Tänään alkoi vihdoin kauan odottamani fysioterapia niskahartiaolkapääseudun ongelmien ratkaisemiseksi. Ja tiedättekö mitä. Parkkimittarin vieressä ehdin jo kiroamaan, että eipä täällä tietenkään voi maksaa kortilla tai kännykällä (mikä on kyllä uudella parkkipaikalla outoa). Eihän minulla ollut kolikoita kuin puoleksi tunniksi. Sieltä se rouva päivänpelastaja sitten tuli: "hei, minulla on yli tunti parkkilipussa aikaa, haluatko sen". Kyllä välillä onnistaa!! Vaikka välillä kuinka kivistäisi päätä, en voi kiistää, etteikö minua kuitenkin useimmiten onni potkisi.
Ja onnisti siinäkin, että fysioterapeuttini ja hänen harjoittelijansa olivat molemmat todella ihania ja taitavan oloisia. Kerrankin tuntui, että kaksi ihmistä olivat puolitoistatuntia vain minua varten. Se tuntui todella hyvältä. Minulle tuli myös vahvasti sellainen olo, että ratkaisut löytyvät. Olo on niin helpottunut. Pitkä tiehän tämä tulee olemaan, mutta nyt se on alussa.
Finally.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti