja olemaan taas vähemmän ärtynyt, ehkä vaikkapa onnellinen ja innoissaankin kaikesta uudesta!

Voi minua! Välillä tekee mieli halata itseään lohduttavasti.