And our cat is just sleeping...
Ja minulla on hartiat kipeänä haravoimisesta, haravoimisesta ja haravoimisesta. Ja huomenna jatkuu. Isänpäivälounaskin tänään syötiin, sillä vanhemmistani on tainnut tulla vähän vanhoja. Viikko sinne, toinen tänne, väliäkö sillä. Kaikki päiväthän ovat isänpäiviä. 8)
Kyllä minä yhden palaute kirjeenkin kirjoitin, perustelut sille miksi olen ollut niin negatiivinen, kriittinen, ihan mikä hemmetin kauhukakaraoppilas tahansa. Siitä ei tullut lyhyt, saati kaunopuheinen, mutta syy lienee tulleen sillä selväksi, sillä syitä kyllä riitti. Ja silti vieläkin vituttaa. Saamarin ämmä. Anteeksi nyt vain ruma kielenkäyttöni. Mutta kriittisyys ei ole sama kuin negatiivisuus. Ja tyytymötän on harvoin myöskään positiivinen. On se hemmetti jos yliopistotason opettaja ei sen vertaan loogista päättelykyä omaa. Jos opetus on perseestä, niin nauraakko siinä sitten pitäisi?
Ja jottein kukaan saisi väärää käsitystä. Härkäpäisyyteni ei missään nimessä ole peritty ominaisuus. Vanhempani ovat reppanat täysin viattomia, parhaansa he yrittivät. Ja tässä on lopputulos. Mutta onneksi nämäkin solmut aukeavat pian. Kohta minä ehkä löydän ratkaisun siihen, miksi minulla on pakottava tarve nostaa kaikki maailman epäkohdat esille ja miksi ne niin suunnattomasti ottavat kupoliin. Tai kyllähän minä ne syyt jo tiedän, mutta en sitä, mitä niille voisi tehdä, miten saisin oltua sitkeästi kehittävämpi oikealla tavalla. Mutta kyllä tämä suomalainen vaikenemisen kulttuuri on vain niin hanurista. Ei siitä päästä yhtään mihinkään. Menee hermo sellaisen urputuksen kuuntelemiseen, urputetaan ja urputetaan, mutta kukaan ei tee tai sano mitään, ja jatketaan urputusta. Sitten kun joku sanoo sen mitä muut urputtaa, on heti negatiivinen. Ei kestä pienen ihmisen hermot tälläistä maailmaa yhtään. Ei.
Tilanne vaatii suklaata... ;) Uni ei kuitenkaan tule.
6 kommenttia:
Joo tilanne tosiaan näyttää vaativan suklaata, syö oikein kunnolla :)
Aina kun tilanne sitä vaatii ;) Eli kohtalaisen usein. ;D
Syyt on siinä, että olet nuori ja sulla on vahva ideologia (olikohan toi nyt oikea ilmaisu...) ja ajattelet, että maailmaa ja sen epäkohtia voi muuttaa... =)
Siis ei millään pahalla sanottu tämä vaan ihailen sun tarmoa ja vahvaa halua vaikuttaa asioihin. Mutta ehkä se 10v lisää elämänkokemusta saa sut vähän ymmärtämään sitäkin opettajaa ja sen ajatusmaailmaa. (Ja ihan yleensä ottaen muutenkin muiden ihmisten ajatusmaailmoita ja tyylejä.) Ehkä se ope on jo vähän lannistunut, huomattuaan, ettei maailmaa niin vaan muutettukaan... vaikka tahto olis miten kova. Ja sen tyyli vaan on täysin erilainen kuin sun. (tai jotain, mä kun en nyt ihan kuitenkaan ole tapahtumista kärryillä...)
Mä vaan huomaan niin itteäni sussa taas... perfektionisti, jonka tarve on koko ajan muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi. Toivottavasti sä jaksat jatkossakin olla lannistumaton ja äänessä niiden epäkohtien kohdalla. Ite en enää niin kovasti jaksa ja viitti... kun se ei tosiaan välttämättä muuta yhtään mitään. Oman elämänsä voi muuttaa, mutta muiden ajattelumalleja ja tapaa toimia tuskin. Ja se on kuule kova läksy oppia... Sulla on kuitenkin aika vahvat mielipiteet, sun vaan täytyy oppia että muilla on omanlaisensa eikä ne oo sen huonompia.
Ihan kokemuksen syvällä rintaäänellä tässä puhun... vaik musta tuntuukin että mä oon aina oikeessa niin en mä vaan ole. Joku toinen tekee asiat täysin toisin, ja mun vaan täytyy hyväksyä että se on sille se paras ja oikein tyyli. Ja mun ei oo ainoa oikea. Ihan asiassa kuin asiassa.
Jaa-a. Siksiköhän mäkin sitten olen suklaan suurkuluttaja..... =)
Tuo on ihan totta. Monissa asioissa on hyvä antaa olla ja kovasti olen koittanut antaa tämänkin olla. Hetkellisesti se onnistuikin. Mutta kun näkee lopputuloksen, ei voi tässätapauksessa ummistaa silmiään. Kyllä minä aika taitava siinä jo muuten olen, mutta tämä tapaus on nyt jotain niin käsittämätöntä etten enää pysty. Tai pystyin siihen asti, kunnes kuulin tämän hänen ihmettelyn olenko aina näin negatiivinen. Jos jotain en siedä, niin sitä, että opettaja puhuu selän takana opiskelijoista, varsinkaan negatiiviseen sävyyn. Se ei vain ole oikein. Ei niin saa tehdä. Toki hän saa ihmetellä, mutta hei, kysyisi minulta. Mutta ei uskalla, en mitään muuta syytä keksi kuin sen, ettei hän uskalla, koska tietää että sanon juuri sen mitä ajattelen ja että osittain saatan olla oikeassakin. Hän ei oikeasti ole tajunnut yhtään mitään mitä olen hänelle koittanut kertoa ja mistä puhua. En tajua miten ei voi tajuta.
Harmi ettei kyseinen opettaja ole itseäni kovastikaan montaa vuotta, radikaalisti ainakaan, vanhempi. Paljon on opetusvuosia edessä. Eläkeikää lähestyville antaisin jo armon käydä oikeudesta, olen antanutkin, monesti... ei vanha kissa enää helposti uusia temppuja opi, mutta alle nelikymppisen kyllä pitäisi oppia. Hänellä on pahimmassa tapauksessa yli 20-vuotta opetusta edessä. Ja jos ei ole yhtään halua kehittyä niin halleluujaa. Onnea vain tuleville opiskelijoille. Ei tuollaiselle itsensä jalustalle nostamisella (kun siihen ei ole edes aihetta) pääse kovinkaan pitkälle.
Jos ihmisillä on hänen opetuksensa jälkeen sellainen olo, etteivät ole oppineet paljoa mitään, en voi olla kuin huolestunut. Hänelle ihan suoraan sanoin, että on opetustyylimme ja tavoitteemme kuinka erit tahansa, pitäisi hänen silti metodeineen tulla tälle vuosituhannelle ja ottaa pääasiakseen sen, että ihmiset oppivat, saavat jotain eväitä näiltäkin opinnoilta tulevaan. Ottaa selvää missä nykyään mennään. Hän on saanut hyvin vanhakantaista oppia varmasti itse ja sitä hän nyt toistaa edelleen. Välillä tuntuu, ettei hän oikeasti tajua sitä. Mutta se on vain surullinen tosiasia, että maailma menee eteenpäin. Ei nyt voida tässä tietoyhteiskunnassa painottaa enää samoja asioita mitä painotettiin 50 vuotta sitten. Ei yksinkertaisesti vain voida. Ja olisi metodimme kuinka erit tahansa, jos hän olisi ammattitaitoinen hän kunnioittaisi itse muiden ajatuksia, eikä teilaisi niitä suoriltaan. Jos minun pitää kyetä kunnioittamaan muiden ajatuksia kuten tälläisten ihmisten pitää, sitä jaksetaan kyllä hokea, eikä tässäkään ole kyse siitä etten kunnioittaisi, jos edes hitusen verran ymmärtäisin), niin kyllä vähintä mitä voin vaatia on se, että opettaja joka tietää minulla olevan saman alan koulutuksen kunnioittaisi ja kuuntelisi edes näkemyksiäni.
Ei hänen niitä tarvitse ottaa käyttöön, mutta että voisimme edes keskustella. Mutta ei. Jokainen yritykseni on loppunut siihen, että hän on oikeassa. Kuka voi kuvitella olevansa aina oikeassa? Itse olen halunnut saada vastauksia sille, miksi hän tekee kuten tekee, en ymmärrä, mutta haluaisin ymmärtää. Mutta hän ei ole osannut selittää. Hän on selittänyt, mutta vastaus ei ole tyydyttänyt. Sitten hän hermostuu, kun selitys ei tyydytä. Ja siihen se sitten tyssää. Hän ei kestä yhtään, että joku on hänen kanssaan eri mieltä asiasta. Todella kypsää.
Olen sohaissut hänen auktoriteettiinsa. Olen uskaltanut kyseenalaistaa hänen opetusmenetelmänsä, joiden seuraksena kukaan ei oikein opi mitään. Olen tullut tässä vähän siihen lopputulokseen, että olen kuinka kusipää ihminen sitten tahansa, koen että minulla on ollut velvollisuus avata tässä asiassa suuni. Minulla on oikeus sanoa hänelle mitä ajattelen, jos hänellä on oikeus kuvitella minun olevan pelkästään negatiivinen. Ei hänen pitäisi ottaa näitä asioita henkilökohtaisesti, vaan olle ylpeä osittain siitä, että joku on niin kiinnostunut miksi asioita tehdään näin. Joku ihan oikeasti kiinnittää huomiota siihen, mitä hän opettaa. Tottakai se vituttaa, kyllä minä sen ymmärrän. Mutta sitä se opettajan työ on, kyllä krittiiki pitää vain kestää. Ainakin tuolla tasolla opetettaessa.
Eikä kyse ole siitä että olisin aina negatiivinen ja etsisin virheitä. Olen varmasti yksi niistä harvoista opiskelijoista joka opettajille antaa myös sitä positiivista palautetta kun aihetta on. Olen antanut monelle, koska mielestäni se on yhtä tärkeää. Jos jokin menetelmä on ryhmän mielestä toiminut, tärkeäähän se on kertoa. Eli ei, on hyvin virheellistä jos hänelle jää kuva minusta totaali negatiivisena ihmisenä. Olen kyllästynyt siihen leimaan. Olen vain niin kyllästynyt. Se tuntuu oikeasti pahalta, ja monena iltana oikeasti itken sitä, että olenko minä oikeasti niin negatiivinen ja paha ihminen miltä saamani palaute välillä tuntuu. Tässäkin tapauksessa olen yrittänyt, ehkä epäonnistunutkin... toiminut täysin väärin. Saanut takaisin sen mitä olen antanut. Olen koittanut olla rakentava, mutta sitä ei ole haluttu nähdä. On haluttu nähdä yritykseni pelkkänä negatiivisena ärsyttämisenä. Mitä se kyllä pahimmillaan on voinut olla.
Pahinta tässä kaikessa on, että tämä ko. ope on havainnut tietyt puutteet opiskelijoiden tiedossa (hän on tehnyt siitä oikein tutkimusta), mutta hän ei opettanut koko kurssien aikana niitä sisältöjä, jotka olisivat korjanneet nämä virhekäsitykset. Se on vain niin pöyristyttävää etten voi sanoin kuvailla sitä raivoa mitä tuollainen touhu saa aikaiseksi. Tässä huomaa hyvin miten tutkijat vieraantuvat todellisuudesta. Tutkimustulos antaa selvät suuntaviivat mitä pitäisi tehdä, mutta sitten sitä ei kuitenkaan tehdä. Ei voi käsittää. Ei sitä mielestäni tarvitse käsittää.
Mutta ei se poista sitä tosiasiaa, että tälläistäkin pitäisi vain kestää. Antaa asiallista palautetta, muuta ei paljoa voi. Onko se minun häpeäni, jos toinen ei mielestäni osaa hommiaan, eikä pääse niihin tavoitteisiin joihin pitäisi päästä. Kyllä minulla on paljon todellakin opittavaa, ja toivon todellakin että 10-vuoden päästä en jaksa enä välittää. Toivon todella. Tosin toivon kyllä, että jatkossakin jaksan puuttua asioihin joilla on merkitystä. Ja mielestäni sillä on merkitystä, miten tulevia opettajia opetetaan. Sillä jos jollain luulisi olevan merkitystä. Hän ei kertaakaan kysynyt mitä me halauaisimme oppia, ei häntä kiinnostanut mitä me tiesimme entuudestaan. Hän oli päättänyt, ettemme tiedä oikeastaan mitään. Se kolahti kyllä pahasti ihmiseen, joka on omistanut koko elämänsä enemmän tai vähemmän asioille joita hän opettaa. Minun olisi pitänyt olla se innokkain oppilas siellä luokassa, mutta minun ajatukseni teilattiin ensimmäisinä. Tarvitseeko sellaista oikeasti sietää? Kyllä minä koen, ettei minua ole kunnioitettu opiskelijana. Koen, että minusta on etsitty vain virheitä. Eikä vain minusta, vaan kaikista.
Eniten minua ehkä vain harmittaa muiden puolesta, koska tiedän, että he olisivat voineet saada niin paljon parempaa opetusta. Itsehän en ole tässä menettänyt kuin hermoni ja "maineeni". :D
Kaikesta huolimatta olen antanut hänellekin positiivista palautetta, uskon kyllä hänen älykkyyteensä ja haluunsa opettaa hyvin, myös siihen, että hän tekee parhaansa niillä resursseilla jotka hänellä on. Minusta vaan tuntuu myös sille, että hän on kohdellut minua (muiden ohella) epäreilun alistavasti. Siten miten ei todellakaan tässä ajassa enää kuuluisi toimia. Toisaalta myös olen tunnustanut, että olisin itsekin voinut olla paljon rakentavampi. Olen siis tunnustanut hänelle virheeni ja myös pyytänyt anteeksi. Mutta mielipiteeni ei siltikään muutu ja hänen pitäisi se hyväksyä yhtä lailla kuin minun hänen opetuksensa, joka ei antanut itselleni yhtään mitään. Minä olisin halunnut oppia jotain oleellista ko. aineen opettamisesta. Olisin todellakin halunnut. Ja olenhan minä oppinutkin, ainakin sen, miten ei varmasti kukaan opi mitään.
Ja ei, ei ole mielestäni ihan normaalia, että tälläinen asia häiritsee minua näin paljon. Eihän näin voi elää. Mutta kyllä se tästä, kyllä minä vielä opin. Vielä voin vedota siihen että olen nuori ja ideologinen... mutta kauaa en enä voi. :D
Lähetä kommentti